Pikseliperjantai: Monkey Island 2 elää ikuisesti Kommentit pois päältä artikkelissa Pikseliperjantai: Monkey Island 2 elää ikuisesti

Retrotyylinen pikseligrafiikka on kuvataiteen jaloin muoto. Tässä juttusarjassa esittelen viikottain yhden pelin, jonka pikselitaide on kiinnittänyt huomioni. Peli voi olla hyvä tai huono, uusi tai vanha, tai vasta suunnittelupöydällä. Nyt keskitytään vain ulkoasuun.

Kun ilmestyi vuonna 1991, se järisytti maailmaa niin, että Neuvostoliitto hajosi. Pelin koko ja käsikirjoitus olivat jotain ennennäkemätöntä. Se näytti, että pelit voivat olla eeppisiä seikkailumatkoja täynnä jänniä käänteitä ja eläviä hahmoja. Osa sen puzzleista tuntuu nykyään kaukaa haetuilta, mutta peli on edelleen hyvä, ja sen huumorintaju ajaton. Koska käytän yksitehoisia fanilaseja, Monkey Island 2 näyttää silmiini yhä kauniimmalta, kuin mikään uusi 3d-peli.

Monkey Islandin olemassaolosta voi kiittää George Lucasia, joka rahoitti sen kehityksen, vaikkei peleistä paljoa ymmärtänyt. Hän kuitenkin näki pelien bisnespotentiaalin ja perusti oman pelistudion, LucasArtsin. Pari tuurilla menestynyttä elokuvaa tuottivat hänelle loputtomasti rahaa, mitä sijoittaa. Tarinan mukaan George vieraili LucasArtsin tiloissa vain pari kertaa vuodessa. Kun rahaa kerran riitti, eikä pomo pyörinyt hyysäämässä, Ron Gilbertin ja Tim Schaferin kaltaiset nerot pääsivät vapaasti toteuttamaan visioitaan.

Monkey Island 2:n ikimuistoiset maisemat syntyivät Steve Purcellin ja Peter Chanin kynistä. Taustat on maalattu käsin ja skannattu pikselimuotoon. Purcell tunnetaan -sarjakuvien ja -pelien isänä. Sittemmin hän päätyi töihin Pixarille, jossa hän osallistui elokuvien ja ohjaukseen ja käsikirjoitukseen. Chanin ura puolestaan vei hänet piirtämään konseptitaidetta elokuviin , ja . Väitän fanipojan varmuudella, että molempien uran kohokohta oli Monkey Island 2.

Monkey Islandit ja Disneyn -elokuvat muistuttavat toisiaan epäilyttävän paljon. Monet elokuvien kohtauksista ovat kuin suoraan pelistä lainattuja. Onko elokuvasarja siis piratisoinut Monkey Islandia?

Kyllä ja ei. Aikoinaan Lucasin imperiumissa suunniteltiin Monkey Islandiin pohjautuvaa elokuvaa, ja kun projekti hylättiin, sen käsikirjoittaja päätyi tekemään Pirates of the Caribbeania. Elokuvan pohjana oli siis keskeneräinen Monkey Island -käsikirjoitus. Mutta kuinka ollakaan, myös Monkey Island on alun perin saanut inspiraatiota Disneylandin vanhasta Pirates of the Caribbean -ajelusta. Näin siis kana tuli munasta, ja muna kanasta. Ympyrä sulkeutui lopullisesti, kun Disney osti ja lakkautti LucasArtsin, ja omistaa nykyään kaikkien merirosvojen sielut.

Vuonna 2010 Monkey Island 2 julkaistiin uusintaversiona, jossa grafiikat on päivitetty nykyaikaan. Uusi tyyli toimii, mutta menettää osan sielusta. Pelissä voi onneksi vaihdella uuden ja vanhan ilmeen välillä napin painalluksella.

Microsoft vahvisti Sea of Thieves -elokuvan olevan työn alla Kommentit pois päältä artikkelissa Microsoft vahvisti Sea of Thieves -elokuvan olevan työn alla

laajenee nyt pelikonsolien ja :n ulkopuolelle, sillä on vahvistanut kehittävänsä pelistä live-action-elokuvaa. Merirosvomaailma, joka on tähän asti elänyt pelaajien yhteisöllisistä seikkailuista, siirtyy siis seuraavaksi oikeiden näyttelijöiden ja lavasteiden maailmaan.

