Resident Evil Requiem antaa pelaajille valinnanvapauden näkökulmassa Kommentit pois päältä artikkelissa Resident Evil Requiem antaa pelaajille valinnanvapauden näkökulmassa

-sarjan uusin tulokas, Requiem, antaa pelaajille nyt vapauden valita haluavatko pelata ensimmäisessä vai kolmannessa persoonassa. Sarjan ohjaaja Akifumi Nakanishi kertoi, että länsimaalaiset pelaajat suosivat usein ensimmäistä näkökulmaa, ei ihme, kun he ovat kasvaneet -ensimmäisen persoonan räiskintäpelien, kuten Doomin, parissa. Japanissa taas monet suuntaavat mieluummin kolmannen persoonan näkökulmaan, tuttuun konsoliroolipelien tyyliin, kuten .

Vaikka Requiemin virallinen julkaisu on vasta ensi vuonna, demo on ollut esillä niin Gamescomissa Saksassa kuin Tokyo Game Show’ssa. Nakanishi huomasi, että eri maissa pelaajat lähestyvät peliä eri tavalla, ja hän pitää tätä kulttuurisesti merkittävänä erona. Toisaalta hän myös huomauttaa, että nuorempi japanilainen pelaajakunta on nykyään tutustunut esimerkiksi Minecraftiin ja Apex Legendsiin, mikä tasoittaa näkökulmien eroja.

Resident Evil Requiem jatkaa sarjan siirtymää kohti ensimmäistä persoonaa, joka alkoi :ssä, mutta nyt pelaaja voi itse päättää, kummasta tykkää enemmän. Ensimmäisen persoonan näkökulma nostaa kauhuelementit uudelle tasolle, kun pelottavat hirviöt voivat lähestyä yllättäen kapean näkökentän takaa. Kolmannen persoonan näkymässä taas hahmon ympäristö on helpompi hahmottaa, mikä tekee esineiden ja vihjeiden löytämisestä helpompaa.

Demoilla on myös pyrkinyt saamaan palautetta pelin pelottavuudesta, sillä kehittäjät ovat sarjan pitkän historian myötä itse vaikeasti yllätettävissä. Tulevassa julkaisussa pelaajat pääsevät tutkimaan Raccoon Cityä ja kohtaamaan supersuuria hirviöitä, kuten Lisa Trevoria, oman näkökulman valinnasta riippuen.

Resident Evil Requiem ilmestyy :lle, PC:lle, :lle ja :lle 27. helmikuuta 2026. Pelaatko sinä ensimmäisessä vai kolmannessa persoonassa?

The Division Resurgence saapui PC:lle – ilmainen toimintapeli ladattavissa Steamista Kommentit pois päältä artikkelissa The Division Resurgence saapui PC:lle – ilmainen toimintapeli ladattavissa Steamista

The Division: Resurgence

on julkaissut Tom Clancy’s -toimintapelin myös :lle. Aiemmin – ja -laitteilla nähty free-to-play-peli on nyt ladattavissa ilmaiseksi Steamista sekä Ubisoft Connectista.

Resurgence sijoittuu samaan lähitulevaisuuden New Yorkiin kuin sarjan aiemmat osat, mutta kertoo täysin uuden tarinan uusien hahmojen ja vihollisryhmittymien kautta. Pelaaminen yhdistelee kolmannen persoonan toimintaa, roolipelielementtejä ja looter shooter -mekaniikkoja, joissa varusteiden kerääminen ja hahmon kehittäminen ovat keskeisessä roolissa.

Pelin avoimeen maailmaan voi lähteä yksin tai yhdessä muiden pelaajien kanssa. Tarjolla on sekä tekoälyä vastaan käytäviä tehtäviä että PvP-kohtaamisia.

PC-versio on vielä varhaisessa kehitysvaiheessa, joten kaikkea tulevaa sisältöä ei ole vielä mukana. Ubisoft aikoo laajentaa peliä säännöllisesti uusilla pelikausilla. Uusi kausi käynnistyy neljän kuukauden välein, ja jokainen kausi jakautuu kuuden viikon sisältöpäivityksiin.

PC-vaatimukset

Pelin minimivaatimuksiin kuuluvat Intel Core i5-8400- tai AMD Ryzen 5 3400G -suoritin, 8 gigatavua RAM-muistia sekä Intel UHD 630 -näytönohjain. Suositeltu kokoonpano sisältää vähintään Intel Core i7-8700K- tai AMD Ryzen 5 3600 -prosessorin sekä GeForce GTX 1660 Ti- tai Radeon RX 5600 XT -näytönohjaimen. Ubisoftin mukaan näillä laitteistoilla peli kykenee parhaimmillaan 4K-resoluutioon 60 kuvan sekuntinopeudella.

The Division Resurgence on nyt pelattavissa ilmaiseksi PC:llä, iOS:llä ja Androidilla. Pelin ikäraja on PEGI 18.

Danganronpa 2×2 myöhästyy vuoden 2027 puolelle ja syynä on rehellisesti GTA 6 Kommentit pois päältä artikkelissa Danganronpa 2×2 myöhästyy vuoden 2027 puolelle ja syynä on rehellisesti GTA 6

Spike Chunsoftin julkaisema Danganronpa 2×2 siirtyy loppuvuodesta 2026 vuoden 2027 puolelle. Viivästys herätti heti huomiota, sillä fanit ehtivät vitsailla pelin väistävän tarkoituksella syksyllä ilmestyvää :ta. Yllättäen vitsi osui ainakin osittain oikeaan.

Sarjan luoja Kazutaka Kodaka ja tuottaja Shohei Sakakibara kertoivat Crunchyrollille, että lisäkehitysaikaa tarvittiin, mutta myös vaikutti päätökseen. Sakakibara vihjasi ensin salaperäisesti tietyn AAAA-pelin julkaisuun, minkä jälkeen Kodaka vahvisti kyseessä olevan Rockstarin odotetun toimintapelin. Hänen mukaansa pelin kehittäminen ja GTA 6:n pelaaminen samaan aikaan ei yksinkertaisesti onnistuisi, joten julkaisun siirtäminen oli hänen sanoin väistämätöntä.

Kommentti on kerännyt runsaasti huvittuneita reaktioita, ja moni fani onkin todennut olevansa tyytyväinen viivästykseen. Näin GTA 6:n ehtii pelata rauhassa ennen Danganronpa 2×2:n saapumista. Vaikka kehittäjien heitto oli selvästi pilke silmäkulmassa, taustalla on todennäköisesti myös perinteisempiä syitä, kuten lisäviimeistely ja poikkeuksellisen kilpailtu pelisyksy.

Danganronpa 2×2 julkaistaan vuoden 2027 aikana :lle, PlayStationille, Xboxille sekä Nintendo Switchille ja :lle.