Samsung esitteli uutta kodin älylaitteiden ekosysteemiä Kommentit pois päältä artikkelissa Samsung esitteli uutta kodin älylaitteiden ekosysteemiä

Samsung

Electronics järjestää ensimmäisen European Samsung Summit -tapahtuman, jossa esitellään vuoden 2023 televisio- ja audiolaitteiden sekä kodinkoneiden laitejulkistuksia. Niiden lisäksi tapahtumassa esitellään myös Samsungin Smart Home -konseptia.

“Pyrimme luomaan saumattomasti yhteensopivia laitteita, joiden avulla asiakkaamme voivat säästää energiaa ja nauttia helposta, sujuvasta arjesta. SmartThings-sovelluksen avulla voit yhdistää laitteemme toisiinsa, olivatpa kyseessä sitten alan johtavat Neo QLED ja OLED-televisiomme tai tekoälyä hyödyntävät pesukoneemme. Samsung Summit -tapahtumassa juhlistamme uusien tuotteidemme ominaisuuksia ja sitä, kuinka ne helpottavat asiakkaidemme elämää.”

kertoo Benjamin Braun, Samsungin Euroopan markkinointijohtaja

Yhdistettävien laitteiden uranuurtaja Samsung pyrkii vastaamaan nykyaikaisten kuluttajien kysyntään, sillä eurooppalaisilla kotitalouksilla on jo nyt käytössään keskimäärin 8-10 yhdistettävää laitetta. Esimerkiksi uudet huipputeknologiaa sisältävät TV- ja äänentoistolaiteinnovaatiot tarjoavat yhdistettävyyden avulla entistäkin interaktiivisempia elämyksiä. Tyylikkäästi muotoilluissa uusissa kodinkoneissa yhdistettävyys puolestaan lisää interaktiivisuuden lisäksi myös tehokkuutta.

Entistä älykkäämpi viihteen ekosysteemi

Samsungin uusiin Neo QLED 4K ja 8K-televisioihin sisäänrakennettu IoT Hub parantaa yhdistettävyyttä ja yhteensopivuutta, ja sen myötä kuluttajien ei enää tarvitse ostaa erillistä liitintä suurimpaan osaan laitteista. Katsoja pääsee nyt syvemmälle sisältöihin kuin koskaan aiemmin. 14-bittinen prosessointi ja tekoälyskaalaus mahdollistavat esimerkiksi Shape Adaptive Light Control- ja Real Depth Enhancer Pro -ominaisuudet. Yhdessä Auto HDR -remasteroinnin kanssa ne tuottavat kirkkaampaa, kolmiulotteista ja todellisuutta vastaavaa kuvaa. Uusi 77-tuumainen S95C OLED -malli on varustettu Quantum Dot -teknologialla ja Neutral Quantum -prosessoreilla, jotka parantavat kirkkautta ja värejä. Kyseinen malli on saatavilla myös 55- ja 65-tuumaisena.

Samsungin uudet Lifestyle-sarjan televisiot (sisätiloihin tarkoitetut The Frame-, The Serif- ja The Sero -televisiot sekä ulkotiloihin suunniteltu The Terrace -televisio) ja niiden ominaisuudet parantavat käyttökokemusta tarjoamalla yksilöllisesti räätälöitävän katseluelämyksen. The Frame -mallin suosittu Samsung Art Store saa tänä vuonna dynaamisemman aloitussivun, joka tuo esikatselumahdollisuuden eri kokoisiin taideteoksiin, mukaillen näin taidegallerioissa ja museoissa vierailua. Kaikki Samsungin vuoden 2023 TV-uutuudet voi yhdistää Samsung SmartThings-sovellukseen.

