Artikkelit, Pelimusiikki, Pelit

Savuavat kuudestilaukeavat: Villin lännen pelien musiikki Kommentit pois päältä artikkelissa Savuavat kuudestilaukeavat: Villin lännen pelien musiikki

Äänisuunnittelun ohella musiikki on yksi keskeisiä piirteitä niin elokuvissa, televisiosarjoissa kuin myös videopeleissä, mitä ilman audiovisuaalinen kokemus ei olisi täydellinen. Musiikki luo tunnelmaa, ilmoittaa pelitapahtumista ja reagoi usein pelaajan toimintaan. Interaktiivisuus onkin keskeisimpiä eroavaisuuksia elokuvamusiikin ja pelimusiikin välillä. Vuosikymmenien saatossa videopeleistä on tullut entistä elokuvamaisempia. Pelien musiikki soveltaa tyyliään erilaisista elokuvagenrejen konventioista, jotka ovat olleet olemassa jo varhaisten kolikkopelien aikakaudella 1970-1980-luvulla. Medal of Honorin, Hidden and Dangerousin tai Hearts of Ironin kaltaisissa sotapeleissä on kuultavissa sotilastrumpetteja ja pikkurumpujen pärinää, kun selviämiskauhussa, kuten Resident Evil ja Silent Hill ”kauhumusiikki” pyrkii tehostamaan pelin kauhuefektiä ja luomaan jännittynyttä tunnelmaa ääristyneine pelottavine sointeineen.

Villin lännen pelejä voi pitää interaktiivisina lännenelokuvina, joiden musiikki soveltaa suoraan western-elokuvien musiikillisia konventioita. Tyypillisesti Villiin länteen assosioidaan kaikuisat sähkökitarat, honottavat huuliharput, kaihoisat viulut sekä suuret orkesterisaundit. Yksi varhaisista Villin lännen –pelien alkuperäismusiikeista oli Lucas Artsin kehittämä ensimmäisen persoonan räiskintäpeli Outlaws (1996), jonka Clint Clint Bajakianin säveltämä musiikki soveltaa Ennio Morriconen tunnetuksi tekemää spagetti western –tyyliä, mitä kuultiin muun muassa Sergio Leonen dollari-trilogiassa (Kourallinen dollareita, Vain muutaman dollarin tähden ja Hyvät, pahat ja rumat).  Esimerkiksi pelin teemalaulu muistuttaa trumpetteineen, akustisine kitaroineen ja laukkarytmeineen italialaista westernien teemoja. Taas hiljaa kehittyvä, mahtipontinen The Last Gunfigth luo ruudinkatkuiseen päähenkilön ja rosvon väliseen kaksintaisteluun tiivistä tunnelmaa. Vaikka peli ei olekaan kestänyt kovin hyvin aikaa, sen musiikki on suorastaan uraa uurtavaa.

14 vuotta ennen Rockstar Gamesin Lännen miljööseen sijoittuvaa hiekkalaatikkopeliä Red Dead Redemption 2 peleissä ennennäkemätöntä Villin lännen –konseptia kehitteli sarjan ensimmäinen peli Red Dead Revolver (2004): kolmannen persoonan, suoraviivaisen arcademainen toimintapeli, jonka musiikkiraita koostui 1960-1970-luvun italo westernien teemoista säveltäjiltä, kuten Luis Bacalov, Francesco De Masi, Ennio Morricone ja Bruno Nicolai. Sen graafinen tyyli rakeisine 8-millimetrin kameran tyylisine kuvanlaatuineen muistuttaa kyseisen aikakauden elokuvia. Valmista western-musiikkia kuullaan niin päävalikossa, pelissä sekä elokuvamaisissa välianimaatioissa, jossa se luo vaikutelmaa lännenelokuvasta. Pelin pääteema, Luis Bacalovin Lo Chiamavano King (elokuvasta His Name Was King) mikä kuullaan ensimmäistä yhdessä pelihistorian ikonisimmista alkuanimaatioista, jossa pelin keskeiset hahmot esitellään elokuvamaisessa montaasissa. Peli tempaa mukaansa heti teemalaulun kiihkeistä rumpufilleistä ja sähkökitaran kahdentamasta huuliharppumelodiasta.

