Puhelinvalmista OnePlus kokeilee siipiään uudelleen älykellojen parissa – yhtiön uutuuskello lanseerataan ensi viikolla Kommentit pois päältä artikkelissa Puhelinvalmista OnePlus kokeilee siipiään uudelleen älykellojen parissa – yhtiön uutuuskello lanseerataan ensi viikolla

Barcelonassa 26. helmikuuta järjestettävien Mobile World Congress (MWC) -messujen aikana esittelee uuden -älykellon, joka edustaa yhtiön itsensä mukaan sekä eleganssia että kestävyyttä. Watch 2:n akunkesto kerrotaan olevan huippuluokkaa, ja se tarjoaa käyttäjilleen vertaansa vailla olevan luotettavuuden päivittäiseen käyttöön, noudattaen yhtiön ”Never Settle” -filosofiaa.

”OnePlus Watch 1:n jälkeen, kolme vuotta myöhemmin Watch 2 on vihdoin valmis, ja olemme erittäin luottavaisia tähän tuotteeseen. Luottamuksemme perustuu merkittäviin teknologisiin edistysaskeliimme ekosysteemimme kehittämisessä. Älykellokokemus ei ole pelkästään parantunut, vaan myös muuttunut,” kommentoi Kinder Liu, OnePlussan operatiivinen johtaja (COO).

Käyttäjäkeskeinen innovaatio on ollut keskeisessä roolissa OnePlus Watch 2:n suunnittelussa. Erityistä huomiota on kiinnitetty akunkestoon, jotta älykello olisi luotettava kumppani käyttäjän arjessa. Jopa 100 tunnin akunkestolla Smart Mode -tilassa OnePlus haastaa älykellomarkkinat tarjoamalla keskeytyksettömän käyttökokemuksen.

OnePlus Watch 2:n muotoilu on ensiluokkainen ja hienostunut. Ruostumattomasta teräksestä valmistettu runko yhdessä kellotaulun safiirikristallin kanssa tarjoavat ajatonta eleganssia ja kestävyyttä päivittäisessä käytössä. Kello on saanut inspiraationsa OnePlus 12 -puhelimesta, ja se on täydellinen kumppani OnePlus 12 -sarjan laitteille. OnePlus Watch 2 on saatavilla kahdessa värivaihtoehdossa: tumman hopeana tai vaalean hopeana (Black Steel ja Radiant Steel).

Erinomainen valinta perustablettia tarvitsevalle – testissä OnePlus Pad Go Kommentit pois päältä artikkelissa Erinomainen valinta perustablettia tarvitsevalle – testissä OnePlus Pad Go

OnePlus Pad Go

8 / 10
Hyvää Näytön terävyys. Äänenlaatu. Näytön peilaaminen. Laadukas rakenne, joka on vieläpä ulkonäöltään varsin komea. Huonoa Ei sormenjälkilukijaa. Ei myöskään tukea esimerkiksi erikseen käytettävälle kynälle. Varsinaisen laturin puuttuminen pakkauksesta. Yhteenveto OnePlus Pad Go on erinomainen valinta vaikkapa opiskelijoille, satunnaiskäyttäjille ja niille, jotka etsivät luotettavaa tablettia viihteeseen ja peruskäyttöön.

saapui markkinoille edullisemmaksi vaihtoehdoksi kalliimmalle sisarukselleen, Padille. Budjettitietoisia käyttäjiä silmällä pitäen Pad Go priorisoi olennaiset ominaisuudet pitäen hinnan alhaalla. Mutta miten se pärjää käytännön käytössä?

OnePlus Pad Go on tyylikäs: mintunvihreän metallin ja lasin yhdistelmä ja se näyttää uskomattoman kauniilta. Tabletissa on keskitetty kamera niin etu- kuin takapuolella, joka mahdollistaa helpon asettelun kuvaamista varten.

Kevyen esittelyvideomme tabletin ulkoisesta olemuksesta voit ottaa haltuun tästä alta:

OnePlus Pad Go antaa käyttöön 8 GB RAM-muistia ja 256 GB ROM-muistia, joten tekeminen ei jää niistä kiinni. Omien sanojensa mukaan laite mahdollistaa vaikka 22 eri sovelluksen käyttämisen taustalla. Eikä itse tässä juurikaan suuria yskimisiä havaittu. Jos kaipaat lisää tilaa, laitteen microSD -korttipaikka mahdollistaa tilan kasvattamisen jopa 1 TB:n saakka. 

