Puzzleja ja demonityttöjä: arvostelussa sympaattinen Helltaker Kommentit pois päältä artikkelissa Puzzleja ja demonityttöjä: arvostelussa sympaattinen Helltaker

Helltaker

7.5 / 10
Hyvää Loistavat grafiikat, mielenkiintoinen maailma ja mukavan humoristinen ote. Puzzleissa sopivasti haastetta. Huonoa Musiikki hieman yksitoikkoista ja pelimaailmaan aavistuksen verran yhteensopimatonta. Osa puzzleista aluksi hieman epäselviä. Maailmaan olisi kaivannut aavistuksen verran vuorovaikutusmahdollisuuksia kohdissa, joissa sille annettiin mahdollisuus. Yleisesti Helltaker on humoristinen, visuaalisesti miellyttävä ja sopivan pituinen peli täynnä hyvin suunniteltuja hahmoja ja vaikeustasoltaan vaihtelevia puzzleja. Ilmaiseksi peliksi erittäin hyvin tehty ja ehdottomasti suositeltava.

Helltaker on puolalaisen Łukasz Piskorzin, taiteilijanimeltään vanripperin, kehittämä, Unitylla tehty ilmainen pulmapeli, ja samalla tekijänsä ensimmäinen julkinen tietokonepeli. Toukokuussa 2020 julkaistu peli on ladattavissa ilmaiseksi Steamista, jossa se on jo saanut ylivoimaisen myönteisen vastaanoton ja innokkaan yhteisön ympärilleen.

Pelin käynnistyessä itse kärpästen herra, Beelzebub, astuu kehiin juontajan roolissa. Pelissä ohjataan kulmikaskasvoista, leveähartiaista könsikästä, joka herää unesta täynnä viehättäviä demonityttöjä. Päähenkilömme on unestaan niin vaikuttunut, että suuntaakin suoraan helvetin syvyyksiin kokoamaan itselleen haaremin täynnä sarvipäisiä pirulaisia ja demoneja. Edes päähenkilömme nimellä ei ole tässä vaiheessa väliä, ja pelaaja lingotaan suoraan keskelle ongelmanratkaisuhelvettiä – kirjaimellisesti.

Mekaniikaltaan peli on hämäävän simppeli: tehtävänäsi on edetä kentän toisesta päästä toiseen päähän demonitytön luokse mahdollisimman vähillä liikkeillä. Tielläsi on kivilohkareita, luurankosotureita ja muita esteitä, ja sinun tulee löytää suorin reitti kentän päähän ilman, että kulutat loppuun sallitun liikemäärän, joka lukee peli-ikkunan reunassa. Mutta kuten totesinkin, on mekaniikka hämäävän simppeli, sillä pelin edetessä kentät muuttuvat huomattavasti haastavimmiksi ja liikkeidensä määrää joutuu laskemaan huolella.

Sen lisäksi, että kyseessä on pulmapeli, heitetään mukaan myös ripaus dating sim -elementtejä, sillä jokaisen kentän lopussa tehtävänäsi on eri dialogivaihtoehdoilla saada ylipuhuttua demonityttö liittymään mukaasi. Vastaa väärin ja joudut aloittamaan koko kentän alusta.

Kuvakaappaus Helltakerin introsta

on suhteellisen lyhyt peli, jonka pääsee helposti läpi yhdeltä istumalta. Suurimman osan ajasta saattaa viedä pelin viimeinen päävastus, demonitar Judgement, jonka kohdatessasi pelimekaniikka muuttuu. Olet vapaa liikkumaan niin paljon kuin haluat, mutta sinun tulee väistää ympärille materialisoituvia ketjuja ylöspäin scrollaavassa kentässä, jonka molemmat päädyt on vielä miinoitettu yhdestä osumasta tappavilla piikeillä. Päihitä pirulainen ja saa hänet liittymään haaremiisi, niin astut epilogiin, jossa pääset vielä juttelemaan viimeisen kerran kotonasi kaikille hurmaamillesi demoneille.

Ilmaiseksi indiepeliksi Helltaker on todella onnistunut. Valtava plussa tulee antaa sen grafiikoille ja piirrosjäljelle, joka on samalla sekä persoonallista, viehättävää että hivenen humorististakin. Hahmot heiluvat paikoillaan mukavasti musiikin tahdissa, ja jokaisessa välikuvaruudussa demonit pääsevät loistamaan kaikessa kauneudessaan. Tarina itsessäänhän ei ole erityisen moniulotteinen, mutta se on sen verran humoristinen, että pulmat ratkoo hyvin mielellään. Ja onpahan pelissä tarjolla salainen lopetuskin, jonka kautta on mahdollista löytää vielä yksi ylimääräinen jäsen päähahmon haaremiin.

Pelin musiikki on mukiin menevää, joskin hieman yksiulotteista jumputusta. Mukava lisä on hahmojen heilunta musiikin rytmissä, mutta jokin siinä ei tunnu istuvan täydellisesti pelin grafiikoihin tai helvettiin maailmana. Se saatan olla vain minä, mutta olisiko peliin sopinut esimerkiksi vanhahtava New Orleans Jazz tai sitten aina varma valinta metallimusiikki? Erityisesti pelin loppuvastus olisi kaivannut metallimusiikkia luomaan intensiivisyyden tuntua.

Ja mitä tulee muutenkin pelin viimeiseen vastukseen, olisin kaivannut jonkinlaista osumapalkkia hahmolle niin, että tietää, kuinka monta osumaa ketjuista kehtaa oikein ottaa, sillä nyt ei ollut täyttä varmuutta siitä, onko peliin ohjelmoitu tietty määrä iskuja ennen kuolemaa, vai onko se riippuvainen osumien tiheydestä tai muusta vastaavasta. Pelissä on myös mahdollista pyytää vihjeitä seuraan liittyneiltä demoneilta, mutta aika harvoin heistä oli mitään konkreettista apua kiperien puzzlejen ratkaisemiseen. Epilogiin olisi myös toivonut mahdollisuutta tehdä talossa enemmän kuin vain jutella tytöille ja päättää peli joko tavalliseen lopetukseen tai salaiseen lopetukseen.

Kaiken kaikkiaan Helltaker on onnistunut ja mukaansa tempaava peli, joka ei ärsytä vaikeudellaan tai kuitenkaan päästä pelaajaa liian helpolla läpi. Tarkoituksella provosoivien hahmodesignien takana on aidosti humoristinen ja kiehtova maailma, jossa pelaaja voi kokea olevansa karismaattinen ja komea hurmuri sadististen demonien ja tulikivenkatkuisten luolien hämärässä.

Helltakerin pelimaailma

 

Kommentoi