Erittäin todentuntuinen äänentoisto viimeistelee katselukokemuksen. Tunnelmalliset surround-äänet niin pelatessa kuin elokuvia ja urheilulähetyksiä katsellessa tuotetaan Samsungin televisioihin integroiduilla Dolby Atmos ja Samsung Object Tracking Sound (OTS) -toiminnoilla. Samsung Soundbariin yhdistettynä Samsungin Smart-valikoima tukee Q Symphony -ominaisuutta tuottaen jopa elokuvamaisia ääniominaisuuksia. Samsung-television ja Samsung Soundbarin (esim. HW-Q990C- tai HW-Q610GC (2023)) yhdistäminen viimeistelee erinomaisen viihdekokemuksen.

Näiden vaikuttavien näyttötuotteiden rinnalle nousevat myös innokkaille pelaajille tarkoitetut näytöt. Samsung julkisti uudet tuotteet Odyssey-, ViewFinity- ja Smart Monitor- sarjoihin CES 2023 -tapahtumassa. Samsung Summitissa esitellään innovatiivisia pelinäyttöjä (43” Odyssey Neo G7, Odyssey Ark 55”, 77” QD-OLED -pelitelevisio), joiden kuvanlaatu on vertaansa vailla.

Samsungin uusi, vuoden 2023 televisiovalikoima on saatavilla Pohjoismaissa 20. huhtikuuta alkaen. Useasti palkittu, vuoden 2022 televisiomallisto on toiminut innoittajana tämän vuoden mallistolle, johon on tuotu merkittäviä parannuksia niin ominaisuuksien kuin suorituskyvynkin osalta.

Yhdistettäviä, yksilöitäviä ja entistä älykkäämpiä kodinkoneita

SmartThings Energyn kaltaisten ominaisuuksien ansiosta Samsungin uusimmat kodinkoneet ovat entistä tehokkaampia ja taloudellisempia. SmartThings Energy tunnistaa automaattisesti liitettyjen Samsung-laitteiden kuluttaman energian määrän ja AI Energy Mode -tilan aktivointi auttaa seuraamaan sähkönkulutusta, mahdollistaen näin energiankulutuksen pienenemisen.

Samsungin laajennettu Bespoke-mallisto kokoaa yhteen energiansäästön, tekoälyn, saumattoman yhdistettävyyden ja premium-tason muotoilun. Mallistoa on helppo yksilöidä ja sen avulla on entistä helpompi pitää kiinni ympäristötietoisista elämäntavoista. Samsungin 2023 Series 7 Bespoke AI™ -uunivalikoima tarjoaa käyttäjille mahdollisuuden tarkkailla ruoan kypsymistä sisäänrakennetun kameran kautta. Kameran kuvaa voi seurata vaivattomasti SmartThings -sovelluksesta. Bespoke-mallisto yltää myös imureihin ja Bespoke Jet™ onkin Samsungin toistaiseksi tehokkain ja kevyin varsi-imuri. Imurin mukana tulee All-in-One Clean Station™, joka sekä tyhjentää pölysäiliön että lataa imuria.

Samsungin uusi SSD on suunnattu raskaan datan käyttäjille – jopa 8 Tt ja 4 000 Mt/s Kommentit pois päältä artikkelissa Samsungin uusi SSD on suunnattu raskaan datan käyttäjille – jopa 8 Tt ja 4 000 Mt/s

on esitellyt -tapahtumassa uuden P-sarjan kannettavat -asemat. P9- ja P7-mallit hyödyntävät USB4-liitäntää, ja lippulaivamalli P9 yltää parhaimmillaan peräti 4 000 megatavun sekuntinopeuteen. Samsungin mukaan nopeus on noin kaksinkertainen edelliseen sukupolveen verrattuna.

P9 on suunnattu erityisesti ammattilaisille ja muille käyttäjille, joille tiedostokoot eivät ole aivan sieltä pienimmästä päästä. Aseman peräkkäinen kirjoitusnopeus yltää 3 800 Mt/s:iin, ja pitkäkestoisen kirjoitussuorituskyvyn ansiosta sillä voidaan tallentaa suoraan jopa 12K-videomateriaalia. Tallennustilaa on tarjolla aina 8 teratavuun asti, mikä tekee P9:stä Samsungin mukaan maailman ensimmäisen 8 Tt:n USB4-kannettavan SSD-aseman.

