Ruotsalainen Chronicon on laatuhuumetta Diablon-nälkäisille Kommentit pois päältä artikkelissa Ruotsalainen Chronicon on laatuhuumetta Diablon-nälkäisille

8.5 / 10
Hyvää Hervottomasti ihanaa loottia. Huonoa Helppo. Yleisesti Älä anna ulkoasun hämätä. Chronicon on tämän hetken parhaita toimintaroolipelejä, josta kukaan ei ole kuullut. Kiireisen pelaajan vaihtoehto.

Vuonna 2012 maailma lähes syöksyi pimeyteen, kun ilmestyi ja alitti kaikki odotukset. Pahimmalta vältyttiin vain, koska ja -pelien kaltaiset nousukkaat täyttivät toimintaroolipelien tyhjiön. Niissä on riittänyt pelattavaa vuosiksi, mikä on siunaus ja kirous. Varsinkin Path of Exile vaatii luopumista maallisesta elämästä ja joogin kykyä vaipua transsiin päiväkausiksi. Nyt näyttämölle astuu ruotsalaisen Daniel Stigsjöön kehittämä Chronicon, joka tekee kaiken saman kuin isoveljensä, mutta kompaktisti. Se ei vaadi avioliittoa ja on avoin jopa yhden illan jutuille.

Pahuus on karkotettu maasta, demonit voitettu, ja kuningaskunnassa vallitsee rauha. Puhe on nyt Ruotsin lisäksi Chroniconin fantasiamaailmasta. Mitä virkaa sankareilla enää on täydellisessä yhteiskunnassa? Metsän keskellä kohoaa temppeli, jossa he pääsevät elämään katkelmia muinaisten urhojen geenimuistoista. Se tarinasta. Tässä pelissä tapetaan hirviöitä.

 

Vihollismassojen niittäminen ja loputon lootin kilinä vievät hypnoosiin. Chronicon lypsää aivoista dopamiinia niin tehokkaasti, että luokittelisin pelin miedoksi huumeeksi. Säihkyviä aarteita sataa niskaan kuin Esterin holvista, ja varusteissa on vaihtelua. Koskaan ei tiedä, milloin putoaa jokin odottamattoman hyvä palkinto, joka voi muuttaa pelityylin. Ainoa päämäärä on ikuinen voimistuminen, ja peli ehdollistaa jatkamaan oravanpyörää. Riippuvuuden aiheuttaminen psykologisilla tempuilla on kuolemansynti silloin, kun halutaan myydä maksullista tilpehööriä. Chronicon ei rahasta, vaan käyttää samoja jippoja hauskuuden luomiseen. Kun psykologi B. F. Skinner laittoi rotan laatikkoon, hän tuskin arvasi, millaisia pelejä hänen kokeensa tulisi poikimaan.

Kuvassa kiteytettynä.
(Lähde: Wikipedia)

Perunasta puolijumalaksi

Chroniconista piti tulla vaatimaton rogue-lite, mutta mopo karkasi käsistä. Jättiprojektiksi paisunut peli vietti viisi vuotta Early Accessissa, ja versio 1.0. julkaistiin juuri. On vaikuttavaa, että yhden ihmisen tekemä peli tarjoaa kaiken saman, kuin isolla rahalla kehitetyt esikuvansa. Chronicon lainaa sisältönsä naapureilta kuin Den Svenska Krönikan konsanaan, mutta tekee sen rakkaudella.

Valittavana on neljä hahmoluokkaa, joista jokaisella on neljä taitopuuta. Hahmo kehittyy tasolle 100, mikä riittää noin yhden puun maksimointiin, tai lempitaitojen poimintaan kahdesta. Ritari ja berserker ovat puolustukseen ja hyökkäykseen painottuvia lähitaistelijoita. Riistanvartija ja velho ampuvat kaukaa. Taitopuut tarjoavat riittävästi palikoita, joita yhdistelemällä hahmosta voi rakentaa eri kokoonpanoja. Esimerkiksi ritarista voi kehittää perinteisen paladinin keskittymällä parannus- ja pyhyystaitoihin, ja berserkeristä voi muokata vaikka lohikäärmesieluisen tulimörssin tai jääviikingin. Hahmo kuin hahmo on lopussa uskomaton tuhon kylväjä, joka yhdellä iskulla aktivoi efektien ryyppään ja putsaa ruudun hirviöistä ilotulitusten saattelemana.

