Riot Games hypettää League of Legends -aiheista Arcane -animaatiosarjaansa uudella RiotX tapahtuman myötäKommentit pois päältä artikkelissa Riot Games hypettää League of Legends -aiheista Arcane -animaatiosarjaansa uudella RiotX tapahtuman myötä
Luvassa on Arcane -aiheisia tavaroita, skinejä ja tapahtumia. Esimerkiksi Wild Rift pelissä nähdään Jayce ja Caitlyn. Jayce nähdään myös Legends of Runeterra -pelissä.
Xbox on paljastanut kahdeksan uutta peliä, jotka saapuvat Game Pass -palveluun loppuvuoden 2026 ja vuoden 2027 aikana.
Mukana on muun muassa The Séance of Blake Manor (7.10.), Terrible Lizards (29.10.), Neon Abyss 2 sekä Dumpster Gang. Vuodelle 2027 on luvassa muun muassa Holstin, Son of Thanjai ja Militsioner.
Osa peleistä saapuu palveluun heti julkaisupäivänä. Erityisesti Neon Abyss 2, Terrible Lizards ja Militsioner ovat Game Passin day one -julkaisuja.
Grand Theft Auto 6 on onnistunut jälleen kerran kaivamaan pelaajien lompakoista hieman enemmän rahaa. Take-Two Interactiven toimitusjohtaja Strauss Zelnick kertoo, että tällä hetkellä ennakkotilauksissa Ultimate Edition on jopa suositumpi kuin pelin edullisempi perusversio.
Ultimate Edition maksaa noin 100 euroa, kun tavallisen version hinta on noin 80 euroa. Kalliimpi versio sisältää lisäksi digitaalista bonus sisältöä. Zelnick kuitenkin huomauttaa, että tulosta saattaa selittää se, että pelin suurimmat fanit ovat ensimmäisiä ennakkotilaajia ja heille hinnalla ei välttämättä ole yhtä suurta merkitystä.
Take-Two ei myöskään lupaa GTA 6:lle suuria alennuksia julkaisun yhteyteen. Peli saapuu juuri ennen Black Fridayta ja joulusesonkia, mutta Zelnick muistuttaa, että jälleenmyyjät päättävät omista hinnoistaan. GTA 5:n hinta pysyi hänen mukaansa pitkään vakaana, joten GTA 6:n hintalappua ei kannata odottaa romahtavan heti julkaisun jälkeen.
GTA 6:n ennakkotilaukset käynnistyivät kesäkuussa, ja pelin 80 dollarin perushinta on herättänyt keskustelua jo pitkään. Zelnick on puolustanut hintaa ja kutsunut peliä jopa hyväksi diiliksi sen tarjoaman sisällön vuoksi. Seuraavaksi kiinnostus kasvaa entisestään, kun Rockstar esittelee pelistä uuden pidemmän katsauksen Netflixissä 27. elokuuta. YouTubeen katsaus saapuu kuusi tuntia myöhemmin, joten lopulta myös ilman Netflix-tilausta pääsee kurkistamaan pelin uusiin salaisuuksiin.