Playstation 5 julkaisee kahdeksan uutta ja maailmaa muuttavaa peliä vuoden 2022 aikana Kommentit pois päältä artikkelissa Playstation 5 julkaisee kahdeksan uutta ja maailmaa muuttavaa peliä vuoden 2022 aikana

PlayStation 5

Yksi kaikkien aikojen suosituimmista sekä myydyimmistä pelikonsoleista kautta aikojen on . Vuoden 2021 toukokuuhun mennessä ilmoitti myyneensä 7,8 miljoonaa PlayStation 5 -konsolia. Tätä kyseistä modernin pelikauden välinettä on tällä hetkellä vaikea löytää markkinoilta, sillä Sony on ilmoittanut laajasti puolijohdepulan vaikeuttavan konsolin valmistusta sekä myyntiä. Haasteet todennäköisesti jatkuvat pitkälle vuoden 2022 puolelle. Jokainen konsoli menee samantien, kun ne saapuvat jälleenmyyjien hyllyille. Sony on ilmoittanut ylittäneensä reippaasti PS4:n aikaisen myynnin ja vuodelle 2022 ollaan ennustettu erittäin kattavia myyntilukuja.

Konsolin kaupankäyntikulut pysynee kohtuullisena, vaikka konsoleiden valmistuksessa onkin ollut haasteita. Jakelu -sekä valmistusongelmat eivät ole todellakaan jarruttaneet PS5:lle julkaistavia pelejä. Ensi vuoden puolella saammekin nauttia jopa kahdeksasta uudesta pelistä, joista riittää pelattavaa hyvin moneen eri kategoriaan.

Gotham Knights

on Warner Bros Game Montrealin kehittämä ja odotettu avoimen maailman  toimintaroolipeli. Tapahtumat sijoittuvat tähän mennessä kaikkien aikojen dynaamisimpaan sekä interaktiivisimpaan Gotham Cityyn. Peliä voidaan pelata joko yksinpelinä tai moninpelinä. Pelissä on neljä eri hahmoa: Robin, Red Hood, Batgirl sekä Nightwings. Uskomattomassa seikkailussa ratkotaan ongelmia Gotham Cityn ytimessä, napataan rikollisia ja pelastetaan kaupunki pitkäkyntisten tuholta.

Suicide Squad: Kill The Justice League

on tuleva toimintaseikkailupeli,jonka tekijöinä toimivat Warner Bros. Interactive Entertainment sekä Rocksteady Studios. Suicide Squad on jatkoa Batman: Arkham -sarjalle ja tämä kyseinen peli pyöriikin Suicide Squadin hahmojen ympärillä, heidän tarkoituksenaan pelastaa maailma Brainiacilta. Tämän kyseisen pelin on ennustettu olevan toimintaseikkailupelien genreä mullistava. Peliä voidaan pelata 4:llä eri hahmolla; Deadshottina, Harley Quinninä, King Sharkina sekä Captain Boomerangina.

GhostWire Tokyo

Yksinoikeudella PlayStation 5:lle kehitetty ja vuoden 2022 ensi-iltansa saava toimintaseikkailupeli, jota pelataan ensimmäisen persoonan näkökulmasta. Tässä huikean jännittävässä, psykologisessa pelissä pelaaja voi käyttää erilaisia psyykkisiä ja paranormaaleja kykyjä, voittaakseen Tokiossa kummittelevat haamut ja henget. Tarina alkaa siitä, kun lähes kaikki Tokion asukkaat ovat kadonneet salaperäisesti ja erilaiset henget ovat tunkeutuneet kaupunkiin. Pelin päähenkilönä toimii Akito, joka alkaa muiden ihmisten kadottua huomata omat paranormaalit kykynsä.

Tokion outojen tapahtumien taustalla on joukko outoja tapahtumia, joiden ratkomisessa Hannya-naamiota käyttävä ryhmä on tärkeässä asemassa.

Harry Potter: Hogwarts Legacy

Tie on auki kohti Tylypahkaa. Jokaisella Harry Potteria rakastavalla on nyt mahdollisuus kokea 1800-luvun Tylypahka uudestaan. Uusia seikkailuja, olentoja, tapahtumia, loitsuja. Tarina viedään täysin uuteen ja erilaiseen aspektiin, jossa pelihahmona toimii opiskelija, jonka ominaisuus uhkaa repiä velhomaailman osiin. Noituuden ja velhojen koulujen ovet aukeavat pelaajan epätavallisille kyvyille, joihin kuuluvat kyky hallita ja havaita muinaista taikuutta. Koe uskomaton seikkailu Tylypahkan ympäristössä, jossa pääset solmimaan liittolaisia, taistelet pimeyden velhoja vastaan sekä saat käsiisi hallittavaksesi velhomaailman kohtalon.

Avatar: Frontiers of Pandora

James Cameron ja hänen tiiminsä loivat Avatarin maailman täysin uuteen loistoon. Tämä eeppinen, mystinen, aistikasja tunteikas maailma on täynnä elämää ja rikkautta. Öisin saat kokea eliöiden sekä kasvien bioluminesenssin, ympäristön majesteettisen mittakaavan sekä uskomattoman tarkat yksityiskohdat. Pääset kokemaan Pandoran ihmeet syvällä viidakossa, kuin myös ihastelemaan upeita näkymiä korkealla taivaalla. Pelaaja pääsee pelaamaan peliä Na'vina, ja seikkailemaan ennennäkemättömissä osissa Pandoran viidakkoa. Peli kietoo sinut mukaansa uskomattoman aistikkaaseen maailmaan, jossa et voi olla tuntematta kasvien, eläimien, ympäristön ja muiden hahmojen elävää ja reagoivaa maailmaa. Ainutlaatuisia olentoja, uusia hahmoja, upeita seikkailuja.

Dying Light 2: Stay Human

on tulevaisuuden selviytymiskauhu-roolipeli, jonka on kehittänyt sekä julkaissut Techland. Tässä mysteerisessä roolipelissä virus on on voittanut yhteiskunnassa, ja suurin osa sivilisaatiosta on pudonnut takaisin Pimeään Aikakauteen. Kaupunki toimii viimeisenä ihmiskunnan kasvupaikkana, jossa hahmot yrittävät löytää ratkaisua rakentaakseen elämän uudestaan. Ykköspelaajana toimii vaeltaja, jolla on suuria voimiä sekä kykyjä. Vaeltaja näkee säännöllisesti haaleita, ahdistavia muistoja menneisyydestä. Millaisen vaikutukset luot omalla pelityylilläsi Kaupunkiin? Pelaaja pääsee valitsemaan oman puolensa ja päättämään oman kohtalonsa. Mitä tahansa tapahtuukaan, koskaan ei tule unohtaa pysyä ihmisenä.

Näiden pelien lisäksi uusia pelejä edustavat DokeV sekä Forspoken. Uskomattomia tarinoita, seikkailuja, haaveita, haasteita ja täyttä elämää. PlayStation 5:n uudet, vuoden 2022 pelit eivät todellakaan jätä ketään pelaajaa kylmäksi.