Samsungin The Frame Pro tuo taiteen ja teknologian saumattomammin yhteen – nyt ennakkotilattavissa Suomessa Kommentit pois päältä artikkelissa Samsungin The Frame Pro tuo taiteen ja teknologian saumattomammin yhteen – nyt ennakkotilattavissa Suomessa

Samsungin ikoninen taidetelevisio The Frame saa uuden huippuluokan päivityksen, kun The Frame Pro saapuu Suomeen. Vuonna 2017 esitelty The Frame mullisti sen, miltä televisio voi näyttää osana sisustusta. Nyt tuoteperhe ottaa ison harppauksen eteenpäin sekä kuvanlaadussa että käytettävyydessä.

CES 2025 -tapahtumassa esitelty The Frame Pro on teknisesti vaikuttava ilmestys, mutta samalla uskollinen alkuperäiselle konseptilleen: se on televisio, joka näyttää taideteokselta ja istuu saumattomasti kodin sisustukseen. Uutuusmalli saapuu markkinoille kolmessa koossa – 65, 75 ja 85 tuumaa – ja sen ennakkomyynti alkaa toukokuussa. Hinnat alkavat 2 499 eurosta.

Suurin tekninen uudistus on Wireless One Connect, langaton liitäntäjärjestelmä, joka siirtää kuvasignaalin langattomasti itse televisioon. Liitäntäyksikkö ja siihen kytketyt laitteet voi nyt sijoittaa jopa kymmenen metrin päähän näytöstä – olipa kyseessä sitten mediatoistin, pelikonsoli tai muu elektroniikka. Lopputuloksena on siistimpi seinä ja helpompi sisustusratkaisu.

The Frame Pro:n tunnusomaisena elementtinä on UL-sertifioitu mattapintainen näyttöpaneeli, joka vähentää heijastuksia ja muistuttaa tekstuuriltaan taidekanvasta. Kehyksiä voi vaihtaa mielensä mukaan eri väreissä ja tyyleissä, ja mukana toimitetaan sekä seinäkiinnike että pöytäteline.

Näyttötekniikassa siirrytään seuraavalle tasolle Neo QLED 4K -paneelilla, joka hyödyntää Mini LEDteknologiaa kirkkaamman värintoiston, syvemmän kontrastin ja tarkan paikallisen himmennyksen (local dimming) muodossa. Lisäksi PANTONE-validoidut värit tekevät taideteoksista ja elokuvista visuaalisesti entistä vakuuttavampia. Pelaajia ilahduttaa puolestaan HDMI-liitäntöjen ja näytön 144 Hz:n virkistystaajuus, joka takaa sulavan pelikokemuksen.

The Frame Pron käyttöliittymä pohjautuu edeltäjänsä perintöön, ja sen sydämessä on yhä Art Store, josta löytyy nyt yli 3 000 taideteosta maailman huipulta. Tarjolla on kaikkea impressionistien mestaritöistä Keith Haringin popkulttuuriin ja kotimaisiin Marimekko-kuoseihin. Samsung on myös solminut yhteistyön Art Basel -taidemessujen kanssa, ja The Frame toimii tapahtuman virallisena taidenäyttönä.

Ekologisesta näkökulmasta televisio hyödyntää älykkäitä energiansäästöominaisuuksia. Art Mode alentaa virkistystaajuutta automaattisesti, ja liike- ja kirkkaussensorit optimoivat näytön kirkkauden ja sammuttavat näytön huoneen tyhjentyessä – tinkimättä käyttökokemuksesta tai kuvan laadusta.

The Frame Pro osoittaa jälleen, miten kodinteknologia voi olla sekä älykästä että esteettistä – ja tarjota samalla huipputasoista kuvanlaatua, joka tekee oikeutta niin klassiselle taiteelle kuin modernille mediasisällölle.

Samsungin lippulaiva kiri myydyimmäksi – lasten kellopuhelin yllätti helmikuun myyntilistalla Kommentit pois päältä artikkelissa Samsungin lippulaiva kiri myydyimmäksi – lasten kellopuhelin yllätti helmikuun myyntilistalla

Helmikuu toi puhelinkauppaan pientä draamaa, kun Samsungn viime vuoden huippumalli Galaxy S25 Ultra 5G nappasi ensimmäistä kertaa DNA:n kuluttaja-asiakkaiden myydyimmän puhelimen tittelin. Ajoitus oli herkullinen: malli ehti ykköseksi juuri ennen seuraajansa julkaisua. Samalla kärkiviisikko osoitti, että suomalaiset eivät arkaile panostaa premium-luokan laitteisiin, nimittäin mukana oli peräti kolme Applen iPhone 17 -sarjan mallia.

Edullisemmassa hintaluokassa Samsungin A-sarja piti pintansa. Galaxy A16 ja A56 päihittivät vastaavan hintaiset kilpailijat, kuten OnePlussan ja Honorin mallit. Kuluttajalistalla näkyykin selvä kahtiajako: toiset hakevat markkinoiden terävintä kärkeä, toiset järkihintaista arjen luottopuhelinta.

