Session: Skate Sim -skeittisimulaatio vie pelaajat lajin kulta-aikaan Kommentit pois päältä artikkelissa Session: Skate Sim -skeittisimulaatio vie pelaajat lajin kulta-aikaan

Session: Skate Sim

Finlandin jakelema ja NACONIn julkaisema tarjoaa vauhdikasta hauskanpitoa skeittaajilta skeittaajille. Voit katsoa trailerin alta.

Skeittauksen eli suomalaisittain rullalautailun historia ulottuu kauas vuosikymmenien taakse, mutta monelle juuri 1990-luku on kesäisen harrastuksen kultakausi. Silloin elettiin lajin kenties valovoimaisinta aikaa ja aihepiiri näkyi myös videopeleissä. Tähän rakastettuun aikakauteen sijoittuu myös Session: Skate Sim -simulaatio, jonka kantavana ajatuksena on pelikokemus skeittaajilta skeittaajille. Peliä ovatkin olleet tekemässä oikean maailman skeittiharrastajat.

Olipa pelimaailmassa yö tai päivä, aina on sopiva hetki skeitata ja etsiä uusia paikkoja erilaisten temppujen tekemiselle. Pelaajan ohjastama pelihahmo on yksi 16 pelattavasta skeittaajasta ja vapaa kulkemaan paikasta toiseen. Mutta todistaakseen taitonsa muille, pelaajan pitää taltioida omat temppunsa ja huippuhetkensä pelissä olevalla videokameralla. Pelin ominaisuuksiin lukeutuukin monipuolinen videoeditori, jolla omat kikkailut, grindit ja loikat voi helposti editoida ja jakaa muiden nähtäväksi.

Peli ei päästä pelaajaansa helpolla, sillä temppujen oikeanlainen tekeminen vaatii harjoittelua. Aivan kuten oikeassakin maailmassa, temput ja liikkeet ovat alkuun haastavia. Onneksi huippuunsa hiottu ohjausmekanismi tekee tästä luontevaa ja pian perusliikkeet lähtevätkin suoraan selkärangasta. Koska peliohjaimen tattiohjaimet simuloivat skeittaajan jalkoja, liikkeiden hallinta on monipuolista ja luonnollisen tuntuista. Painonhallinta rullalaudan päällä tuntuu tarkalta.

Pelimaailman fysiikat on kehitetty tarkkuus, realismi ja sulavuus mielessä. Tämä myös helpottaa pelihahmon hallintaa, sillä fysiikanlait on helppo ymmärtää. Kun liikkeiden perusniksit ovat hallussa, virtuaaliskeittaaminen palkitsee pelaajansa upealla tavalla.

Pelissä on myös monipuoliset mahdollisuudet oman pelihahmon ja tämän skeittilaudan räätälöintiin. Suorittamalla pelinsisäisiä haasteita voi pelaaja ansaita pelirahaa, jolla voidaan ostaa erilaisia vaatteita, varusteita ja tarvikkeita. Mukana on oikeasta maailmasta tuttuja skeittausaiheisia merkkejä, kuten Fallen, Zero, GrindKing, Thankyou, HIJINX Net, Antilanta, Roger Skate CO, No-Comply ja iDabble. Skeittilautoihin löytyy yli 250 erilaista osaa vaihdettavaksi. Näitä ovat erilaiset renkaat, gripit ja muut vaihto-osat. Skeittituntuman lisäksi rullalautaa voidaan räätälöidä monin kosmeettisin vaihtoehdoin.

Session: Skate Sim tulee saataville 22. syyskuuta sekä , , ja S sekä -pelikonsoleille että :lle.

Dungeon crawler faneille tarjolla edullinen pelipaketti Humble Bundlessa Kommentit pois päältä artikkelissa Dungeon crawler faneille tarjolla edullinen pelipaketti Humble Bundlessa

Hellslave

tarjoaa jälleen kerran edullista pelipakettia rakentamisen, joka sisältää erilaisia dungeon crawler -pelejä kuten Lunacid, MythForce sekä Abalon.

