Arvostelut, Pelit

Potentiaalia riittää, mutta sisältö puuttuu – arvostelussa Astral Flux Kommentit pois päältä artikkelissa Potentiaalia riittää, mutta sisältö puuttuu – arvostelussa Astral Flux

Cosmocat-studion kehittämä Astral Flux on PC:lle ja juuri äskettäin myöskin Nintendo Switchille julkaistu toimintapainotteinen tasohyppely, jossa on ripaus roguelite-elementtejä. Peli yhdistää perinteistä tasohyppelyä ja toimintaa happisäiliön hallintaan perustuvaan aikahaasteeseen, mikä tuo peliin oman twistinsä.

Ensikosketukselta Astral Flux näyttäytyy kauniina ja teknisesti toimivana pelinä. Pelin kaunis pikselitaide ja visuaalinen tyyli luovat vaikuttavan ilmeen, jota tukee erinomaisesti peliin sopiva äänimaailma ja tunnelmallinen musiikki. Kontrollit tuntuvat responsiivisilta ja tarkalta erityisesti ohjaimella pelattaessa. Syöksyliike vihollisten läpi tuntuu palkitsevalta, varsinkin kun siihen saa parannuksia. Hiirituessa on kuitenkin puutteita, sillä vain peruspainikkeet toimivat ilman ohjattavuutta.

Pelin suurimmat ongelmat paljastuvat nopeasti sisällön vähyytenä. Vaikka peli markkinoi itseään roguelite-elementtejä sisältävänä pelinä, nämä elementit jäävät pintapuolisiksi. Hahmo päivityksiä on vain kourallinen, noin seitsemän kappaletta, ja niistäkin useimmat ovat varsin tavanomaisia, kuten aseen tulinopeuden tai vahingon lisäämistä. Kiinnostavimpia ovat liikkumiseen liittyvät parannukset, kuten syöksyliikkeen vahvistaminen, mutta näitäkin on liian vähän luomaan todellista vaihtelua pelikertojen välille.

Pelin tarina on lyhyt ja yksinkertainen, käytännössä loppuen ensimmäisen tason jälkeen. Tasojen rakenne muistuttaa labyrinttiä, jossa on vain yksi reitti maaliin, mikä johtaa usein edestakaisin kulkemiseen. Räjähteillä voi kuitenkin hieman muuttaa kulkureittiä tuhoamalla seiniä. Pelaaminen keskittyy muuttuvien tasojen edestakaiseen läpäisyyn aikarajoissa, päivistysten keräämiseen ja pomotaisteluihin. Kuoleman jälkeen pelaaja joutuu aloittamaan pelin alusta, mikä on tyypillistä roguelite-peleille, mutta sisällön vähyyden takia tämä muuttuu nopeasti turhauttavaksi.

Peli on myös verrattain lyhyt, sillä parhaimmillaan pelin paketoi puoleentoistauntiin. Uudelleenpeluuarvoa ei juuri ole rajallisten päivitysvaihtoehtojen takia, ja jos pelaaja ei onnistu läpäisemään peliä, ensimmäinen taso tulee turhankin tutuksi.

Nykyisessä muodossaan Astral Fluxia on vaikea suositella täyteen hintaan. Pelissä on potentiaalia olla erinomainen, mutta sisällön vähyys ja roguelite-elementtien pintapuolisuus tekevät siitä vaikeasti perusteltavan hankinnan. Jos peli kuitenkin kiinnostaa ja kaipaat haastetta, kannattaa odottaa alennusmyyntiä tai merkittävää sisältöpäivitystä. Toivottavasti kehittäjät jatkavat pelin kehittämistä, sillä pohja on lupaava – nyt tarvittaisiin vain enemmän sisältöä tekemään pelistä todella kiinnostavan kokonaisuuden.

Arvostelu: H.Isoaho

Astral Flux (PC)

4 / 10
Hyvää + Kaunis pikselitaide ja visuaalinen tyyli. + Tunnelmallinen äänimaailma ja musiikki + Tarkat ja toimivat kontrollit ohjaimella + Miellyttävä liikkumismekaniikka + Teknisesti vakaa toteutus Huonoa - Hyvin rajallinen määrä päivityksiä ja kehitysmahdollisuuksia - Lyhyt peliaika ja vähäinen sisältö - Heikko uudelleenpeluuarvo - Puutteellinen hiirituki - Yksinkertainen ja lyhyt tarina - Tasojen rakenne johtaa edestakaisin kulkemiseen

Paluu Raccoon Cityn painajaisiin – Arvostelussa Resident Evil Requiem (PS5) Kommentit pois päältä artikkelissa Paluu Raccoon Cityn painajaisiin – Arvostelussa Resident Evil Requiem (PS5)

Muistan yhä sen hetken, kun avasin ensimmäisen kerran alkuperäisen Resident Evilin ja pelkäsin tallentaa peliä, koska ink ribbon -nauhat olivat kortilla. Nyt, vuosia ja lukemattomia zombeja myöhemmin, istun PS5:n ohjain kädessäni ja käynnistän Resident Evil Requiemin ensimmäisen kerran. Hetki tuntuu tutulta ja tavallaan samalla virkistävän uudelta. Capcomin uusin luku sarjaan ei ainoastaan jatka perintöä, vaan leikkii sillä tietoisesti.

