Avoimen maailman selviytymispeli Rust on onnistunut myymään yli 12 miljoonaa kappaletta. Pelin lisäosia on puolestaan myyty 1,1 miljoonaa kappaletta.
Samalla myös pelin muita tilastoja on julkiastu, kuten kirjautuneet pelaajamäärät sekä Twitch -katsojamäärät. Voit lukea koko viestin täältä.
Rust on saatavilla PC:lle sekä PlayStation 4 ja Xbox One -konsoleille.
On pelejä, joita pelatessa ajattelee tekniikkaa, suorituskykyä ja pelimekaniikkoja. Ja sitten on pelejä, jotka hiipivät syliin hiljaa, käpertyvät siihen ja jäävät. Tarinat, joissa eläin ei ole vain koriste tai vitsi, vaan oikeasti päähenkilö menevät pintaa syvemmälle. Sellainen, jonka tunteet iskevät suoraan kylkeen ilman varoitusta. Copycat kuuluu jälkimmäisiin, se osui tähän hermoon heti ensi minuuteilla. Eläinrakkaana pelaajana olen tottunut siihen, että peleissä eläimet ovat usein joko vitsejä tai pelkkiä symboleja. Copycat teki heti selväksi, ettei Dawn ole kumpaakaan. Hän on kissa, joka haluaa kuulua johonkin ja se tuntuu yllättävän tutulta.
Spoonful of Wonderin kehittämä Copycat on kerronnallinen indie-peli PC:lle, jossa pelaat Dawnina, löytöeläintalon kissana. Iäkäs ja sairaalloinen Olive adoptoi sinut täyttämään tyhjän paikan sydämessään. Alku on lämmin ja turvallinen, mutta jo varhain käy ilmi, ettei tämä ole tarina onnellisesta loppuelämästä sohvalla.
Copycatin tarina ottaa rohkean ja kivuliaan suunnan, kun Oliven kadonnut alkuperäinen kissa, myös nimeltään Dawn palaa kotiin. Yhtäkkiä et ole enää perheenjäsen, vaan ylimääräinen. Hylätty. Tarina kertoo yhteenkuuluvuudesta, menetyksestä ja identiteetistä tavalla, joka tuntuu aidolta juuri siksi, että se kerrotaan kissan näkökulmasta.
Pelin vahvuus on sen tapa kertoa tarinaa kissan näkökulmasta. Sisäinen monologi ja luontodokumentaarinen kerrontatyyli tuovat mukaan etäisyyttä, mutta samalla ne tekevät kokemuksesta jopa raaemman. Pelaaja ei saa kaikkea selitettynä, vaan joutuu itse tuntemaan ja tulkitsemaan maailmaa, joka tekee kokemuksesta poikkeuksellisen henkilökohtaisen. Copycat saaa kiitosta sen kyvystä käsitellä vaikeita teemoja ilman melodramaattisuutta, tämä ei ole kyynelten kalastelua, vaan hiljaista surua. Copycat ei ole peli, jonka jälkeen tekee mieli siirtyä suoraan seuraavaan tehtävälistaan.
Pelillisesti Copycat on yksinkertainen, mutta tarkoituksella. Tutkit maailmaa kissana, joka on joutunut ulos turvallisesta kodista ja kohtaa pelkoja, joihin se ei ole valmis. Mukana on kevyitä skill check -hetkiä, päätöksiä ja valintoja, jotka vaikuttavat tarinan suuntaan ja lopulliseen lopputulokseen. Useat eri loput lisäävät uudelleenpeluuarvoa, mikä on tällaiselle tarinavetoiselle kokemukselle iso plussa.
Kontrollit toimivat hyvin sekä näppäimistöllä että ohjaimella, eikä pelaaminen tunnu kankealta. Teknisesti peli on varsin vakaa. Pieniä bugeja esiintyy toisinaan kun Dawn saattaa hypätessä lipsahtaa objektien läpi, mutta nämä ovat harvinaisia eivätkä riko kokemusta. Teknisesti peli on yllättävän viimeistelty indie-teokseksi.
Visuaalisesti Copycat kallistuu enemmän realismiin kuin cartoony-tyyliin, vaikkei se pyri fotorealismiin. Animaatiot ovat ajoittain jäykkiä, mutta kokonaisuus tukee tarinan vakavaa sävyä hyvin. Maailma tuntuu ajoittain jopa uhkaavalta juuri niin kuin sen kuuluukin tuntua, kun kissa joutuu ulos tutusta ja turvallisesta ympäristöstään.
Äänimaailma ansaitsee erityismaininnan. Musiikki on melankolista, hillittyä ja juuri oikeissa kohdissa läsnä. Se ei pakota tunteita esiin, vaan antaa niiden hiipiä mukaan huomaamatta. Ambient-äänet ja hiljaisuus tekevät maailmasta uskottavan. Copycat uskaltaa olla hiljaa, ja se tekee siitä entistä vaikuttavamman. Tämä on asia joka antaisee erityismaininnan, peli luottaa tunnelmaan enemmän kuin jatkuvaan ärsyketulvaan.