Paketti maksaa 14 euroa ja siihen kuuluvat nämä pelit:

  • Lunacid: Psykedeelinen kauhupeli, jossa pelaaja seikkailee unien ja todellisuuden rajamailla.
  • MythForce: Pelin on inspiroineet klassiset lauantaiaamun piirretyt ja se tarjoaa nopeatempoista toimintaa.
  • Abalon: Vuoropohjainen dungeon crawler, jossa on roguelike-elementtejä.
  • Siralim Ultimate: Monsterikeräyspeli, jossa pelaaja voi kerätä ja kouluttaa erilaisia ​​hirviöitä.
  • Devil Spire: Strategiapeli, jossa pelaaja rakentaa korttipakan ja taistelee vihollisia vastaan.
  • Hellslave: Intensiivinen toimintapeli, jossa pelaaja taistelee läpi demonien täyttämien luolastojen.
  • Going Under: Humoristinen dungeon crawler, jossa omaksuu roolin harjoittelijana yritysmaailmassa.

Paketti on hankittavissa aina toukokuun 24. päivä asti. Kaikki pelit ovat Steam -koodeja :lle. Osa peleistä toimii myös OSX:llä ja Linuxilla.

Ilmainen räiskintäpeli XDefiant ilmestyy toukokuun lopulla Kommentit pois päältä artikkelissa Ilmainen räiskintäpeli XDefiant ilmestyy toukokuun lopulla

XDefiant

Ubisoft tuo 21. toukokuuta pelaajien käsiin uuden -nimisen räiskintäpelin. Pelin voi ladata ja pelata ilmaiseksi Ubisoft Connect -pelipalvelun kautta.

Esityskausilla eteenpäin

Alkuun XDefiant on pelattavissa kuuden viikon mittaisella esikaudella. Tämän jälkeen peli siirtyy ensimmäiseen neljään kauteen jakautuvaan pelivuodelle. Jokainen kausi tuo mukanaan uusia kenttiä, aseita ja battle pass -saavutusjärjestelmän, joka sisältää 90 eri tasoa. Battle pass -järjestelmästä voi ansaita kosmeettisia palkintoja hahmoille, kuten erilaisia asuja ja aseita.

Vauhdikas toimintaa ryhmätaistelussa

XDefiant tarjoaa vauhdikasta ammuntaa ryhmävetoisen moninpelin muodossa. Pelissä on aluksi viisi pelimuotoa, 14 pelikenttää, 24 asetta ja 44 viritysosaa. Pelaajat voivat valita viiden eri ryhmittymän välillä, jotka ovat kaikki tuttuja muista Ubisoft-peleistä. Jokaisella ryhmittymällä on omat erikoiskykynsä ja vahvuutensa.

Hahmojen varusteet ja taistelutyylit

Pelaajat valitsevat ennen taistelun alkamista oman ryhmittymänsä ja varustuksensa. Sama toistuu pelikentällä kaatuessa, jolloin pelaajahahmo palaa kentälle uutena sotilaana. Jokaisella ryhmittymällä on kaksi aktiivista kykyä, yksi passiivinen voimavara ja hitaasti latautuva erikoiskyky.

Hahmokohtaiset varusteet koostuvat pää- ja käsiaseesta sekä kranaatista. Aseita voi räätälöidä omien mieltymysten mukaan viritysosilla, jotka vaikuttavat esimerkiksi aseen vahinkoon, etäisyyteen ja tarkkuuteen.

Pelissä on kaksi pääasiallista pelimuotoa: areenaottelut ja lineaariset taistelut. Areenamaisia pelimuotoja ovat Domination, Occupy ja HotShot. Lineaarisissa taisteluissa pelaajat jaetaan hyökkääviin ja puolustaviin tahoihin. Zone Control -pelimuodossa puolustava taho yrittää suojata kentän viittä eri sektoria, kun taas hyökkäävä taho yrittää valloittaa ne. Escort-muodossa hyökkääjät suojaavat saattotehtävässä pakettia ja pyrkivät kuljettamaan sen kentän alusta kohdealueelle saakka.

XDefiant ilmestyy /S- ja -pelikonsoleille sekä :lle 21. toukokuuta. Pelin ikäraja on PEGI 16.