Rust-konsoliversio sai virallisen julkaisupäivän Kommentit pois päältä artikkelissa Rust-konsoliversio sai virallisen julkaisupäivän

Rust

Facepunch Studiosin kehittämä selviytymispeli Rust on ollut pelattavissa -versiona vuodesta 2013 asti, mutta pian myös konsolipelaajilla on mahdollisuus päästä selviytymään luontoa sekä muita pelaajia vastaan.

Konsoliversiota kolme vuotta kehittänyt ilmoitti pelin virallisen julkaisupäivän tuoreessa blogikirjoituksessa. Selviytymispeli on tällä hetkellä suljetussa beta-testauksessa PS4 ja konsoleilla. Konsoliversio julkaistaan 21.toukokuuta ja Xbox One alustoille. Uutta sukupolvea unohtamatta peli tulee olemaan pelattavissa myös ja sekä S -konsoleilla.

Blogikirjoituksessa käydään läpi myös Facepunch Studiosin kehittämän PC-version ja pelin konsoliversion eroja. Tiimin suurimpana haasteena on ollut luoda pelistä sulava kokemus konsolipelaajille. Teknisiä vaatimuksia onkin nyt hiottu pc-versiosta konsolille sopivaksi, minkä lisäksi myös latausaikoja on pyritty hillitsemään.

Kuten pelin PC-versiota niin myös konsoliversiota on tarkoitus päivittää jatkossakin uudella sisällöllä. Sisällön julkaisutahti kuitenkin eroaa PC-versiosta parhaan pelikokemuksen varmistamiseksi.

Rust julkaistaan sekä digitaalisessa, että fyysisessä muodossa. Perusversion ohella pelistä on tulossa Deluxe- ja Ultimate Edition versiot. Pelin hinta asettuu 50 euron kohdille.

GTA 6 saattaa ilmestyä PC:lle jo alkuvuodesta 2027 Kommentit pois päältä artikkelissa GTA 6 saattaa ilmestyä PC:lle jo alkuvuodesta 2027

-pelaajien ei ehkä tarvitse odottaa julkaisua yhtä pitkään kuin pelisarjan edellisen osan kohdalla. GamesBeatin raportin mukaan Rockstar Gamesin odotettu jättipeli saattaisi saapua tietokoneille jo vuoden 2027 ensimmäisellä neljänneksellä eli tammi-maaliskuussa.

julkaistaan aluksi ja |S 19. marraskuuta 2026. ei ole vielä vahvistanut PC-version julkaisupäivää, joten alkuvuoden aikatauluun kannattaa toistaiseksi suhtautua huhuna.

Mahdollinen julkaisuikkuna olisi PC-pelaajille iloinen yllätys. saapui tietokoneille vasta noin puolitoista vuotta konsolijulkaisunsa jälkeen. Jos kuudes osa seuraisi raportoitua aikataulua, odotus jäisi tällä kertaa huomattavasti lyhyemmäksi.

Pitkä odotus on saanut osan PC-pelaajista pohtimaan, pitäisikö pelin vuoksi hankkia kokonaan uusi konsoli. Jos raportin tiedot pitävät paikkansa, maltti saattaa kuitenkin palkita jo muutaman kuukauden kuluttua konsolijulkaisusta. Toistaiseksi PC-pelaajien kannattaa silti pitää ostohousut jalassa ja odottaa Rockstarin virallista vahvistusta.

Ace Combat 8 rikkoi miljoonan myydyn pelin rajan ennätysajassa Kommentit pois päältä artikkelissa Ace Combat 8 rikkoi miljoonan myydyn pelin rajan ennätysajassa

8: Wings of Theve on lähtenyt lentoon vauhdilla. Bandai Namcon lentotaistelupeli on myynyt maailmanlaajuisesti yli miljoona kappaletta hieman yli viikossa julkaisunsa jälkeen. Samalla siitä tuli koko Ace Combat -sarjan nopeimmin myynyt osa.

Menestys näkyy myös arvosteluissa. Metacritic-palvelussa peli on saavuttanut 87 pisteen keskiarvon, mikä nostaa sen sarjan toiseksi parhaiten arvioiduksi osaksi. Edelle jää ainoastaan vuonna 2001 julkaistu .

Sarjan vetovoima ei kehitysjohtaja Kazutoki Konon mukaan perustu pelkästään ilmataisteluihin. Hän kertoi aiemmin VGC-sivustolle, että Ace Combatin vahvuuksia ovat kolmen vuosikymmenen aikana karttunut kokemus tarinankerronnasta sekä laaja valikoima lentokoneita. Monissa muissa lentotaistelupeleissä keskitytään lähinnä ilmataisteluihin, mutta Ace Combat pyrkii tarjoamaan pelaajalle sankarillisen matkan, jonka aikana tämä kasvaa haastavien tehtävien kautta todelliseksi ässäpilotiksi.

Vuonna 1995 alkanut pelisarja on siis onnistunut löytämään yleisönsä myös uusimman osansa kohdalla. Yli miljoonan kappaleen myynti näin nopeasti on vahva alku, ja jos vastaanotto jatkuu yhtä hyvänä, voi nousta sarjan tähän asti menestyneimpien osien joukkoon myös kokonaismyynnissä.

Peli on saatavilla , ja |S -konsoleille.