Arvostelut

Ruotsalainen Chronicon on laatuhuumetta Diablon-nälkäisille Kommentit pois päältä artikkelissa Ruotsalainen Chronicon on laatuhuumetta Diablon-nälkäisille

8.5 / 10
Hyvää Hervottomasti ihanaa loottia. Huonoa Helppo. Yleisesti Älä anna ulkoasun hämätä. Chronicon on tämän hetken parhaita toimintaroolipelejä, josta kukaan ei ole kuullut. Kiireisen pelaajan vaihtoehto.

Vuonna 2012 maailma lähes syöksyi pimeyteen, kun ilmestyi ja alitti kaikki odotukset. Pahimmalta vältyttiin vain, koska ja -pelien kaltaiset nousukkaat täyttivät toimintaroolipelien tyhjiön. Niissä on riittänyt pelattavaa vuosiksi, mikä on siunaus ja kirous. Varsinkin Path of Exile vaatii luopumista maallisesta elämästä ja joogin kykyä vaipua transsiin päiväkausiksi. Nyt näyttämölle astuu ruotsalaisen Daniel Stigsjöön kehittämä , joka tekee kaiken saman kuin isoveljensä, mutta kompaktisti. Se ei vaadi avioliittoa ja on avoin jopa yhden illan jutuille.

Pahuus on karkotettu maasta, demonit voitettu, ja kuningaskunnassa vallitsee rauha. Puhe on nyt Ruotsin lisäksi Chroniconin fantasiamaailmasta. Mitä virkaa sankareilla enää on täydellisessä yhteiskunnassa? Metsän keskellä kohoaa temppeli, jossa he pääsevät elämään katkelmia muinaisten urhojen geenimuistoista. Se tarinasta. Tässä pelissä tapetaan hirviöitä.

 

Vihollismassojen niittäminen ja loputon lootin kilinä vievät hypnoosiin. Chronicon lypsää aivoista dopamiinia niin tehokkaasti, että luokittelisin pelin miedoksi huumeeksi. Säihkyviä aarteita sataa niskaan kuin Esterin holvista, ja varusteissa on vaihtelua. Koskaan ei tiedä, milloin putoaa jokin odottamattoman hyvä palkinto, joka voi muuttaa pelityylin. Ainoa päämäärä on ikuinen voimistuminen, ja peli ehdollistaa jatkamaan oravanpyörää. Riippuvuuden aiheuttaminen psykologisilla tempuilla on kuolemansynti silloin, kun halutaan myydä maksullista tilpehööriä. Chronicon ei rahasta, vaan käyttää samoja jippoja hauskuuden luomiseen. Kun psykologi B. F. Skinner laittoi rotan laatikkoon, hän tuskin arvasi, millaisia pelejä hänen kokeensa tulisi poikimaan.

Kuvassa Chronicon kiteytettynä.
(Lähde: Wikipedia)

Perunasta puolijumalaksi

Chroniconista piti tulla vaatimaton rogue-lite, mutta mopo karkasi käsistä. Jättiprojektiksi paisunut peli vietti viisi vuotta Early Accessissa, ja versio 1.0. julkaistiin juuri. On vaikuttavaa, että yhden ihmisen tekemä peli tarjoaa kaiken saman, kuin isolla rahalla kehitetyt esikuvansa. Chronicon lainaa sisältönsä naapureilta kuin Den Svenska Krönikan konsanaan, mutta tekee sen rakkaudella.

Valittavana on neljä hahmoluokkaa, joista jokaisella on neljä taitopuuta. Hahmo kehittyy tasolle 100, mikä riittää noin yhden puun maksimointiin, tai lempitaitojen poimintaan kahdesta. Ritari ja berserker ovat puolustukseen ja hyökkäykseen painottuvia lähitaistelijoita. Riistanvartija ja velho ampuvat kaukaa. Taitopuut tarjoavat riittävästi palikoita, joita yhdistelemällä hahmosta voi rakentaa eri kokoonpanoja. Esimerkiksi ritarista voi kehittää perinteisen paladinin keskittymällä parannus- ja pyhyystaitoihin, ja berserkeristä voi muokata vaikka lohikäärmesieluisen tulimörssin tai jääviikingin. Hahmo kuin hahmo on lopussa uskomaton tuhon kylväjä, joka yhdellä iskulla aktivoi efektien ryyppään ja putsaa ruudun hirviöistä ilotulitusten saattelemana.

Berserkerille on maistunut Mynthon.

Tason 100 jälkeen kehitys hidastuu, ja pisteitä voi jakaa enää hienosäätäviin Mastery-puihin. Taidot voi myös resetoida ilmaiseksi aina, kun huvittaa kokeilla uutta kokoonpanoa. Se on pelaajaystävällistä, mutta toisaalta hahmo ei enää tunnu yhtä pysyvältä ja omalta.