Berserkerille on maistunut Mynthon.

Tason 100 jälkeen kehitys hidastuu, ja pisteitä voi jakaa enää hienosäätäviin Mastery-puihin. Taidot voi myös resetoida ilmaiseksi aina, kun huvittaa kokeilla uutta kokoonpanoa. Se on pelaajaystävällistä, mutta toisaalta hahmo ei enää tunnu yhtä pysyvältä ja omalta.

Muutkin tutut mekaniikat ovat mukana. Varusteita voi päivittää iskemällä jalokiviä reikiin, tai lumota niihin uusia arvottuja ominaisuuksia. Satunnaiset portaalit vievät haasteulottuvuuksiin, ja pääkampanjan jälkeenkin voi rymytä alati vaikeutuvia luolastoja. Path of Exilen kaltaista online-maailmaa ei löydy, mutta niille ketkä pitävät ihmisistä, on tarjolla 1-4 pelaajan yhteistyöpeli sohvalla tai Steamin kautta.

Täyden palvelun temppeli.

Mahti on minun

Tasot nousevat tiuhaan, ja kampanja kestää kymmenisen tuntia. Jo puolessa välissä säädin loottifiltterin näyttämään vain legendaarisimmat aarteet, ettei krääsän kuljetus myyntiin muuttuisi työlääksi. Loottihemmottelun varjopuolena hahmo voimistuu liiankin nopeasti, ja pomohirviöt kaatuvat usein parissa sekunnissa. Vaaran puuttuessa sääntöjen syvempiä vivahteita ei tarvitse opetella pääkampanjan aikana. Siinä missä helppous pilasi minulta Diablo III:n, Chroniconille se on vain lievä miinus. Molemmissa aito haaste alkaa vasta tarinan jälkeen, mutta Chronicon viihdyttää helpponakin.

Jousiampujani latoo sarjatulena nuolia, jotka osuessaan hidastavat, tainnuttavat, levittävät myrkyttäviä siemenkotia, sytyttävät maan tuleen ja räjähtävät sirpaleiksi. Sirpaleet lävistävät ympäröivät viholliset ja luovat pieniä tornadoja, jotka yhdistyvät isoksi tornadoksi, joka käy ajamaan vihollisia takaa. Siksi olen onnellinen mies.

[ item=375480]

Äänityökaluja striimaajalle – testissä HyperX Audio Mixer Kommentit pois päältä artikkelissa Äänityökaluja striimaajalle – testissä HyperX Audio Mixer

Sisällöntuotannon aloittamisessa on monta eri osa-aluetta, joita varten pitää miettiä, kuinka kalusto palvelee laadukkaan sisällön tuottamista. Yksi näistä osa-alueista on ääni. Suoratoiston eli striimauksen aloittavalla tekijällä on monta eri vaihtoehtoa, mistä valita, monessa eri hintaluokassa, miten laittaa ”äänensä kuuluviin”. Äänen kanssa ammatikseen työskentelevällä saattaa löytyä valmiiksi kaikenlaista ilman erillisiä hankintoja, tai vuosien varrella kehittyy erikoinen kattaus budjettiystävällisiä laitteita, joiden kytkentä toisiinsa vaatii erillistä dokumentaatiota. Lyhyen oppikaavan mukaan siihen tarvitaan kaksi peruskomponenttia: audio I/O -laite eli input-output interface sekä mikrofoni.

Mikrofoneja on tarjolla moneen lähtöön. Helpoin vaihtoehto on aina yksinkertainen headset tai USB-liitännällä varustettu mikrofoni, joilla ainakin oman äänensä saa kuulumaan kytkemällä mikrofonin suoraan tietokoneen emolevyn 3,5 mm mikrofonilinjaan tai USB-porttiin. Jos kuitenkin ammattimaisemman toiminnan perinteinen analoginen eli XLR- tai 6,3 mm jakkiliitäntään kytkettävä mikrofoni tulee hankittua tai sellainen löytyy takataskusta valmiina, tarvitsee se jonkinlaisen audio interfacen. Näitäkin löytyy markkinoilta moneen lähtöön, mutta helppoudessa yksi suositus saattaa olla Audio Mixer.