Elokuvan taustalla on tuottajana , joka tunnetaan muun muassa -elokuvasta sekä tulevasta . Ohjaajana hän ei kuitenkaan toimi, vaan projekti on vielä varhaisessa kehitysvaiheessa.

Sea of Thievesin elokuvaa ei ole rakennettu perinteisen yksittäisen sankarin ympärille, vaan ideana on säilyttää pelin yhteisöllinen luonne. Xboxin sisältöjohtaja Matt Booty kuvaili, että pelissä päähenkilö on pelaaja itse ja yhteisö, mikä tekee tarinan sovittamisesta elokuvaksi hieman erilaisen kuin tavallisissa pelielokuvissa.

Rare Ltd:n kehittämä peli on tunnettu avoimesta merimaailmastaan, yhteistyöstä ja jatkuvista päivityksistä, joissa pelaajat muodostavat omat tarinansa. Vuosien varrella peliin on nähty myös crossover-yhteistyöitä, kuten – ja -teemaisia sisältöjä.

Vaikka Microsoftn pelipuolta koskevat järjestelyt ja mahdolliset uudelleenorganisoinnit ovat herättäneet huolta, elokuva kertoo toisenlaisesta suunnasta ja nyt Sea of Thieves -brändi näyttää laajenevan entistä pidemmälle. Ja jos pelissä merirosvot ovat kaaottisia ja arvaamattomia, elokuvasta voi odottaa ainakin samaa, mutta tällä kertaa kamera on aina oikeassa kulmassa.

Star Wars: Galactic Racer esittelee kiivaita kilpailusuhteita Summer Game Fest -tapahtumassa Kommentit pois päältä artikkelissa Star Wars: Galactic Racer esittelee kiivaita kilpailusuhteita Summer Game Fest -tapahtumassa

Galaksin nopeimmat kiiturit ovat taas liikkeellä. : sai Summer Game Festissä -tapahtumassa uuden trailerin, joka syventää pelin tarinaa, kilpailuasetelmia ja vauhdikkaita podrace-kisoja. Julkaisu on luvassa 6. lokakuuta 2026 PS5:lle, Series X|S:lle ja :lle.

Pelin ytimessä on kiristynyt valtataistelu Galactic Leaguen sisällä. Hallitseva mestari Kestar Bool ei aio luopua kruunustaan helpolla, ja hänen vastaansa asetetaan salaperäinen haastaja Shade. Taustalla pyörii myös koko liigan perustaja Darius Pax, joka yrittää epätoivoisesti korjata järjestelmän, joka näyttää kääntyneen omaa luojaansa vastaan.

Tarinakampanja ei kuitenkaan ole pelkkää suoraa kaahausta, vaan “runs-based” -rakenteinen kokonaisuus, jossa jokainen yritys on vähän erilainen. Pelaaja tekee valintoja eri kilpailujen välillä, ja virheet voivat koitua kalliiksi. Liikaa kolareita ja koko kierros päättyy, jolloin matka alkaa alusta. Pienet edut ja avatut ominaisuudet siirtyvät kuitenkin mukaan seuraaville kierroksille, mikä antaa yrityksille jatkuvaa kehityksen tuntua.

Mukana nähdään myös uusia ympäristöjä, kuten Derven Acos -areena, joka on käytännössä koko galaksin “koetinkivi”. Siellä yhdistyvät kaikki aiemmin nähtyjen ratojen olosuhteet yhdeksi armottomaksi testiksi. Lisäksi pelaajat pääsevät entistä syvemmälle podracingin maailmaan, kun legendaariset kiiturit nähdään nyt myös Mos Espa -radan ulkopuolella ja moninpelimuodoissa.

Pelin kehityksestä vastaavat Fuse Games ja julkaisemisesta Secret Mode yhteistyössä Lucasfilm Ltd. kanssa. Luvassa on siis tuttua Star Wars -estetiikkaa, mutta selvästi aiempaa kilpailuhenkisempi ja riskipitoisempi tulkinta – jossa jokainen mutka voi olla joko voiton tai romuttuneen haaveen alku.