Deadline kertoo, että ohjaaja Christphe Gansin (Silent Hill, Kaunotar ja Hirviö) tulevaan Silent Hill 2-videopeliin perustuvaan elokuvaan Return To Silent Hill:iin on kiinnitetty ensimmäiset pääosan näyttelijät.
Jeremy Irvine (War Horse, The Railway Man) tulee näyttelemään James Sunderlandia, kun taas Hannah Emily Anderson (Jigsaw, X-Men: Dark Phoenix) esittää Mariaa (Mary)
Return To Silent Hillin kerrotaan olevan mytologinen rakkaustarina jostakusta, joka on niin syvästi rakastunut, että on valmis menemään helvettiin pelastaakseen jonkun. Se tulee samalla olemaan myös Konamin oma paluu rakastetun Silent Hill-maailman pariin.
Pelialalta kantautuu jälleen suru-uutinen, kun pitkän linjan kehittäjä Shutaro Iida on kuollut 52 vuoden iässä. Hänen perheensä kertoi, että Iida menehtyi 10. helmikuuta haimasyöpään. Hän oli saanut diagnoosin syyskuussa 2024 ja kertonut avoimesti voinnistaan sosiaalisessa mediassa lähes loppuun saakka.
Iida tunnettiin erityisesti työstään Konamilla sekä myöhemmin Bloodstained-pelien parissa. Monille hänen nimensä ei ehkä heti soita kelloja, mutta krediiteissä hän esiintyi lempinimellä “Curry The Kid”. Hän oli ohjelmoimassa useita klassisia Castlevania-sarjan osia, kuten Castlevania: Aria of Sorrowia, ja toimi kehitysvastuussa esimerkiksi Harmony of Despairissa. Myöhemmin hän oli johtavana ohjelmoijana myös Metal Gear Solid V: The Phantom Painissa.
Konamilta lähdettyään Iida siirtyi työskentelemään pitkäaikaisen kollegansa Koji Igarashin kanssa ja ohjasi suositun Bloodstained: Ritual of the Nightin. Hänen viimeiseksi projektikseen jäi työn alla oleva Bloodstained: The Scarlet Engagement, jonka tiimi aikoo saattaa valmiiksi hänen visionsa mukaisesti.
Igarashi muisteli Iidaa poikkeuksellisen lahjakkaana kehittäjänä, jonka panos oli ratkaiseva monille mestariteoksiksi kutsutuille peleille. Yli 20 vuotta kestänyt yhteistyö jätti syvän jäljen, sekä peleihin että ihmisiin niiden takana.
Rakastakaa tulevaa Bloodstainedia ja kaikkia tekemiäni pelejä. – Iidan oma viimeinen viesti oli yksinkertainen ja koskettava.
Return to Silent Hill -elokuvan ohjaaja Christophe Gans kertoo olevansa valmis tuomaan lisää Silent Hill -pelien maailmaa valkokankaalle, vaikka hän on saanut kuolemauhkauksia ensimmäisen adaptaation yhteydessä. Gansin mukaan 2006 julkaistu alkuperäinen Silent Hill oli haastava sovittaa peli elokuvaksi, koska fanit ovat intohimoisia ja kriittisiä.
Gans kertoo, että hän oli mukana kaikessa tuotannossa, joka kesti 50 päivää ja käytti 67 lavastepaikkaa noin 23 miljoonan dollarin budjetilla (n. 22,5 miljoonaa euroa). Ennen kuvausten alkua hän käytti vuoden tarinankerronnan suunnitteluun, storyboardien tekoon ja lukemattomien taideteosten luomiseen. Ohjaaja myöntää, että vaikeinta oli saada ei-pelaajat ymmärtämään tiettyjen elementtien tärkeys, mutta tarkkuus ja yksityiskohtiin uppoutuminen ovat hänen työskentelynsä ydin.
Huolimatta kriittisistä arvioista ja uhkauksista, Gans aikoo jatkaa sarjan parissa ja on vihjannut kiinnostuksestaan sovittaa Silent Hill: The Room elokuvaksi.
Jos minulla on mahdollisuus, palaamme Silent Hilliin vielä kerran. – Gans sanoo.
Hän näkee sarjan enemmän modernina taiteena kuin pelinä ja haluaa käsitellä sen kokeellisia ja teräviä puolia uudessa valossa.
Arviot Return to Silent Hill -elokuvasta ovat olleet ristiriitaisia. Elokuva on saanut kiitosta tunnelmallisesta kuvauksesta ja pelien äänimaailmasta, mutta toisaalta kritiikkiä siitä, ettei se tuo merkittävästi uutta materiaalia tai paranna alkuperäistä tarinaa.
Silti Gans on vakuuttunut, että hänen intohimonsa ja yksityiskohtien huomioiminen tekevät hänen adaptaatioistaan omalla tavallaan arvokkaita, ja hän uskoo, että monet fanit arvostavat hänen työtään. Uusi mahdollinen elokuva voi siis tuoda lisää kauhua ja yllätyksiä Silent Hillin maailmaan.