Simppeli ääniratkaisu hyvillä lisukkeilla

Laite tarjoaa suoraviivaisen plug-and-play-kokemuksen äänen siirtämiseen puhujan suusta mikrofonin kautta tietokoneen digitaaliseen muotoon ja siitä maailmalle. HyperX Audio Mixer ei tarvitse erillisiä ajureita tai ohjelmistoja, kunhan vaihtaa tietokoneensa asetukset käyttämään HyperX:ää.

Tästä laitteesta löytyy XLR-jakkicomboliitin pääasiallisen mikrofonin varalle, kuin myös oma kanava 3,5 mm headset-liitännälle. Kolmas kanava on 3,5 mm jakkiliitäntä jollekin lisä-äänitulolle, esimerkiksi Nintendo Switchille. Ulospäin lähtevistä liittimistä löytyy kuulokeliitäntä sekä linjatason ulostulo esimerkiksi kaiuttimille. USB-lähdön kautta ääni toimii myös molempiin suuntiin: sisääntulokanavien pehmeästi liikkuvista fader-säätimistä lähtevä miksaus kulkee tietokoneelle, ja tietokoneen systeemiäänet toistuvat kuulokkeisiin sekä monitorikaiuttimiin. Kaiuttimien ja kuulokkeiden äänenvoimakkuuden säätöön löytyy molemmille oma iso säädin. Kolmelle kanavalle löytyy myös omat mute-napit, kuin myös molemmille lähtökanaville. XLR-kanavalle on myös 48 V phantom-virta. Laitteen keskellä on myös sisääntulevien kanavien yhteinen LED-valomittari, joka pomppii äänenvoimakkuuden mukaan. Pöydällä tämä pieni mikseri ei myöskään vie liikaa tilaa, sillä se on suhteellisen kompakti.

Paketissa mukana tulee jämäkän tuntuinen XLR-kaapeli, 3,5 mm uros-uros-stereojakkikaapeli sekä USB-C–USB-A-kaapeli. Kaikki kaapelit ovat kangaspunottuja. Laitteelle tulee myös oma häiriönpoistaja, jonka laittamalla linjasisääntulon väliin eliminoi mahdollisia häiriöitä, joita saattaa esiintyä kytkettäessä suojaamatonta äänilaitetta järjestelmään.

Mikseri toimii tietokoneen kanssa laadukkaana stereoäänilaitteena 24 bitin bittisyvyydellä ja 96 kilohertsin näytteenottotaajuudella. Yhteensopivuus – ja -alustojen kanssa.

Ominaisuudet ja pienet murheet

Laite antaa tietokoneelle kolmen sisääntulon miksauksen yhdessä stereopaketissa. Oletuksena kaiuttimiin tai kuulokkeisiin ei sisääntulojen signaali mene, mutta pitämällä kuulokkeiden mute-nappia pohjassa viisi sekuntia kytkeytyy suora kuuntelutila päälle. Laitteen ollessa erittäin yksinkertainen toiminnaltaan se ei virran katketessa käyttäjän harmiksi muista mute- tai kuunteluasetuksia.

Siinä missä laite muuten loistaa yksinkertaisuudellaan, ammattimaisempaa otetta haluava jää kaipaamaan mahdollisuutta kanavakohtaiseen sisääntuloon tai vähintäänkin jotain omaa HyperX-sovellusta, jossa olisi mahdollisuus mikrofonin perusefektointiin kompressorin ja ekvalisoinnin muodossa. Kanavakohtaisten mute-nappien ollessa mitäänsanomattoman matalat painikkeet niiden painiketuntuma ei imartele, mutta niiden olemassaolo on aina plussaa. Suuret äänenvoimakkuussäätimet ovat käyttötuntumaltaan olleet hyvinkin mukavat.

Hintalappu puolestaan saattaa olla mielipiteitä jakava. 180 euroa äänilaitteesta käännyttää budjettilähtöiset ostajat heti ovella, tosin käyttäjän on hyvä huomioida laitteen helppokäyttöisyys sekä mukana tulevat kaapelit.