Muutkin tutut mekaniikat ovat mukana. Varusteita voi päivittää iskemällä jalokiviä reikiin, tai lumota niihin uusia arvottuja ominaisuuksia. Satunnaiset portaalit vievät haasteulottuvuuksiin, ja pääkampanjan jälkeenkin voi rymytä alati vaikeutuvia luolastoja. Path of Exilen kaltaista online-maailmaa ei löydy, mutta niille ketkä pitävät ihmisistä, on tarjolla 1-4 pelaajan yhteistyöpeli sohvalla tai Steamin kautta.

Täyden palvelun temppeli.

Mahti on minun

Tasot nousevat tiuhaan, ja kampanja kestää kymmenisen tuntia. Jo puolessa välissä säädin loottifiltterin näyttämään vain legendaarisimmat aarteet, ettei krääsän kuljetus myyntiin muuttuisi työlääksi. Loottihemmottelun varjopuolena hahmo voimistuu liiankin nopeasti, ja pomohirviöt kaatuvat usein parissa sekunnissa. Vaaran puuttuessa sääntöjen syvempiä vivahteita ei tarvitse opetella pääkampanjan aikana. Siinä missä helppous pilasi minulta Diablo III:n, Chroniconille se on vain lievä miinus. Molemmissa aito haaste alkaa vasta tarinan jälkeen, mutta Chronicon viihdyttää helpponakin.

Jousiampujani latoo sarjatulena nuolia, jotka osuessaan hidastavat, tainnuttavat, levittävät myrkyttäviä siemenkotia, sytyttävät maan tuleen ja räjähtävät sirpaleiksi. Sirpaleet lävistävät ympäröivät viholliset ja luovat pieniä tornadoja, jotka yhdistyvät isoksi tornadoksi, joka käy ajamaan vihollisia takaa. Siksi olen onnellinen mies.

Sienivirus leviää jälleen PC:llä – arvostelussa The Last of us part 2 remastered Kommentit pois päältä artikkelissa Sienivirus leviää jälleen PC:llä – arvostelussa The Last of us part 2 remastered

The Last of Us Part II on toimintaseikkailu- ja selviytymiskauhupeli, joka on kehitetty Naughty Dogin toimesta ja julkaistu alun perin :lle kesäkuussa 2020. Pelistä on 03.04.2025 julkaistu remasteroitu versio :lle, mikä on antanut pelaajille mahdollisuuden kokea peli uudelleen paremmilla grafiikoilla ja muilla parannuksilla. Pelissä seurataan päähenkilöitä, Ellietä ja Abbya jota yrittävät selviytyä post-apokalyptisessa maailmassa, täynnä zombi-tyyppisiä olentoja ja muita uhkia. Pelissä yhdistyy syvällinen tarinankerronta, intensiivinen toiminta ja selviytymis-elementit.

Pelissä on heti alkuun hyvät fiilikset, kun pääsee nauttimaan samasta korkealaatuisesta kokemuksesta, jonka PlayStation-versio tarjosi. PC:llä peli näyttää upealta, mutta itselläni oli pieniä teknisiä ongelmia testauksen alussa: esimerkiksi mikrolagaamista ja FPS-droppeja havaitsin erityisesti tietyissä paikoissa, mikä häiritsi hieman. Näistä pienistä ongelmista huolimatta kuitenkin kokonaisuutena peli tuntuu toimivan hyvin, ja se vastaa odotuksiani erityisesti grafiikoiden osalta.

Pelin tarinassa päästään sukeltamaan syvälle Ellien ja Abbyn matkaan, joka on täynnä tunteita. Pelissä on myös runsaasti tutkimista, kuten ympäristön läpikäynti ja erilaisten keräilyesineiden sekä materiaalien etsiminen. Näitä voidaan käyttää hahmon taitojen ja aseiden päivittämiseen. Hahmon kehittäminen on tärkeä osa peliä, ja materiaalit kuten pillerit ja aseiden osat auttavat parantamaan hahmon kykyjä ja välineitä. Myös taistelussa tarvittavat resurssit, kuten alkoholi ja rätit, voidaan kerätä ja käyttää luomaan erilaisia esineitä, kuten molotovin cocktailia tai ensiapupakkauksia.

Kontrollit, jotka toimivat näppäimistö ja hiiri -kombinaatiolla, ovat suhteellisen hyvät. Paikoin ne tuntuvat kuitenkin hieman kankeilta, erityisesti nopeatempoisessa toiminnassa, mutta kokonaisuutena pelissä on hyvä pelattavuus ja hallittavuus. Pelissä ei ole erityisiä lukittuja taitoja, vaan pelaaja voi kehittää hahmoaan ja varusteitaan löytämillään esineillä ja resursseilla.

