
Andy Weirin suosittu Project Hail Mary -scifiuniversumi laajenee jälleen, tällä kertaa virtuaalitodellisuuden puolelle. Maze Theory kehittää Project Hail Mary: Journey Among the Stars -peliä, joka julkaistaan tämän syksyn aikana VR– ja mixed reality -laitteille.
Pelissä pelaaja astuu Ryland Gracen saappaisiin ja työskentelee yhdessä Rocky-avaruusolennon kanssa aluksen ongelmien ratkaisemiseksi. Kyseessä on täysin uusi tarina, joten pelaajat eivät vain kertaa kirjan tai elokuvan tapahtumia uudelleen. Grace vaikuttaa tällä kertaa olevan äänetön päähenkilö, joten huomio voidaan suunnata entistä enemmän yhteistyöhön Rockyn kanssa.
Rockyn äänenä kuullaan jälleen James Ortiz, joka palaa elokuvasta tuttuun rooliinsa. Pelissä Rocky käyttää samaa hahmomallia kuin elokuvassa, ja pelaajat pääsevät kirjaimellisesti astumaan Project Hail Maryn maailmaan.
Project Hail Mary -elokuva on ollut tämän vuoden suuria menestyksiä, sillä se on kerännyt maailmanlaajuisesti noin 684 miljoonan dollarin eli noin 585 miljoonan euron lipputulot. VR-peli tarjoaa faneille siis uuden tavan palata tarinan pariin ja ennen kaikkea mahdollisuuden viettää hieman lisää aikaa Rockyn kanssa.