Edullisemmaksi vaihtoehdoksi sijoittuva P7 tarjoaa niin ikään USB4-liitännän ja laajan yhteensopivuuden. Asemaa voi käyttää esimerkiksi tietokoneiden, älypuhelinten, pelikonsolien ja kameroiden kanssa. Reissukäyttöä ajatellen P7 kestää myös pudotuksen kahden metrin korkeudesta sekä iskuja ja tärinää.

Molemmat mallit tulevat saataville 1, 2, 4 ja 8 teratavun kapasiteeteilla, joskin valikoima voi vaihdella markkinoittain. Maailmanlaajuinen myynti alkaa 31. elokuuta. P9:n hinnat alkavat noin 383 eurosta ja nousevat 8 teratavun mallissa yli 3 000 euroon, kun taas P7:n hinnat alkavat noin 322 eurosta. Tässä kohtaa kannettavan SSD:n hintalappu saattaa siis olla jo melkoisen iso tiedosto itsessään.

Samsung: Galaxy Z Fold8 -mallisto rikkoi ennakkotilausennätyksiä Euroopassa Kommentit pois päältä artikkelissa Samsung: Galaxy Z Fold8 -mallisto rikkoi ennakkotilausennätyksiä Euroopassa

kertoo uuden Galaxy Z Fold8- ja Galaxy Z Flip8 -malliston saaneen vahvan vastaanoton Euroopassa jo ennen virallista myyntiintuloaan.

Yhtiön mukaan Galaxy Z -sarjan ennakkotilaukset kasvoivat Euroopassa yli 20 prosenttia viime vuoden Galaxy Z Fold7- ja Z Flip7 -mallistoon verrattuna. Samalla Samsung saavutti Pohjoismaissa kaikkien aikojen suurimman taittuvien puhelintensa ennakkotilausmäärän.

Samsungin mukaan ennakkotilaustavoitteet saavutettiin Euroopassa vain 11 päivässä.

Galaxy Z Fold8 nousi suosikiksi

Erityisen suosittu on ollut uusi Galaxy Z Fold8, jonka osuus kaikista Euroopan ennakkotilauksista oli lähes 40 prosenttia.

Samsung Suomen maajohtaja Mika Engblomin mukaan tulokset kertovat taittuvien puhelinten kasvavasta suosiosta.

”On hienoa nähdä, kuinka innostuneesti uusi Samsung Galaxy Z -sarja on otettu vastaan eri puolilla Eurooppaa ja myös Suomessa. Erityisesti täysin uuden Galaxy Z Fold8:n muotoilu ja kompakti koko ovat hurmanneet kuluttajat jo ennen sen myyntiintuloa.”

Kolme uutta taittuvaa puhelinta

Heinäkuussa julkistettuun Galaxy Z -mallistoon kuuluvat:

  • Samsung Galaxy Z Fold8
  • Samsung Galaxy Z Fold8 Ultra
  • Samsung Galaxy Z Flip8

Samsungin mukaan Fold8 Ultra on malliston lippulaivamalli, joka panostaa erityisesti suorituskykyyn, moniajoon ja kamerajärjestelmään. Perusmallin Fold8:n painopiste on aiempaa kompaktimmassa rakenteessa ja suuremmassa sisänäytössä, kun taas Flip8 tuo uudistetun FlexWindow-ulkonäytön ja Galaxy AI -ominaisuudet simpukkapuhelimen muotoon.

Samsung ei tiedotteessaan kertonut tarkkoja ennakkotilausmääriä, mutta yhtiön mukaan koko Galaxy Z -mallisto on ylittänyt edeltäjäsukupolven myyntivauhdin niin Euroopassa kuin Pohjoismaissakin.