Sega Genesis Minin puuttuvan kolmen napin ongelma on korjattu ulkopuolisen tahon puolelta Kommentit pois päältä artikkelissa Sega Genesis Minin puuttuvan kolmen napin ongelma on korjattu ulkopuolisen tahon puolelta

Sega Genesis/Mega Drive Mini on uusin konsoli nyt suositussa trendissä, missä vanhat konsolit saavat uuden elämän miniversiosta itsestään ladattuna täyteen klassikkopelejä (sivuhuomautus, mistä jokainen on eri mieltä mitä olisi kuulunut olla mukana ja mitkä eivät ansaitsisi olla mukana laisinkaan). Autenttisen näköisessä Mega Driven ensimmäistä konsolimallia matkivassa pakkauksessa oli kuitenkin yksi ongelma; myös ohjaimet matkivat alkuperäisiä.

Saatat kysyä, miten tämä on ongelma, että paketti on samanlainen kuin silloin joskus. Ongelma tulee esimerkiksi Street Fighter 2 -pelin kanssa, mikä käyttää kuuttaa näppäintä. Kolme eri lyöntiä, kolme eri potkua. Kolmen napin perusohjaimella piti painaa ”start-näppäintä” samaan aikaan, että lyöntinappien funktiot muuttuivat potkuksi. Ja siitähän ei tullut yhtään mitään. Comix Zonessa taasen tarvikkeiden valinta nopeutui, sillä kuusinappisessa niihin pääsi käsiksi suoraan näppäimestä, kun kolmenappisella piti selata tarvikkeet läpi ja siten aktivoida haluamansa.

Alkuperäiseen konsoliin saikin kuusinappisia ohjaimia, ja tuo sellaisen nykykonsolille. USB:n kautta langatonta signaalia käyttävä ohjain toimii Segan Mini konsolin lisäksi myös Nintendo Switchillä.

Tällä hetkellä konsolia myy ainakin Amazon.

Joe & Mac Retro Collection herättää henkiin kolme esihistoriallista SNES-peliä Kommentit pois päältä artikkelissa Joe & Mac Retro Collection herättää henkiin kolme esihistoriallista SNES-peliä

Uusi Retro Collection -kokoelma on nyt Kickstarterissa, ja keräys on lähtenyt vauhdikkaasti liikkeelle keräten yli 40 % tavoitesummasta jo ensimmäisen vuorokauden aikana. Kampanjan ensimmäinen lisätavoite on Boss Rush -tila, joka avautuu, kun rahoitusta kertyy 30 000 euroa.

Kokoelma sisältää kolme klassista 16-bittistä -peliä: , sekä . Pelaajat pääsevät ohjaamaan esihistoriallisia miehiä, jotka taistelevat dinosauruksia vastaan. Mukana on myös alkuperäiset sensuroimattomat japanilaiset versiot peleistä.

Pelien lisäksi -kannattajat voivat hankkia muun muassa -henkisen keräilyversion, taidekirjan, pelin kuuluisan lihanpehmolelun sekä harvinaisen 20 cm korkean hahmopakkauksen kokoelman kolmesta sankarista. Pelit julkaistaan digitaalisesti useille alustoille, kuten Nintendo Switchille, :lle, Xboxille ja Steamille. Myös fyysinen -versio on varmistettu.

Uuteen versioon on tulossa useita parannuksia, kuten kelausmahdollisuus, tallennuspisteet, paikallinen moninpeli ensimmäiseen ja toiseen Joe & Maciin, muokattavat kuvasuhteet sekä CRT-tyylinen suodatin. Tämä tarjoaa niin vanhoille faneille kuin uusillekin pelaajille mahdollisuuden kokea nämä retroklassikot nykyaikaisemmassa muodossa.

Yllätys Nintendo-kansalle: Osa Switch 2 -pelikaseteista toimii myös alkuperäisellä Switchillä Kommentit pois päältä artikkelissa Yllätys Nintendo-kansalle: Osa Switch 2 -pelikaseteista toimii myös alkuperäisellä Switchillä

Nintendo-fanit ovat tottuneet siihen, että 2 on taaksepäin yhteensopiva vanhojen Switch 1 -pelien kanssa. Mutta nyt on paljastunut, että osa Edition -pelikaseteista toimii myös vanhemmalla Switchillä.

Jos yrität pelata vain Switch 2:lle suunniteltua peliä, kuten , alkuperäinen Switch näyttää virheilmoituksen. Mutta jos peli on sekä Switch 1:lle että Switch 2:lle julkaistu — kuten — ja käytössä on Switch 2 Edition -kasetti, peli toimii moitteettomasti alkuperäisellä konsolilla.

Pakkauksissa lukee, että Switch 2 Edition -kasetit sisältävät sekä alkuperäisen pelin että Switch 2 -päivityksen. Tämä tarkoittaa, että vanha konsoli osaa sivuuttaa uuden version ja käynnistää alkuperäisen pelin.

Tämä ominaisuus muistuttaa Xboxin cross-gen-järjestelmää, jossa peli latautuu oikeassa versiossa käytössä olevan laitteiston mukaan. Nintendo veloittaa kuitenkin joistain Switch 2 Edition -julkaisuista erikseen, esimerkiksi tai .

Nintendo ei ole vielä kommentoinut asiaa virallisesti. Tästä huolimatta ominaisuus on hyödyllinen niille, jotka omistavat vielä vanhan Switchin, mutta aikovat hankkia Switch 2:n myöhemmin.