Seuraavan sukupolven Playstation -konsolia saadaan odotella vielä vuoden verran – PlayStation 5 ilmestyy alustavasti aikaisintaan toukokuussa 2020 kertoo Sony.
Yritys on aiemmin tässä kuussa valottanut konsolin varustelua. Kokoonpanoon kuuluu ainakin kolmannen sukupolven kahdeksanytiminen AMD Ryzen sekä räätälöity Radeon Navi -näytönohjain. Laitteisto mahdollistaa säteenseurannan (ray tracing), 8K-tarkkuuden sekä 3D-äänentoiston. Tallennuspuolella on myös siirrytty SSD-levyyn.
Vuonna 2013 lanseerattua PlayStation 4 -konsolia on myyty tähän päivään mennessä lähes 100 miljoonaa kappaletta. Viimeisen vuoden aikana konsolia on ostettu lähes 18 miljoonaa.
Tänään julkaistu Separate Ways -pelilaajennus tuo uuden tarinallisen kulman Resident Evil 4 -kauhupelin tapahtumiin. Siinä syvennytään synkkiin ja kauhupitoisiin hetkiin Ada Wongin saappaissa. Samalla tarina kuitenkin risteää myös alkuperäisen pelin keskushahmon, sankari Leon S. Kennedyn kanssa.
Samalla Separate Ways esittelee hienoisia uudistuksia ja muutoksia pelimekaniikkaan, mikä osaltaan tekee sivuseikkailusta uudenlaisen ja raikkaan kokemuksen. Selviytymiskauhu ja kuumottava jännitys ovat kuitenkin vahvasti läsnä myös pelilaajennuksessa, joten luvassa on toisaalta myös tuttua herkkua pelisarjan faneille.
Oman seikkailutarinan ohella Resident Evil 4 saa myös odotetun Mercenaries-pelitilansa. Se tuo pääpelistä poikkeavia haastekokemuksia kaikkien pelaajien iloksi. Mercenaries-tilassa pelattavista hahmoista ovat mukana myös sekä Ada Wong että hänen pahamaineinen työnantajansa, Albert Wesker.
Uudet lisäykset kruunaa pelin alkuperäismusiikki, joka on nyt saatavilla useimmissa musiikin suoratoistopalveluissa. Mukana on peräti 80 musiikkikappaletta tunnelmoivaa musisointia pelin eri vaiheista.
Resident Evil 4 -pelin uusversio on saatavilla nyt PlayStation 4, PlayStation 5, Xbox Series X ja S sekä Xbox One -pelikonsoleille että PC:lle. Pelin VR-versio julkaistaan myöhemmin tulevana talvena. Pelin ikäraja on PEGI 18.
Tulevasta Banishers: Ghosts of New Eden -toimintaroolipelistä on saatu pelattavuutta ja pelimekaniikkaa avaava esittelyvideo, jonka voit katsoa alta.
Toimintavetoinen roolipeli Banishers: Ghosts of New Eden kertoo tarinan rakastajista, joiden traagisena kohtalona on tulla kuoleman erottamiksi. Tämä ei kuitenkaan tarkoita täyttä eroa, sillä haamunmetsästäjäparista Antea jääkin elämän ja kuoleman välimaastoon eräänlaiseksi epäkuolleeksi hengeksi. Juuri sellaiseksi, jollaisia hän on halveksinut ja metsästänyt. Puoliso Red Mac Raith joutuukin vaikean valinnan eteen: seuratako karkottajan valaansa vai uhrautuako pelastaakseen rakkaansa kuoleman tuolta puolen?
New Edenin alue on täynnä yliluonnollisia voimia ja outoja hirviöitä sekä muinaisia salaisuuksia. Hyödyntämällä Antean henkivoimia ja Redin aseita voi kaksikko uhmata sekä hirviöiden julmuutta että eläviä piinaavia kummajaisia. Seikkailu vie parin pyörteeseen täynnä mystiikkaa, jännitystä, toimintaa ja vaikeita valintoja.
Banishers: Ghosts of New Eden julkaistaan 7. marraskuuta sekä PlayStation 5- ja Xbox Series X sekä S -konsoleille että PC:lle. Pelin ikäraja on PEGI 18.