Jakaminen laitteiden kesken

OnePlus Pad Go tarjoaa mahdollisuuden helppoon tiedonsiirtoon ruudun peilaamisen avulla. 
Kun puhelin ja tabletti ovat yhdistetty, voit tiputella tiedosta vain raahaamalla niitä näytöstä toiseen, vaikka ne eivät olisi kirjautuneena samalle tilille. Ilmoitukset näkyvät myös molemmissa laitteissa, joten saat tiedon kaikista tapahtumista. 

Myös tekstin kopioiminen onnistuu yhtä helposti: voit kopioida tekstiä esimerkiksi tabletilla, ja liittää sen puhelimen leikepöydälle. Myös kuvat voi tallentaa toiselle laitteelle livenä ja esimerkiksi puhelimen kuvat voi tallentaa tabletille ja muokata niitä välittömästi.

Kirkas ja terävä näyttö

Näyttö reagoi hyvin kosketukseen ja näyttää selvältä sekä kirkkaalta. Se on väritoistoltaan miellyttävä, ja ajaa asiansa erittäin hyvin esimerkiksi videoiden ja kuvien katselussa. LCD-paneeli, etenkin tässä hintaluokassa on vailla vertaansa.

Näytön voi asettaa vaihtamaan näytönkirkkautta automaattisesti ympäröivästä valoisuudesta riippuen. Tällä tavalla ei tarvitse itse huolehtia siitä, onko näyttö liian pimeä tai kirkas. Tämän kaiken lisäksi OnePlus Pad Go tarjoaa näytössään sinisen valon suodattimen, joka helpottaa silmiin kohdistuvaa rasitusta.

Näytön pikselit on saatu puristettua niin tiukkaan pakettiin, että aikaan on saatu todella hyvännäköistä toistoa tarjoava 2,4K-resoluutio. Näyttö reagoi hyvin kosketukseen ja näyttää selvältä sekä kirkkaalta. Se on väritoistoltaan miellyttävä, ja ajaa asiansa erittäin hyvin esimerkiksi videoiden ja kuvien katselussa. LCD-paneeli, etenkin tässä hintaluokassa on vailla vertaansa.

Erinomainen äänenlaatu

OnePlus Pad Go tabletissa on Omnibearing Sound Field –tekniikka, joka takaa mahtavan äänenlaadun yhdessä Dolby Atmoksen ja tabletin neljän kaiuttimen kanssa.  Pad Go pitää huolen siitä, että stereoääni kuuluu oikein tabletin asennosta huolimatta: äänentoisto vaihtaa äänen kuulumista riippuen siitä miten tablettia käännät. Ei ole merkitystä pelaatko, kuunteletko musiikkia vai editoit, elokuvateatterilaatuinen ääni takaa mahtavan kokemuksen.

Akunkesto yllättää

Pad Gon merkittävä kohokohta on vaikuttava 8000 mAh akku, jonka voi ladata täyteen 33 W Super VOOC -pikalatauksella. Valitettavasti pakkauksesta puuttuu varsinainen laturi (johto kylläkin tulee mukana). Joka ainakin meille oli pieni miinus, vaikkakin nykyaikaahan tällaiset ratkaisut tuntuvat valitettavasti olevankin.

Mukavia uutisia satunnaiskäyttäjille on se, että akku kesti parhaimmassa tapauksessa jopa lähes kokonaisen viikon. Aktiivisella Disney+:n ja muun viihteen pyörittämisellä puhuttiin ihan päivän parin kestosta. Varsin mainio suoritus tämän hintatason tabletille.

Ei valokuvaajien ratkaisu, mutta perus dokumentointiin asiansa ajava

OnePlus Pad Go:n kamerara on melko simppelisti kiteytettynä ”perustason ratkaisu”, jossa on yksi 8 megapikselin takasensori ja 8 megapikselin etukamera. Nämä sopivat videopuheluille, tai perus arkiselle dokumentoinnille, mutta mutta eivät hienojen kuvien tai videoiden tallentamiseen. Takakameralla voi filmata videoita 1080 30 fps -laadulla. Samoin myös etukameralla.

Hinta-laatu on kohdillaan

OnePlus Pad Go on erinomainen valinta vaikkapa opiskelijoille, satunnaiskäyttäjille ja niille, jotka etsivät luotettavaa tablettia viihteeseen ja peruskäyttöön. Pitkä akkukesto, sulava näyttö ja laajennettava tallennustila tekevät siitä houkuttelevan vaihtoehdon budjettitablettien segmentissä. Tehokäyttäjien, pelaajien ja huippuluokan ominaisuuksia, kuten sormenjälkitunnistinta tai premium-näyttöjä, etsivien on kuitenkin syytä katsella muita vaihtoehtoja.