Resident Evil Requiem on Capcomin kehittämä ja julkaisema toimintakauhupeli PS5:lle. Se yhdistää sarjan klassisen selviytymiskauhun ja modernimman toimintapainotteisen otteen kahden pelattavan hahmon kautta, Leonin ja uuden tulokkaan, Gracen.

Ensikosketusena tuttu kylmä hiki

Heti alussa peli nappaa pelaajan mukaansa. Tarina kietoutuu nopeasti yhteen hahmojen välillä, vaikka myönnettäköön: arvasin yhden keskeisen juonenkäänteen jo varhain.

Ensimmäiset tunnit pelataan pääosin Gracella, ja suositeltu ensimmäisen persoonan kuvakulma tekee kokemuksesta aidosti ahdistavan oloisen. Ympäristöt joissa liikut näyttävät upealta! Valaistus ja äänimaailma rakentavat tiiviin tunnelman, jossa jokainen nurkan taakse kurkistus tuntuu selkäpiitä karmivalta.

Pelin ilmapiiriä ja graafista viimeistelyä on toteutettu kiitettävästi, missä RE Engine tekee jälleen positiivisen vaikutuksen. Omalla kohdallani peli toimi kokonaisuudessaan vakaasti ilman suurempia nytkähdyksiä tai fps- droppeja.

Kaksi hahmoa, kaksi rytmiä

Requiemin suurin vahvuus on ehdottomasti sen rakenne. Gracen osiot painottavat resurssienhallintaa, hiiviskelyä ja selviytymistä. Hän ei ole fyysisesti yhtä vahva kuin Leon, ja se kyllä tuntuu. Kohtaamiset vihollisten kanssa ovat vaarallisempia, ja välttely on usein järkevämpää kuin suora yhteenotto. Tallennus tapahtuu klassisesti kirjoituskoneilla, ja ensimmäisen läpipeluun jälkeen avautuva ink ribbon -mekaniikka nostaa nostalgiahymyn huulille.

Leonin osuudet kallistuvat enemmän räiskinnän suuntaan. Suositeltu kolmannen persoonan kuvakulma sopii hänen tyyliinsä erinomaisesti. Requiemissa viholliset eivät ole pelkkiä aivottomia möllyköitä, vaan ne osaavat käyttää aseita, jopa moottorisahaa, mikä pitää taistelut intensiivisinä ja sormet valmiina näppäimillä torjunta- iskua odotellessa.

Pelin kokonaisuus kantaa hyvin loppuun asti, jossa saa nopeasti selville, että pelissä on yhden sijaan kaksi erilaista loppua.

Sisältöä ja järjestelmiä – liikaa vai liian vähän?

Kerättävät dokumentit syventävät taustatarinaa, ja tutut pesukarhupatsaat ilahduttavat sarjan veteraaneja. Rakennusjärjestelmä mahdollistaa panosten ja parannusesineiden valmistamisen, kunhan materiaalit löytyvät. Pelin alkupuolella Gracella pelatessa antiikkikolikoilla ostettavat parannukset jäävät harmillisen vähäisiksi. Mutta ettei Grace jäisi hahmona aivan varjoon, annetaan hänelle mahdollisuus päivittää elämäpalkkia steroideilla tai aseiden vahinkoa stabilaattorilla. Päivittäminen onnistuu joko rakentamalla itse tarvittava esine tai ostamalla antiikkikolikoilla. Stabilaattoreita ja steroideja on rajallisesti, joten hahmon kehittämistä ei voi jatkaa pelissä rajattomasti.

Pelin loppupuolella Leonin asepäivitykset CP-pisteillä (challenge points) tuo mukavaa kehityskaarta. Tämä tekee vihollisista tuhoamisen arvoista, kun jokainen tappo kasvattaa sinun CP-pistepottia. Kosmeettisia lisäsisältöjä ja charmeja voi avata trophy-haasteilla, mikä palkitsee aktiivisen pelaamisen.

Äänet ja veri virtaa sarjalle uskollisesti

Resident Evil Requiemissa musiikki ei dominoi, mutta astuu esiin juuri oikeissa kohdissa. Hiljaisuus on usein tehokkain äänitehoste jota peli tarvitsee ja se näkyy pelissä hyvin. Gorea ei ole säästelty, viimeistelyliikkeet ja väkivalta ovat ronskeja, mikä sopii sarjan henkeen.

Kokonaisuutena Requiem tuntuu tietoiselta yhdistelmältä vanhaa ja uutta. Se ei ole pelkkä toimintapläjäys, mutta ei myöskään puhdas selviytymiskauhupeli. Se on kompromissi ja yllättävän toimiva sellainen.

