Salaiset agentit saapuivat Fortniteen Kommentit pois päältä artikkelissa Salaiset agentit saapuivat Fortniteen

Fortnite battle pass hahmot

Fortniten toinen tuleminen on ollut jo viime syksystä asti ensimmäisellä kaudellaan ja iso osa aktiivisemmista pelaajista on jo ehtinyt kyllästyä niihin iänikuisiin sinisiin Rippley-skineihin ja ryhmässä pelaavien valkoisiin Fusioneihin. Fortniten toisen luvun toinen kausi esittelee salaisia agentteja, joista on valittavana kaksi väriä, valkoinen ghost ja musta Shadow. Karttaan on tullut salaisia tukikohtia, jotka pitävät sisällään muun muassa erittäin harvinaisia ja haluttuja aseita, joilla voi hieman helpottaa reittiään Victory Royaleen. Tämän lisäksi eräs Marvelin hyvin tunnettu hahmo vihjaa olemassaolestaan ja mahdollisuudesta tulla esiin hahmovaihtoehtona. Kaikkien rakastama suulas palkkasoturi on jättänyt pieniä vihjeitä ja tehtäviä, jotka loppuun saattamalla tuo hahmon todennäköisesti pysyvästi pelaajien kirjastoihin.

Tehtävien tekeminen ja Battle Passista uusien hahmojen ja muiden herkkujen avaaminen on vanhastaan tuttua, mutta viime kauden alter egojen ja XEV VEXien tilalla erikoisuutena on valepukujen mestari Maya, jota pelaaja saa stailata mielensä mukaan eri tehtävien suorittamisesta saatavilla asusteilla. Sen lisäksi tukikohdissa on aggressiivisia ei-pelaajahahmoja, henchmaneja sekä tukikohtien omia puolustuksia, jotka tuovat pientä lisäharmia erikoisaseita havitteleville pelaajille. Palkinto on usein kuitenkin vaivan arvoinen, ellei joku tule sitä vaivannäön jälkeen tietokoneohjattujen grunttien mukiloimalta pelaajalta ryöväämään.

 

Epic Games Store saattaa olla vihdoin saapumassa Linuxille Kommentit pois päältä artikkelissa Epic Games Store saattaa olla vihdoin saapumassa Linuxille

Store saattaa olla saamassa alkuperäisen -version. Asia nousi esiin Epic Games Storen yhteisö-Discordissa järjestetyssä kyselytunnissa, jossa Epicin työntekijältä tiedusteltiin palvelun Linux-tuesta.

Epicin henkilökuntaan kuuluva @onepercentnachos vastasi tuen olevan tulossa, mutta aivan seuraavaan preview-versioon sitä ei vielä saada. Syynä on se, että Linux-tuen toteuttaminen vaatii enemmän työtä kuin pelkän erillisen Linux-version julkaisemisen.

Asia olisi erityisen kiinnostava Steam Deckin käyttäjille. Tällä hetkellä Steam Deckillä Steamin ulkopuolisten pelipalveluiden käyttäminen vaatii usein yhteisön kehittämiä työkaluja tai erillisiä launchereita, jotka hyödyntävät Protonia.

Esimerkiksi Epic Games Storen ja GOG:n pelejä on Steam Deckillä voinut hallita muun muassa Heroic Launcherin kautta. Natiivin Linux-version myötä Epicin oma kauppapaikka voisi kuitenkin toimia huomattavasti suoraviivaisemmin.

Viikoittaiset ilmaispelit helpommin Steam Deckille

Epic Games Store tunnetaan erityisesti viikoittain jaettavista ilmaispeleistä. Natiivin Linux-launcherin myötä niiden lunastaminen ja käyttäminen Steam Deckillä voisi muuttua nykyistä helpommaksi.

Samalla Linux-version mahdollisuudet eivät rajoittuisi pelkästään kauppapaikkaan. Natiivin launcher-tuen voidaan nähdä avaavan ainakin mahdollisuuden myös muiden Epicin pelien parempaan Linux-yhteensopivuuteen.

Yksi kiinnostavimmista nimistä olisi tietysti , mutta tässä vaiheessa sen Linux-tuesta ei ole varmuutta.

Epic Games Storen Linux-versiolle ei ole vielä kerrottu tarkkaa julkaisupäivää. Epicin kommentin perusteella kehitystyö kuitenkin jatkuu, joten Steam Deck -pelaajien kannattaa pitää asiaa silmällä.

Linux-pelaamisen kannalta kyse olisi varsin tervetulleesta kehitysaskeleesta. Steam Deckin vahvuus on ollut alusta lähtien juuri se, kuinka pitkälle Proton on onnistunut venyttämään Windows-pelien yhteensopivuutta Linuxissa. Mitä useampi pelipalvelu tarjoaa tukea suoraan alustalle, sitä vähemmän käyttäjän tarvitsee kuitenkin turvautua erilaisiin kiertoteihin.

Ja Steam Deckin kohdalla se on aina hyvä uutinen.

Fortniten seuraava kausi tuo mukanaan Sonicin ja Green Hill Zonen Kommentit pois päältä artikkelissa Fortniten seuraava kausi tuo mukanaan Sonicin ja Green Hill Zonen

on liittymässä Fortniteen, kun pelin seuraava kausi tuo mukanaan kasan videopelimaailmasta tuttuja hahmoja ja ympäristöjä. Ensimmäisessä kiusoitteluvideossa nähdään Sonicin ikoninen Green Hill Zone, jossa myös Peely-banaani pääsee kokeilemaan sinisen siilin vauhtia.

Videolla nähdään Green Hill Zonelle ominaisia maisemia, ja kaiken perusteella Fortniteen on luvassa myös jonkinlainen Sonic-henkinen liikkumisväline. Sen avulla pelaajat voivat ilmeisesti kiitää vauhdilla pitkin kenttää ja jopa syöksyä seinille. Eli jos olet joskus halunnut nähdä banaanin juoksevan Sonicin tavoin, on jälleen kerran tehnyt mahdottomasta mahdollista.

Sonic on osa tulevaa Chapter 7 Season 4: Override -kautta, jonka odotetaan sisältävän yhteistyökuvioita myös muun muassa Tetriksen, Kingdom Heartsin ja Personan kanssa. Teaserissa vilahtaa lisäksi Fortniten pahamaineisen Imagined Orderin logo, mikä vihjaa, että pelin tarinassa järjestö saattaa olla sotkemassa todellisuutta tuomalla videopelihahmoja Fortniten maailmaan.

Myös nykyisen kauden Sprites-keräilymekaniikka on saamassa jatkoa. Pelaajien keräämät Spritet säilytetään tulevaisuudessa omassa Sprite Gardenissa, mikä kuulostaa epäilyttävän paljon eräältä toiselta söpöjen olentojen puutarhalta. kutsuu sitä varmasti sattumaksi.

Fortniten seuraavan kauden odotetaan alkavan 19. elokuuta, joten Sonic-vauhtia ei tarvitse odottaa enää kovin pitkään. Sonic, ja samassa pelissä? Fortniten crossover-kattila käy jälleen täydellä teholla.