Usein miten länkkäripelit soveltavat varsin suoraviivaista pelityyliä sekä kostowesternien yksinkertaisia juonikuvioita. Esimerkiksi Activisionin pelissä Gun (2005) päähenkilö Colton White hakee kostoa isänsä surmanneelle pormestari Hoodoo Brownille ja hänen jengilleen. Tämä kolmannen persoonan toimintaseikkailupeli muistuttaa hiekkalaatikko-pelityyliltään western-peli Red Dead Redemptionia (2010), viittä vuotta ennen, kun se räjäytti pelimaailman valtavalla maailmallaan ja western-tyylisellä musiikillaan. Pelin Gun musiikki muistuttaa paljon perinteisiä westernejä mahtipontisilla orkesterisoinneillaan, jonka lomassa kuullaan perinteisiä lännensoittimia: huuliharppua, akustista kitaraa, slide-kitaraa ja viulua. Musiikki luo peliin eeppisen seikkailun tuntua, vieden pelaajan autenttiseen länkkärimiljööseen. Videopelien musiikki soveltaa siis tyyliviitteitä lähestulkoon kaikista elokuvagenreistä, höystämällä sitä interaktiivisilla piirteillä.

 

Call Of Duty: Black Ops 7 kärsii pahasta identiteettikriisistä, mutta korjaa potin olemalla hauskaa perusmättöä Kommentit pois päältä artikkelissa Call Of Duty: Black Ops 7 kärsii pahasta identiteettikriisistä, mutta korjaa potin olemalla hauskaa perusmättöä

Call of Duty on pelimaailman vakio. Se on kuin joka vuosi ilmestyvä toimintaelokuva, josta tietää tasan tarkkaan mitä saa: räjähdyksiä, adrenaliinia ja tiukkaa pyssyttelyä. Uusin tulokas, Black Ops 7, ei keksi pyörää uudelleen, mutta tarjoaa PS5:llä näyttävän, joskin hieman identiteettikriisistä kärsivän kokemuksen.

Tuttua ja turvallista räiskintää

Heti ohjainta käteen ottaessa käy selväksi, että olemme kotikentällä. PS5:n ohjain istuu käteen ja napit tekevät juuri sitä mitä odottaakin – neliöstä ladataan ja liipaisimista paukkuu. Kynnys aloittaa on matala niin veteraaneille kuin ensikertalaisillekin.

Perusmekaniikat ovat kunnossa. Pyssyissä on potkua ja äänimaailma on taattua CoD-laatua: aseet kuulostavat aseilta, ja taistelukenttä rätisee ja paukkuu niin intensiivisesti, että pelin musiikit jäävät auttamatta sodan melskeen jalkoihin. Ammuttavaa riittää ja panoksista on harvoin pulaa, mikä pitää tempon korkeana.

Asevalikoima on laaja, mutta kuten sarjassa on tapana, pelaaja urautuu helposti. Vaikka tarjolla on vaikka mitä, käsi hakeutuu automaattisesti niihin muutamaan luottotyökaluun. Tämä johtuu osittain vihollisten kestävyydestä; hermot kiristyvät nopeasti, kun vihollinen nielee puoli lipasta ja kuusi osumaa, mutta pysyy yhä pystyssä. Vihulaisten luotiliivit tuntuvat välillä olevan tehty betonista, ellei käytössä ole juuri se oikea, raskaampi ase.

Zombeja väärässä paikassa?

Jos pelattavuus on tuttua huttua, tarina tarjoilee hämmentävän cocktailin. Kampanja tuntuu paikoitellen sekavalta. Yhdessä hetkessä soditaan perinteisiä ihmissotilaita vastaan, ja seuraavassa hetkessä vihollisen myrkkykaasu heittää pelaajan keskelle Resident Evil -tyylistä hallusinaatiota.

Yhtäkkiä tähtäimessä ei olekaan sotilaita, vaan mutanttihämähäkkejä ja lepakoita. Tuntuu siltä, että tekijät ovat yrittäneet yhdistää liikaa ”normaalia” Codia ja suosittua Zombies-pelimuotoa itse pääkampanjaan. Lopputulos on ristiriitainen, ja tietyt loppupomot (Final Bossit) menevät eeppisyydessään jo pahasti yliampumisen puolelle.

Mielenkiintoisena uudistuksena perinteisten taitopuiden sijaan kentistä löytyy ”upgrade-laatikoita”, joista saa käyttöönsä erikoistaitoja. Nämä eivät ole pysyviä unlockeja, vaan ne latautuvat käytön jälkeen uudelleen mittarin täyttyessä. Tämä tuo taktista lisämaustetta, mutta ei mullista kokemusta.

Tähän väliin rakkaat lukijat myös pientä mainosta, kuinka voit voittaa kyseisen pelin itselle joulukalenteristamme!

Yksin vai porukassa?

Peli tarjoaa mahdollisuuden ottaa kampanjaan mukaan kolme nettipelaajaa, mutta toteutus ontuu. Ryhmässä pelatessa saa usein odotella kokoontumispisteillä tovin, kun tiimiä kasataan kasaan.

