Retropelaamisen huumassa vanhoja konsoleita ja laitteistoja uudelleenjulkaistaan. Nyt vuorossa on herkkua Sega-fanaatikoille nimittäin Retro-ohjaimia valmistava 8Bitdo on julkaissut uuden Sega MegaDrive kaltaisen ohjaimen. M30 -nimellä kulkeva ohjain toimii bluetoothilla ja on yhteensopiva Nintendo Switch, PC, OSX sekä Android -sovellusten kanssa.
Ohjaimen mukana tulee myös USB-johto, joten sitä voi käyttää myös sen välityksellä. Erikseen myytävän kännykkäadapterin avulla ohjaimeen saa suoraan kiinnitettyä myös puhelimen. Ohjaimen saa toimimaan myös alkuperäisissä MegaDrive -konsoleissa erikseen myytävän adapterin avulla.
Ohjaimen voi ennakkotilata esimerkiksi Saksan Amazonista 24,99 € hintaan.
Ubisoft on julkaissut yli viiden minuutin esittelyvideon tulevasta Rayman Legends Retold -tasohyppelypelistä. Vuoden 2013 Rayman Legendsin uudistettu versio tuo tutun vauhdikkaan pelattavuuden rinnalle kokonaan uudistetun 3D-grafiikan, elokuvallisemman tarinankerronnan ja täysin ääninäytellyt välianimaatiot.
Rayman, Globox, Barbara, Grand Minimus ja Murphy lähtevät palauttamaan rauhaa Glade of Dreamsiin, kun salaperäinen vihollinen kylvää kaaosta eri valtakuntiin. Mukana on tuttujen kenttien lisäksi uusi tutkittava valtakunta, uusia salaisuuksia ja haasteita sekä lohikäärmelentoja. Musiikkikenttiäkin saadaan neljä uutta, ja Kung Foot Evo -pelimuoto palaa uudistettuna. Seikkailun voi pelata yksin tai enintään neljän pelaajan paikallisena yhteistyönä.
Erityisesti saavutettavuuteen on panostettu. Pelissä voi säätää useita ominaisuuksia yksittäin, ja asetukset toimivat myös yhteistyöpelissä. Esimerkiksi Fairy Blessing antaa lentokyvyn ja vahingoittumattomuuden, Golden Hear lisää kestävyyttä vaikeissa kohdissa ja lohikäärmelentojen automaattinen ampuminen helpottaa ohjaamista. Lisäksi mukana on muun muassa korkean kontrastin tila, korostettavat pelielementit, muokattavat tekstitykset, painikkeiden uudelleenmäärittely sekä tila, jolla hämähäkit voi poistaa pelistä.
Pakettiin kuuluu myös Rayman Origins: Enhanced Edition. Vuoden 2011 tasohyppelyseikkailu saa teknisiä ja pelattavuutta parantavia uudistuksia, joten samalla paketilla pääsee palaamaan myös Raymanin juuriin. Rayman Legends Retold julkaistaan 3. joulukuuta 2026 PlayStation 5:lle, Xbox Series X|S:lle, Nintendo Switch 2:lle ja PC:lle.
Sonicin 35-vuotisjuhlat saavat hieman yllättävän sävyn. Sonic Teamin johtaja Takashi Iizuka kertoo, että Segasuunnitteli jossain vaiheessa koko Sonic-pelisarjan lopettamista. Tilanne muuttui lopulta vuonna 2020 julkaistun Sonic the hedgehog -elokuvan myötä.
Iizukan mukaan Sonicilla on ollut vuosien aikana sekä hyviä että huonoja hetkiä. Synkimpänä aikana hänelle kerrottiin yhtiön johdosta, että koko sarja pitäisi lopettaa. Iizuka kertoo joutuneensa taistelemaan organisaation sisällä, jotta Sonic saisi jatkaa.
Ratkaiseva käänne tuli ensimmäisen Sonic-elokuvan myötä. Elokuva menestyi sekä kaupallisesti että kriitikoiden keskuudessa ja muutti Iizukan mukaan selvästi koko sarjan suuntaa. Sinisestä siilistä tuli jälleen entistä näkyvämpi hahmo myös pelien ulkopuolella.
Samassa haastattelussa Iizuka paljasti myös toisen yllättävän yksityiskohdan. Shadow the Hedgehog oli alun perin tarkoitus jättää historiaan Sonic Adventure 2 lopussa. Hahmon valtava suosio sai Segan kuitenkin muuttamaan suunnitelmaa, ja Shadow palasi jo Sonic Heroesissa. Nykyään hahmo on noussut suosiossa lähelle Sonicia, ja Iizuka myöntää Shadow’n olevan myös hänen oma suosikkinsa.
Ei siis ollut kaukana, että Sonic olisi jäänyt kokonaan menneisyyden pelihistoriaan. On ironista, että juuri hahmo, joka tunnetaan vauhdistaan, tarvitsi lopulta elokuvan antamaan uralleen uuden vaihteen.