Rainbow Six Siegen Pohjoismaiden turnauksessa 30 000 euron palkintopotti Kommentit pois päältä artikkelissa Rainbow Six Siegen Pohjoismaiden turnauksessa 30 000 euron palkintopotti

Rainbow Six Siege - Nordic Championship

Ubisoft on julkistanut Pohjoismaiden oman Rainbow Six Siege -turnaustapahtuman, johon osallistuu kahdeksan joukkuetta viidestä eri maasta. Suomalaisista tiimeistä mukana ovat Gifu ja Sixth Pick.

Tom Clancy’s Rainbow Six: Siege Nordic Championship 2020 –tapahtumassa palkintopotti on yhteensä 30 000 euroa. Kisa järjestetään suljetulla liigajärjestelmällä, jossa jokainen joukkue ottelee muita joukkueita vastaan kahdesti kuluvan kauden aikana. Kausi alkaa tänään 26. maaliskuuta ja loppuu elokuussa. Liiga kulminoituu päätöstapahtumaan, jossa ratkeaa pelin pohjoismainen mestaruus tälle vuodelle. Lisätietoja liigan kulusta, päätöksestä ja muista yksityiskohdista julkistetaan lähiaikoina.

Samalla liiga on ensimmäinen askel pohjoismaisen -ekosysteemin rakentamiseen pelin elektronisen urheilun ympärillä. Turnauksen tiimeistä jokaiselle on varattu tuhannen euron minimipalkinto, joten tyhjin käsin ei yhdenkään joukkueen tarvitse lähteä.

Ensimmäisen kauden Rainbow Six Siege: Nordic Championship -tapahtuman joukkueet ovat suomalaisten Gifun ja Sixth Pickin lisäksi Gamer Legion, Chaos Esports Club, Granit Gaming, Riddle Esport, Fact Gaming ja Godsent Gaming.

Moninpelivetoisella Tom Clancy’s Rainbow Six: Siege -toimintapelillä on maailmanlaajuisesti yli 55 miljoonaa rekisteröitynyttä pelaajaa. Samalla pelin suosio elektronisen urheilun saralla on kasvanut kovaa vauhtia. Sen myötä myös alueelliset turnaustapahtumat ovat kasvattaneet merkitystään.

Tom Clancy’s Rainbow Six Siege on saatavana sekä – ja -pelikonsoleille että :lle. Se on saatavana myös Ubisoftin Uplay+ -tilauspalvelussa.

http://www.rainbowsix.no

007 First Lightiä ei kannata hätäillä Switch 2:lle ennen kevättä 2027 Kommentit pois päältä artikkelissa 007 First Lightiä ei kannata hätäillä Switch 2:lle ennen kevättä 2027

James Bondin uusi seikkailu joutuu odottamaan vielä hieman pidempään. on siirtänyt pelin julkaisua jo kolmannen kerran, ja uusi julkaisuaika on nyt maaliskuussa 2027.

IO Interactiven tekninen tuottaja Cristina Vega kertoi, että päätös oli lopulta pakon sanelema. Kehitystiimi on työskennellyt pelin parissa kovalla tahdilla jo pitkään, minkä lisäksi markkinointiin ja muihin julkaisun valmisteluihin liittyvät tekijät vaikuttivat aikatauluun. Viivästyksen tarkoituksena on varmistaa, että Switch 2 -versio on mahdollisimman viimeistelty.

Switch 2 -version kehitys on Vegan mukaan edennyt hyvin ja alkaa lähestyä loppusuoraa. Edessä on kuitenkin vielä suorituskyvyn hiomista ja muuta hienosäätöä. Tavoitteena on saada peli tuntumaan Switch 2 mahdollisimman lähellä -versiota.

Täysin samanlaista teknistä toteutusta ei kuitenkaan voida luvata. Switch 2 muistirajoitukset ja muu laitteisto pakottavat kehittäjät tekemään kompromisseja esimerkiksi kaukana näkyvien kohteiden yksityiskohdissa. Vegan mukaan tarkoituksena on kuitenkin säästää asioissa, jotka eivät juuri vaikuta pelaajan kokemukseen.

IO Interactiven -peli julkaistiin muille alustoille toukokuussa ja ylsi yhtiön mukaan neljän miljoonan myytyyn kappaleeseen kolmessa kuukaudessa. Switch 2 -pelaajat pääsevät siis Bondin matkaan vasta maaliskuussa 2027, jos tällä kertaa julkaisupäivä pysyy aikataulussa.

Suosittu solarpunk-MMO Loftia sai julkaisupäivän ja suuntaa varhaisjulkaisuun marraskuussa Kommentit pois päältä artikkelissa Suosittu solarpunk-MMO Loftia sai julkaisupäivän ja suuntaa varhaisjulkaisuun marraskuussa

Synkät tulevaisuuskuvat saavat hetkeksi väistyä, sillä tarjoaa vaihtoehdoksi kelluvia saaria, yhteisöllistä elämää ja ripauksen ympäristöystävällistä tulevaisuusoptimismia. Qloud Gamesin kehittämä MMO-elämäsimulaattori siirtyy Early Access -vaiheeseen 3. marraskuuta 2026.

Loftiassa jokainen pelaaja saa oman kelluvan saarensa, jota voi rakentaa ja koristella mielensä mukaan. Kodin lisäksi pelaajat voivat kasvattaa kasveja hydroponisilla viljelyhyllyillä, pelastaa eläimiä ja suunnata muiden pelaajien kanssa erilaisiin seikkailuihin. Perinteisen taistelun sijaan haasteet painottuvat pulmiin ja tasohyppelyyn.

Yhteisöllisyys on tärkeässä roolissa, sillä pelaajat voivat osallistua yhteisiin rakennusprojekteihin ja kehittää omaa yhteisöään. Käytännössä Loftia vaikuttaa peliltä, jossa naapurin kanssa voi ennemmin rakentaa aurinkopaneelin kuin ampua tätä raketinheittimellä.

Kaikki ei kuitenkaan ole pelkkää rauhallista puutarhanhoitoa pilvien päällä. Uusi traileri vihjaa, että kelluvia saaria uhkaa jonkinlainen maailmanlopun tapahtuma, joka aiheuttaa jopa halkeamia saariin. Pelaajien tehtäväksi jää selvittää yhdessä, kuinka oma yhteisö voidaan pelastaa.

Loftia julkaistaan :lle Early Accessiin 3. marraskuuta. Peliä on kehitetty noin neljän vuoden ajan, ja sen voi lisätä jo nyt Steam-toivelistalle.