Nostalginen mutta moderni

Resident Evil Requiem on peli, joka ymmärtää juurensa. Se tarjoaa vanhan koulukunnan jännitystä ink ribbon -mekaniikkoineen ja resurssipulmineen, mutta tasapainottaa kokonaisuutta modernilla toiminnalla ja sujuvalla ohjattavuudella. Kontrollit toimivat moitteettomasti, vaikka kameran herkkyyden säätäminen tuntui yhtä turhalta kuin ilmaisen ämpärin jonottaminen.

PS5:llä peli näyttää ja kuulostaa erinomaiselta, mutta 70 euron hintahaarukkaan en koen pelin tarjoavan sisältönsä ja uudelleenpeluuarvonsa puolesta rahoille vastinetta, ellei kyseessä ole 100% läpipeluu.

Resident Evil Requiem ei ehkä mullista pelisarjaa, mutta se muistuttaa, miksi tähän maailmaan on aina yhtä kiehtovaa palata.

8.8 / 10
Hyvää: + Kaksi erilaista ja toisiaan tasapainottavaa hahmoa + Yhdistelmä kauhua ja toimintaa + Tunnelmallinen ensimmäisen persoonan kauhu Gracella + Nostalgiset elementit (kirjoituskoneet, ink ribbon -vaikeustaso) + Vahva audiovisuaalinen toteutus Huonoa: - Peli yllättävän lyhyt täyteen hintaan nähden (70€ = 10 - 16 tuntia) - Leonin pelattava osuus ei yhtä mielenkiintoinen kuin Gracen - Osa tarinan hahmoista jopa turhia? - Juonielementit (hahmojen motiivit ja tarinan käänteet) Yhteenveto: Resident Evil Requiem on peli, joka ymmärtää juurensa. Se tarjoaa vanhan koulukunnan jännitystä ink ribbon -mekaniikkoineen ja resurssipulmineen, mutta tasapainottaa kokonaisuutta modernilla toiminnalla ja sujuvalla ohjattavuudella. Kontrollit toimivat moitteettomasti, vaikka kameran herkkyyden säätäminen tuntui yhtä turhalta kuin ilmaisen ämpärin jonottaminen. PS5:llä peli näyttää ja kuulostaa erinomaiselta, mutta 70 euron hintahaarukkaan en koen pelin tarjoavan sisältönsä ja uudelleenpeluuarvonsa puolesta rahoille vastinetta, ellei kyseessä ole 100% läpipeluu. Resident Evil Requiem ei ehkä mullista pelisarjaa, mutta se muistuttaa, miksi tähän maailmaan on aina yhtä kiehtovaa palata.

Kotimainen peliala tykittää – Suomalainen robottiseikkailu The Last Caretaker nousi yllätyshitiksi Kommentit pois päältä artikkelissa Kotimainen peliala tykittää – Suomalainen robottiseikkailu The Last Caretaker nousi yllätyshitiksi

Helsinkiläisen Channel37-studion tieteissävytteinen selviytymisseikkailu The Last Caretaker on noussut yllättävänkin kovaan lentoon. Marraskuussa 2025 ennakkojulkaisuna ilmestynyt peli on kerännyt jo satojatuhansia omistajia, ja bruttomyynti lasketaan useissa miljoonissa euroissa. Kaiken lisäksi käyttäjäarviot ovat pysyneet vahvoina.

Pelissä ohjataan robottia, joka herää maailmassa, jossa meri on peittänyt maapallon. Tehtävä ei ole ihan pieni. pelaajan pitää pelastaa ihmiskunta kasvattamalla löydetyistä ihmisalkioista uusia yksilöitä ja lähettämällä heidät avaruuteen. Samalla pohditaan isoja kysymyksiä, kuten mitä tarkoittaa olla ihminen, ja mihin viimeiset resurssit käytetään, puolustukseen vai uuden rakentamiseen?

Resurssienhallinta ja kierrätys ovat keskiössä. Hylättyjä tukikohtia ja tutkimuskeskuksia puretaan osiksi, materiaaleista rakennetaan työkaluja, aseita ja energiaverkkoja. Jokaisella päätöksellä on seurauksensa, ja neljän vuoden aikana hiotut pelijärjestelmät pyrkivät tekemään maailmasta uskottavan ja johdonmukaisen.

Kehitys ei ole pysähtynyt julkaisuun. Joulukuun päivitys toi lisää tarinatehtäviä ja suorituskykyparannuksia, ja helmikuussa julkaistu maksuton Ocean – The Final Frontier -laajennus lisäsi uusia alueita, tehtäviä, ajoneuvon sekä runsaasti muuta sisältöä.

The Last Caretaker on saatavilla Steamissa ja Epic Games Storessa 29,99 euron hintaan (sis. ALV), ja ikäraja on PEGI 12. Jos suomalaista pelimenestystä on kaivattu, tässä on vahva ehdokas seuraavaksi kotimaiseksi läpimurroksi.