Copycat ei ole pitkä peli, eikä se ole täynnä toimintaa. Noin 15–20 euron hintaluokassa se tuntuu silti täysin hintansa arvoiselta, etenkin jos pitää indie-peleistä, jotka uskaltavat käsitellä vaikeita aiheita ilman ironista etäisyyttä. Tämä on peli pelaajalle, joka arvostaa tarinaa enemmän kuin haastetta ja joka ei säikähdä vaikeita tunteita. Copycat ei tarjoa helppoa lohtua, mutta se tarjoaa ymmärrystä ja joskus se riittää.
Tämä on peli, joka jää mieleen ja vähän sydämeenkin.
Minulla on heikko kohta peleille, joissa saa olla eläin. Vielä heikompi, jos se eläin on kissa. Kun Little Kitty, Big City lupasi seikkailun eksyneen kissan tassuissa keskellä suurkaupunkia, olin myyty. Double Dagger Studion debyyttipeli ei yritä olla iso ja mahtipontinen, vaan tekee jotain paljon vaikeampaa: se on vilpittömän sympaattinen. Tämä on peli, joka hymyilyttää jo ennen kuin ohjaimeen koskee ja usein myös sen jälkeen.
Tarina käynnistyy yksinkertaisesti ja kissamaisen realistisesti, torkahdat ikkunalaudalle ja putoat alas. Siitä alkaa matka takaisin kotiin urbaanin asfaltti sokkelon halki. Matkallasi saat oppaaksesi nokkelan variksen, joka antaa neuvoja ja ohjaa sinua eteenpäin. Vastaan tulee myös muita eläimiä, joilla on pieniä pulmia ja koska olet kissa, autat heitä tietenkin… tai ainakin harkitset sitä hetken ennen kuin kaadat jotain pöydältä.
Pelin rakenne on avoin, mutta selkeä. Päätavoite on palata kotiin, ja se onnistuu keräämällä kaloja, joilla kasvatat kissasi kestävyyttä. Kestävyys ei ole vain numero ruudulla, vaan konkreettinen osa etenemistä, sillä ilman voimaa et yksinkertaisesti jaksa kiivetä tarpeeksi korkealle. Sivutehtävät ja ympäristön tutkiminen tukevat tätä luontevasti, eikä mikään tunnu turhalta täytteeltä.
Little Kitty, Big City tuntuu selvästi peliltä, joka on alun perin tehty PC:lle. Näppäimistö ja hiiri tarjoavat sulavamman ja tarkemman kokemuksen kuin ohjain, joka tuntuu ajoittain hieman kömpelöltä, erityisesti tarkkaa liikkumista vaativissa kohdissa. Toisaalta pelin matala haasteaste tekee tästä helposti anteeksiannettavaa. Tämä ei ole peli, jossa hiotaan refleksejä tai avataan monimutkaisia taitopuita. Tässä keskitytään fiilikseen, tutkimiseen ja pieneen, hyväntahtoiseen sähläykseen.
Visuaalisesti peli nojaa vahvasti pehmeään, sarjakuvamaiseen tyyliin. Animaatiot eivät pyri realismiin, vaan korostavat kissan liikkeitä ja eleitä, ehkä juuri siksi ne toimivat niin hyvin. Kaupunki on täynnä yksityiskohtia, mutta ihmiset on jätetty tarkoituksella kasvottomiksi hahmoiksi. Ratkaisu ohjaa huomion eläimiin ja tekee maailmasta hieman satumaisen, aivan kuin kaupunki olisi olemassa ensisijaisesti nelijalkaisia varten.
Äänisuunnittelu on hillittyä mutta toimivaa. Taustamusiikki on rauhallista ja tunnelmallista, eikä se koskaan vie huomiota itse tekemiseltä. Ääniefektit, kuten tassujen töminä, esineiden kolahdukset ja ympäristön äänet tukevat kokonaisuutta juuri sopivasti. Monien pelaajien tavoin jäin kaipaamaan hieman enemmän musiikillista persoonallisuutta, mutta toisaalta hiljaisempi äänimaailma sopii yllättävän hyvin kissan näkökulmasta kerrottuun seikkailuun.
Little Kitty, Big City ei yritä mullistaa pelimaailmaa, eikä sen tarvitsekaan. Se tarjoaa muutaman tunnin mittaisen, lämpimän ja stressittömän kokemuksen, joka sopii erityisesti pelaajille, jotka arvostavat tunnelmaa ja eläinläheisiä tarinoita. Noin 20–25 euron hintaluokassa peli tuntuu reilulta ostokselta. Se ei ole pitkä, mutta se jättää jälkeensä hyvän mielen. Tämä on peli, jonka parissa on helppo rentoutua ja joskus juuri sitä kaipaa eniten.
Little Kitty, Big City on pieni peli isolla sydämellä. Jos eläimet ovat lähellä sydäntäsi ja ajatus kissana seikkailemisesta kaupungissa saa hymyn huulille, olet juuri oikeaa kohderyhmää.