Käytettyjen puhelinten puolella tapahtui myös liikehdintää. iPhone 15 nousi myydyimmäksi käytetyksi malliksi, ja iPhone 15 Pro seurasi perässä kärkiviisikossa. Listalle mahtui myös Samsungin taittuva Galaxy Z Flip5 5G. DNA:n mukaan käytettyjen laitteiden arvostus on noussut: ostajat hakevat yhä useammin laadukasta ja tietoturvallista vaihtoehtoa uudelle, eikä pelkkä hinta enää ratkaise.

Yritysasiakkaiden puolella Apple hallitsi kärkeä neljällä mallilla. Työpuhelin ei ole enää pelkkä soitin, vaan osa yrityksen IT-ympäristöä ja kyberturvaa. Yritykset investoivat nyt entistä laadukkaampiin laitteisiin ja keskitettyyn hallintaan, mikä näkyy suoraan myyntilistoilla.

Älykellojen listalla nähtiin ehkä helmikuun sympaattisin ykkönen: ZTE K1 Pro -lasten kellopuhelin kiilasi kärkeen. Perässä seurasivat tutut nimet, kuten Apple Watchit ja Garminin urheilukellot. Puettava teknologia jatkaa vahvaa virettään, ja eSIM-yhteydellä varustetut kellot kasvattavat suosiotaan. Listan sijalle 11 noussut RingConn Gen 2 -älysormus kertoo puolestaan, että hyvinvointia halutaan seurata yhä huomaamattomammin, joskus jopa ilman kelloa ranteessa.

Galaxy S26 -sarja julki: Enemmän älyä, enemmän tehoa ja seitsemän vuoden tuki Kommentit pois päältä artikkelissa Galaxy S26 -sarja julki: Enemmän älyä, enemmän tehoa ja seitsemän vuoden tuki

on esitellyt uuden Galaxy S26 -sarjan, jota yhtiö kuvailee tähän asti intuitiivisimmaksi -puhelimekseen. Mallistoon kuuluvat Galaxy S26, S26+ ja S26 Ultra, ja keskiössä on ajatus puhelimesta, joka tekee monimutkaiset asiat puolestasi huomaamattomasti taustalla.

Uutuuksien ytimessä on entistä älykkäämpi Galaxy AI. Esimerkiksi Now Nudge ehdottaa automaattisesti oikeita kuvia ja toimintoja tilanteen mukaan, Now Brief kokoaa päivän tärkeät asiat yhteen, ja päivitetty Circle to Search tunnistaa kuvasta useita kohteita kerralla. Myös ja muut AI-agentit, kuten Gemini ja Perplexity, hoitavat monivaiheisia tehtäviä yhdellä komennolla. Tavoitteena on vähentää säätämistä ja naputtelua. Puhelin ymmärtää kontekstin ja toimii sen mukaan.

Tehoa riittää. S26 Ultra käyttää Snapdragon 8 Elite Gen 5 for Samsung Galaxy -piiriä, jonka luvataan parantavan suorituskykyä selvästi edellissukupolveen verrattuna. CPU jopa 19 %, NPU 39 % ja GPU 24 %. Uudistettu lämmönhallinta ja jopa 75 prosentin lataus noin 30 minuutissa (60 W laturilla) pitävät huolen siitä, että vauhti ei hyydy kesken päivän. Perusmallit tarjoavat 6,3 ja 6,7 tuuman näytöt, Ultra venyttää 6,9 tuumaan.

Kamerapuolella Samsung lupaa tähän asti parasta Galaxy-kokemusta. S26 Ultrassa on 200 megapikselin pääkamera, suuremmat aukot hämäräkuvaukseen, päivitetty Nightography Video sekä uusi APV-videokoodekki vaativampaan tuotantoon. AI-työkalut mahdollistavat kuvien muokkauksen pelkällä tekstikehotteella. Maiseman voi muuttaa yöksi, kuvasta poistaa tahroja tai jopa lisätä puuttuvan palan kakkuun. Helppoa, ehkä liiankin helppoa perfektionisteille.

Yksi erikoisimmista uutuuksista on S26 Ultran sisäänrakennettu Privacy Display -näyttö. Se rajoittaa sivusta katsovien näkymää pikselitasolla ilman erillisiä suojakalvoja. Lisäksi mukana on AI-pohjainen puheluiden seulonta, reaaliaikaiset tietosuoja­hälytykset ja seitsemän vuoden tietoturvapäivitykset.

Galaxy S26 -sarja tulee ennakkotilattavaksi 25. helmikuuta. Suositushinnat alkavat 1 049 eurosta (S26), 1 299 eurosta (S26+) ja 1 499 eurosta (S26 Ultra). Seuraava lippulaivapuhelin ei ole siis vain tehokas, sen pitää myös ajatella puolestasi.