Tämä luo ristiriidan: yksin pelatessa peli on vaikea ja kuolema korjaa usein samassa kohdassa, mutta ryhmäpelissä on omat riskinsä. Jos arpaonni tuo tiimiin pelaajia, jotka keskittyvät sähläämään kaikkea muuta kuin tehtävän edistämistä, pelikokemus kärsii. Soolona eteneneminen on suoraviivaisempaa, mutta vaatii lehmän hermoja vaikeuspiikkien kohdalla.

Tekninen suoritus

On ilo todeta, että ainakin testijaksolla Black Ops 7 oli teknisesti erittäin vakaa. Huolimatta ruudulla vilkkuvista valoista, räjähdyksistä ja kaaoksesta, peli ei bugittanut kertaakaan. Tämä on nykypäivän ”julkaistaan rikkinäisenä ja korjataan myöhemmin” -kulttuurissa iso plussa. Grafiikat ovat upeat: maisemat hivelevät silmää ja hahmomallinnukset ovat realistisia.

Tuomio

Call of Duty: Black Ops 7 on perusvarma FPS-peli. Se ei tarjoa mitään täysin uutta auringon alla, mutta tekee perusasiat hyvin. Tarinan sekavuus ja zombi-elementtien pakkosyöttö kampanjaan saattaa ärsyttää puristeja, mutta toiminnan ystäville tarjolla on paljon ammuttavaa.

Suosittelen peliä niille, jotka ovat kahlanneet aiemmatkin Codit läpi, mutta myös ensikertalaisille, jotka etsivät näyttävää perusräiskintää.

Arvio: Jarno Piironen

Call Of Duty: Black Ops 7(PS5)

6 / 10
Hyvää +Toiminta ei lopu kesken +Asevalikoima +Graafinen ulkoasu +Erikoistaidot tuovat vaihtelua kenttiin +Äänimaailma +Tekninen vakaus Huonoa -Sekava tarina -Liikaa zombeja ja mutantteja -Överit pomotaistelut -Luotisienet -CO-OP:n ongelmat

Call of Duty: Black Ops 7 nopeuttaa battle passin etenemistä Kommentit pois päältä artikkelissa Call of Duty: Black Ops 7 nopeuttaa battle passin etenemistä

Activision tekee Black Ops 7:n ensimmäiseen kauteen ison muutoksen, joka helpottaa ja nopeuttaa Call of Dutyn battle pass -etenemistä. Pelaajien vuosia jatkunut turhautuminen liian hitaasta etenemisestä on vihdoin otettu tosissaan, ja tuloksena on battle pass, jota ei tarvitse grindailla hiki hatussa.

Uudistus alkaa rakenteesta. Battle passin alkupään sivut vaativat nyt vähemmän tasoja ennen kuin niiden arvokkaimmat High-Value Target -palkinnot aukeavat. Myöhemmille sivuille puolestaan on lisätty enemmän sisältöä, mikä tasaa kokonaisuutta ja tuo isoja palkintoja nopeammin. Käytännössä pelaaja pääsee käsiksi kiinnostaviin herkkuihin aiemmin kaikista 100 tasosta.

Ensimmäistä kertaa pelissä voi myös ansaita battle pass -tokeneita suorittamalla päivittäisiä haasteita. Tätä ei rajoiteta pelkkiin moninpeleihin, vaan haasteita voi suorittaa myös Zombies-, Warzone-, Co-Op-kampanja- ja Endgame-tiloissa. Tiettyinä päivinä bonushaaste tuo yhden tokenin, jolla voi avata tason saman tien. Tämä on ominaisuus jota aktiiviset COD-pelaajat ovat toivoneet vuosia.

Season 1 -passi tarjoaa yhteensä 119 palkintoa, joista 23 on ilmaisia. Mukana on 1 100 COD Pointsia, 11 operaattoriasua, 26 blueprintia ja asetta sekä kaksi uutta perusasetta. Battle pass maksaa 1 100 COD Pointsia (noin 11 euroa), ja 2 400 pisteen (noin 24 euroa) bundle sisältää lisäksi 20 avaus-tokeneita.

Muutos tulee aikaan, jolloin Black Ops 7:n myynti näyttää jäävän edeltäjiensä jalkoihin, ja keskustelu pelisarjan tulevaisuudesta käy kuumana. Se, nopeuttaako battle passin virtaviivaistus pelaajien paluuta pelin pariin, jää vielä nähtäväksi, mutta ainakin paperilla uudistus on tervetullut.