Laite saapui myyntiin 329 € hintaan, tosin alennuksessa nyt 299 €. 
Erinomainen valinta niille, jotka hieman halvempaa tablettia tarvitsevat.

Tekniset tiedot

Näyttö

11,4 tuumaa LCD-näyttö

Tarkkuus: 2408 x 1720

Pikselitiheys: 260 PPI

Virkistystaajuus: 90Hz

Kontrasti: 1500:1

Kirkkaus: 400 nits

Käyttöjärjestelmä

OxygenOS 13.2

Suoritin ja muisti

Suoritin: MediaTek Helio G99

Tallennustila: 128GB UFS 2.2 (tuki enintään 1 Tt muistikortille)

Keskusmuisti: 8GB LPDDR4X

Kamera

Takakameran tarkkuus: 8MP, aukko f/2.0, näkökenttä 78°

Takakameran videokuvaus: 1080P/720P@30fps

EIS-kuvanvakautus

Etukameran tarkkuus: 8MP, aukko f/2.0, näkökenttä 78.2°

Etukameran videokuvaus: 1080P/720P@30fps

Tietoliikenne

LTE

Wi-Fi 5 (802.11ac), 802.11a/b/g/n/

WLAN 2.4G/WLAN 5.1G/WLAN 5.8G

Bluetooth 5.2

OnePlus julkisti uuden lifestyle-version OnePlus Watch 2 -älykellosta sekä OnePlus Pad Go -tabletin Kommentit pois päältä artikkelissa OnePlus julkisti uuden lifestyle-version OnePlus Watch 2 -älykellosta sekä OnePlus Pad Go -tabletin

Johtava teknologiabrändi kertoi tänään -älykellon uuden lifestyle-version sekä -tabletin lanseeraamisesta Euroopassa. Molemmat tuotteet esitellään Euroopan lanseeraustilaisuudessa 23.4.2024 klo16 Helsingissä. 

OnePlus Watch 2:n uusi lifestyle -versio tulee saataville vain Eurooppaan, mikä kertoo OnePlussan sitoutumisesta alueeseen sekä halusta tarjota eurooppalaisille kuluttajille suunnattuja erityisiä laitteita. Molempiin tuotteisiin liittyy vahvasti OnePlussan ekosysteemistrategia saumattomasti keskenään toimivista laitteista. 

 “Viime vuonna julkistimme uuden tuotestrategian, jonka keskiössä oli tehokas ja ensiluokkainen OnePlus-laitteiden ekosysteemi. Tämä sisälsi myös sitoumuksen laajentaa valikoimaamme älypuhelimien lisäksi kuulokkeisiin, tabletteihin ja puetettaviin älylaitteisiin” sanoi OnePlussan Euroopan toimitusjohtaja Bingo Liu. Eurooppa edustaa meille avainaluetta tässä pitkän aikavälin strategiassamme, joten meillä on ilo julkistaa nyt ensimmäinen OnePlus-tuote, joka lanseerataan vain Euroopan markkinoille: OnePlus Watch 2:n lifestyle-versio. Lisäksi tuomme suositun, edullisemman OnePlus Pad Go:n myös Eurooppaan. ”

OnePlus Watch 2 lanseerattiin tämän vuoden helmikuussa. Kahden piirisarjan, alan johtavan 100 tunnin akunkeston ja tarkan kaksoistaajuus-GPS:n ansiosta OnePlus Watch 2 saavutti nopeasti maineen yhtenä alan parhaista -älykelloista ja oli Suomessa sekä Elisan että DNA:n myydyin älykello maaliskuussa. Nyt OnePlus julkaisee tyylikkyyden ja toiminnallisuuden yhdistävän lifestyle-version tästä suositusta OnePlus Watch 2 – älykellosta. 

OnePlussan ensimmäinen tabletti, OnePlus Pad, saavutti laajaa suosiota julkaisunsa jälkeen viime vuonna. Edullisempi OnePlus Pad Go sai myönteisen vastaanoton Intiassa viime vuonna, ja nyt OnePlus iloitsee voidessaan laajentaa tablettitarjontaansa Euroopassa ja tarjota eurooppalaisille kuluttajille hintaystävällisen tabletin OnePlusekosysteemissä.