Onko se tullut jäädäkseen

Pitkän aikaa taistelin ajatuksen kanssa siitä, jääkö HyperX pöydälleni muutaman viikon testauksen jälkeen vai palaanko vanhan, analogisemman monikanavaisen ratkaisuni pariin, jota myönnettäköön olin jo kerinnyt kaipailla. Todella ammattimaiseen käyttöön saattavat tässä ominaisuudet juurikin jäädä hieman kapeiksi, ja sen takia tämä tuote oli minulla käytössä pidempään kuin suunnittelin, koska se toi siltikin yksinkertaisemman ja paremman näköisen käyttöliittymän monitorointiin myös päivittäiskäytössä sisällöntuotannon ulkopuolella. HyperX saattaa päätyä pöydänkulmani sijaan keikkareppuuni, missä se ei todellakaan vie liikaa tilaa ja toimii hyvänä äänilaitteena työläppärin kyljessä, kun sellaista tarvitsen kotistudion ulkopuolella.

Testi: Ossi Kiviniemi

HyperX Audio Mixer

7 / 10
Hyvää + Kompakti plug-and-play ratkaisu + Jämäkät kaapelit - Suolainen hinta - Ominaisuudet hieman rajalliset ammattimaisempaan käyttöön

Pikselinen klikkausrituaali ripauksella ankkoja – arvostelussa All Hail The Orb Kommentit pois päältä artikkelissa Pikselinen klikkausrituaali ripauksella ankkoja – arvostelussa All Hail The Orb

On olemassa pelejä, jotka unohtuvat heti, ja sitten on sellaisia kuin . Sellaisia, jotka eivät ehkä aluksi näytä miltään erikoiselta, mutta jäävät päähän pyörimään vielä pitkään sulkemisen jälkeen. LeGingerDevin ensimmäinen -julkaisu osuu juuri tähän jälkimmäiseen kategoriaan.

All Hail The Orb on LeGingerDevin :lle kehittämä pikselitaiteinen idle- ja clicker-sekoitus, jossa pelaaja palvoo salaperäistä Orbia, kutsuu kultisteja ja rakentaa vähitellen automaattisesti rullaavaa “uskontotehdasta”. Peli ei yritä olla suuri seikkailu tai haastava strategia, vaan enemmänkin rauhallinen, hieman hölmö ja tarkoituksella absurdi kokemus.

Orb, Devotion ja kultin hiljainen kasvu

Pelin ydin on yksinkertainen, klikkaa Orbia, kerää Devotionia ja avaa uusia huoneita. Mutta se mikä alkaa pelkkänä klikkailuna muuttuu nopeasti järjestelmäksi, jossa pelaaja ei enää ole yksin tekemässä kaikkea. Devotion toimii etenemisen polttoaineena. Sitä keräämällä avataan huoneita, alttareita ja uusia toimintoja, jotka vievät peliä eteenpäin. Tarinallinen elementti tulee esiin tummanpuhuvan olennon kautta, joka opastaa pelaajaa eteenpäin ja antaa maailmalle pienen, lähes rituaalimaisen sävyn.

Kun pelaaja etenee, Orb ei enää ole yksinäinen projekti. Kultistit tulevat mukaan ja peli alkaa käytännössä pelata itseään. Kultistit keräävät Devotionia passiivisesti, huoneet tuottavat resursseja ja pelaaja siirtyy enemmän ohjaajan rooliin. Tämä on idle-pelien ydintä, mutta All Hail The Orb tekee siitä yllättävän rauhallisen kokemuksen. Ei ole painetta optimoida kaikkea heti, vaan eteneminen tapahtuu kuin itsestään rakentuva rituaali.

Pelin suurin oivallus on siinä, että se ei koskaan rankaise pelaajaa. Tässä pelissä ei voi epäonnistua, voit vain edetä hitaasti tai vielä hitaammin.

Ankkojen valtakunta – pelin absurdi sydän

Jos yksi asia nousee ylitse muiden, se on ankat. Niitä on paljon, ja ne ovat paljon enemmän kuin pelkkä vitsi. Ankkoja voi pyöriä järjestelmissä, niitä käytetään Duck-energian tuottamiseen ja ne liittyvät jopa generaattoreihin ja portaalipäivityksiin.

Pelaajana tämä tuntuu ensin satunnaiselta huumorilta, mutta nopeasti siitä tulee osa pelin identiteettiä. Ankat ovat kuin muistutus siitä, ettei tämän pelin maailma yritä olla looginen, vaan oma itsensä.