Pelin grafiikat ovat parantuneet remasteroinnin myötä. Visuaalisesti peli on upea ja kauniisti toteutettu, ja ympäristön yksityiskohdat ovat huomattavasti parantuneet verrattuna alkuperäiseen PS4-versioon. Animaatiot ja mallit ovat sujuvia ja toimivat hyvin pelin tunnelman luomisessa. Grafiikat sopivat erinomaisesti pelin synkkään ja realistiseen maailmaan.

Äänet ovat yksi pelin tärkeimmistä elementeistä. Varsinkin hiippailuhetkissä ja jännittävissä tilanteissa äänet auttavat luomaan aitoa tunnelmaa. Ammuksista on pulaa, ja joskus on tärkeää kuunnella ympäristön ääniä, jotta voi välttää zombien huomaamista. Äänitehosteet ovat erittäin hyvin toteutettuja, mutta huomioitavaa on, että tilaäänet eivät toimi täydellisesti. Taustaäänet kuuluvat normaalisti, mutta dialogi jää kuulumattomiin, jos tilaääni on päällä.

The Last of Us Part II Remastered on ehdottomasti edelleenkin mainio peli, mutta ei kuitenkaan sellainen PC-kokemus, jota olisi voinut odottaa ja toivoa. Pieniä teknisiä ongelmia, kuten FPS-droppeja ja mikrolagaamista, ilmenee ajoittain. Pelissä on hyvä tarina, hyvät grafiikat ja intensiivistä pelattavuutta, joka vie pelaajan syvälle post-apokalyptiseen maailmaan. Peli on ehdottomasti suositeltavaa niille, jotka nauttivat tarinavetoisista ja syvällisistä kokemuksista. Pelissä on kuitenkin pieniä bugeja, jotka voivat vaikuttaa pelin sujuvuuteen, mutta ne eivät vie kokonaisuudessa pelin loistavuutta.

Arvio: Aaron Veijalainen

The Last of us part 2 remastered (PC)

7 / 10
Hyvää +Hyvä tarina +Hyvät grafiikat Huonoa -Pieniä lagailuja ja FPS-droppeja -Tilaäänen ongelmat -Ei parhain mahdollinen PC-versiointi

Kansantaruja, tunteita ja turhautumista – arvostelussa South of Midnight Kommentit pois päältä artikkelissa Kansantaruja, tunteita ja turhautumista – arvostelussa South of Midnight

on Compulsion Gamesin uusi toimintaseikkailu, joka julkaistaan 8. huhtikuuta. Tutki myyttejä ja kohtaa syvän etelän salaperäiset olennot tässä modernissa kansantarinassa samalla kun opit muinaisen voiman, jolla voit voittaa esteitä ja paljastaa perheesi piilotetun menneisyyden.

South of Midnight on yksi niistä peleistä, jotka vetävät mukaansa heti visuaalisella tyylillään ja tunnelmallaan – ja sitten muistuttavat sinua, että upea pinta ei aina tarkoita sulavaa pelikokemusta. Mutta aloitetaan siitä, mikä toimii.

Tunnelmaa kuin lauantai-aamun piirretyissä

Pelimaailma on suoraan sanottuna upea. Visuaalinen tyyli, joka ammentaa stop motion -animaatioista, tuo välittömästi mieleen nostalgiset lastenohjelmat, joita katsottiin pyjamassa vanhempien vielä nukkuessa. Tämä ei ole mikään geneerinen fantasia, vaan on luonut syvän etelän myyteistä ja kansantaruista oman maagisen versionsa – ja se toimii. Jokainen esine, rakennus ja olento tuntuu osalta tätä maailmaa.

Tarina, joka kantaa – vaikka Hazel välillä jää jälkeen

South of Midnightin sydän on tarinassa. Hazel, pelin päähenkilö, joutuu äitinsä katoamisen myötä seikkailuun, joka pureutuu paitsi hänen perheensä menneisyyteen myös syvemmälle ihmisten tunteisiin ja haavoihin – kirjaimellisesti. Pelaaja kohtaa olentoja, jotka ovat syntyneet tunteista, kuten surusta ja traumasta, ja auttaa heitä ”weaver”-taidoilla. Tarina tempaa mukaansa ja onnistuu tuomaan esiin oikeita tunteita – vaikka juonenkäänteet ovatkin usein melko ennalta-arvattavia. Tämä ei kuitenkaan vienyt pois sitä tunnetta, että halusin tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu. Osittain kohdissa tarina sai tunteet nousemaan pintaan.