Eteneminen ja pelin rakenne

Pelissä ei ole haastetta perinteisessä mielessä. Ei ole kuolemaa, epäonnistumista tai stressiä. Sen sijaan etenemistä rajoittavat huoneiden päivitykset, energiamuodot ja säilytysputkilot, jotka pakottavat pelaajan etenemään vaiheittain. Alussa varastohuone ja alttari ohjaavat etenemistä, myöhemmin mukaan tulevat kultistien huoneet ja erilaiset päivityspatsaat. Pelaaminen muuttuu vähitellen yksinkertaisesta klikkauksesta järjestelmän hallinnaksi.

Lisäksi mukana on yllättävä sivuelementti, uhkapelimäinen järjestelmä, jolla voi saada ankkoja, sekä kultistien “uudelleenmaalaus”, jolla heitä voi erikoistaa eri tehtäviin. Tämä tuo peliin pientä syvyyttä, vaikka kokonaisuus pysyy edelleen hyvin rennon tuntuisena.

Saavutukset, Albert ja kosmeettinen kaaos

Saavutuksilla on oikea merkitys, mikä on idle-pelissä aina plussaa. Niitä voi käyttää Albert-hahmon kautta erilaisten lisätoimintojen ostamiseen. Näihin kuuluvat esimerkiksi confetti kanuuna kultistien kutsumiseen, käsi-kauppa, jolla pelaajan käden ulkoasua voi muuttaa, Orb-huoneen koristeet, boombox, jolla musiikkityylejä voi vaihtaa.

Tämä tekee saavutusten keräämisestä mielekästä, eikä vain “lukujen jahtaamista”.

Yksinkertainen mutta toimiva maailma

Pelin pikselitaide on selkeää ja helposti lähestyttävää. Se ei yritä olla näyttävä, vaan luettava ja rauhallinen. Animaatiot toimivat hyvin ja tukevat sitä, että ruudulla tapahtuu jatkuvasti pieniä, mutta selkeitä asioita.

Äänimaailma on kevyt ja miellyttävä. Musiikkivariaatiot, joita voi avata pelin sisäisellä valuutalla, tuovat vaihtelua pitkäänkin sessioon. Kokonaisuus tukee pelin rauhallista ja hieman humoristista sävyä.

Pieni peli, joka kasvaa omituiseksi rituaaliksi

All Hail The Orb on peli, joka ei yritä kilpailla isoilla systeemeillä tai korkealla vaikeusasteella. Sen sijaan se rakentaa oman pienen maailmansa, jossa klikkaaminen muuttuu rituaaliksi, kultit kasvavat hiljalleen ja ankat vaeltavat taustalla kuin mikään ei olisi outoa. Pelin suurin vahvuus on sen rentous ja omaperäinen rakenne. Se ei pakota, ei stressaa eikä rankaise. Se vain etenee ja pelaaja seuraa mukana.

Tarjoushinta 6,20 € (normaalisti 6,89 €) tekee siitä helpon kokeilun, etenkin jos idle- ja clicker-pelit sekä pienet indie-erikoisuudet kiinnostavat.

8 / 10
Hyvää: + Erittäin rento ja stressitön pelattavuus + Omaperäinen kultti- ja Orb-teema + Kultistit ja automaatio tuovat syvyyttä + Saavutuksilla oikea merkitys + Ankat + Kevyt mutta toimiva pikselityyli Huonoa: - Hidas eteneminen ei sovi kaikille - Monimutkaiset järjestelmät voivat hämmentää - Voi tuntua “itsestään pyörivältä” liian passiiviselta. -Varsinaista uudelleen pelattavuus arvoa ei ole Yhteenveto: All Hail The Orb on peli, joka ei yritä kilpailla isoilla systeemeillä tai korkealla vaikeusasteella. Sen sijaan se rakentaa oman pienen maailmansa, jossa klikkaaminen muuttuu rituaaliksi, kultit kasvavat hiljalleen ja ankat vaeltavat taustalla kuin mikään ei olisi outoa. Pelin suurin vahvuus on sen rentous ja omaperäinen rakenne. Se ei pakota, ei stressaa eikä rankaise. Se vain etenee ja pelaaja seuraa mukana. Tarjoushinta 6,20 € (normaalisti 6,89 €) tekee siitä helpon kokeilun, etenkin jos idle- ja clicker-pelit sekä pienet indie-erikoisuudet kiinnostavat.