Taistelua enemmän tahdosta kuin taidosta

Ja sitten se taistelusysteemi… Jos tykkäät monipuolisesta, haastavasta ja dynaamisesta taistelusta, joudut pettymään. Yhden “combat abuse” -taktiikan löytäminen (hyppy-isku, pari lyöntiä, väistö, toista) riitti viemään läpi valtaosan taisteluista. Eikä siinä vielä kaikki – kameran hitaus, herkkä mutta silti jotenkin kankea ohjaus ja näppäinkomentojen viive tekivät taisteluista välillä turhauttavan kokemuksen. Pahinta oli se, kun viholliset hyökkäävät samaan aikaan useasta suunnasta ja kamera ei vaan pysy mukana – vaikka pelissä onkin hyökkäyksiä varoittavia nuolia.

Onneksi peli tarjoaa mahdollisuuden skipata taistelut, jos ne käyvät liian raskaiksi – mutta minä en suostunut antamaan periksi, vaikka välillä teki mieli.

Äänimaailma: Toisinaan taianomaista, toisinaan tylsää

Pelin musiikki jakautuu kahteen kastiin. Toisaalta taisteluiden taustamusiikit alkavat puuduttaa nopeasti – ne toistuvat ja jäävät junnaamaan päähän (eikä hyvällä tavalla). Mutta tarinakohtauksissa musiikki loistaa. Se luo juuri oikeanlaisen maagisen tunnelman, ja erityisesti myyttisille olennoille sävelletyt laulut ovat vaikuttavia ja teemaan täydellisesti sopivia. Ääninäyttely on kautta linjan laadukasta, eikä kenenkään suorituksesta jäänyt paha maku suuhun. Myös taistelujen äänitehosteet ovat yllättävän ”inhottavia” – hyvässä mielessä. Vihollisten iskut kuulostavat limaisilta ja repiviltä, mikä tekee vahingosta todella konkreettisen tuntuisen.

Tekninen toteutus: Luvassa turhaa säätöä

Teknisesti peli pyörii hyvin, eikä bugeihin juuri törmännyt – mikä on harvinaista nykyään. Toisella testikoneella kuitenkin peli kaatui itsestään ilman mitään syytä. Kontrollit olivat kuitenkin ristiriitaiset: liikkuminen ja tutkiminen tuntuivat sulavilta, mutta taisteluissa nappien painaminen ei aina rekisteröitynyt heti. Kamera aiheutti ongelmia sekä vapaassa liikkeessä että tarinanohjatuissa kohtauksissa. Esimerkiksi kun tutkin maailmaa ja kamera pakotti katseen tarinalliseen elementtiin, se ei aina palannut hallintaan helposti – se turhautti, varsinkin jos oli juuri keräämässä päivitysmateriaalia tai ihastelemassa maailmaa ja ympäristöä.

Pelin kielivalinnat ja käyttöliittymä

Iso plussa siitä, että peli tarjoaa suomenkieliset tekstitykset. Itse pelasin englanniksi, koska puhe ja teksti eri kielillä vei omalla kohdalla liikaa fokusta, mutta lokalisaatio on ehdottomasti askel oikeaan suuntaan sekä aina mahtavaa löytää peleistä oma äidinkieli. Käyttöliittymä on muutenkin selkeä ja pelin opetusosiot johdattavat hyvin sisään pelimaailmaan – vaikka osa niistä vetää liikaa kädestä.

Yhteenveto – Taikaa, tunnetta ja vähän taisteluväsymystä

Yhteenvetona South of Midnight on peli, joka on täynnä sydäntä ja tunnelmaa, mutta kompastelee pelimekaniikassa. Se tarjoaa vaikuttavan tarinan, upean visuaalisen maailman ja unohtumattoman tyylin, mutta taistelut ovat toistavia, ja ohjaus kaipaisi vielä säätöä. Jos etsit narratiivivetoista seikkailua, jossa tunteet ovat tärkeämpiä kuin tehokas miekanheilutus, tämä peli kannattaa kokea.

: Nova Kallio

South of Midnight

8 / 10
Plussat + Stop motion animaatiotyyli + Myyttisten olentojen omat sanoitetut kappaleet + Ääniefektit + Upea visuaalinen tyyli ja maailma + Tunnelmallinen, syvällinen tarina + Hahmojen tunteisiin pureutuva juoni + Laadukas ääni- ja ääninäyttely + Suomenkieliset tekstitykset Miinukset – Toistava ja epätasapainoinen taistelusysteemi – Kameran hallinta ongelmallinen – Näppäinkomentojen ottamisen turhauttavuus – Taistelumusiikki puuduttava