Seuraava BioShock -peli sijoittuu avoimeen pelimaailmaan Kommentit pois päältä artikkelissa Seuraava BioShock -peli sijoittuu avoimeen pelimaailmaan

BioShock

Suositun -pelisarjan odotetusta neljännestä osasta on saatu lisää vihiä työpaikkailmoituksen muodossa. Sen mukaan pelissä tulisi olemaan avoin pelimaailma.

Kehittäjä Cloud Chamberin työpaikkailmoituksien mukaan sen tekijöijksi haetaan henkilöitä, jotka voivat luoda ”hahmovetoisia tarinoita avoimessa maailmassa”.

Tekoälyyn liittyvissä ilmoituksissa viivataan puolestaan kaupunkiväestöjärjestelmiin ja heimoekologioihin. Uudessa pelissä saatetaan siis törmätä aiemmista peleistä poiketen vilkkaimpiin ympäristöihin.

Myös aiemmin tulevasta pelistä on saatu vihiä työpaikkailmoituksien muodossa. Silloin pelin maailma kuvattiin mielikuvituksellisesti ja tästä pääteltiin, että pelin maailma sijoittuu täysin uuteen sijaintiin.

Aiemmin selvisi myös pelissä käytettävä pelimoottori Unreal Engine 4, jonka mukaan peli saapuisi todennäköisesti seuraavan sukupolven ja -konsoleille. Aiempien ilmoitusten mukaan peli tulisi jatkamaan samaa ensimmäisen persoonan kuvakulmaa yhdistettynä roolipelielementteihin.

Ensimmäinen BioShock peli ilmestyi vuonna 2007 ja viimeisin BioShock Infinite vuonna 2013. BioShock: The Collection puolestaan nivosi koko trilogian yksiin kansiin kaikkine lisäosineen vuonna 2016.

Wardogsin kehittäjä kompensoi ylitöitä osakkeilla ja bonuksilla, mutta edellyttää joustavuutta Kommentit pois päältä artikkelissa Wardogsin kehittäjä kompensoi ylitöitä osakkeilla ja bonuksilla, mutta edellyttää joustavuutta

Wardogsin kehittäjä Bulkheadin toimitusjohtaja Joe Brammer on ottanut varsin suorasanaisesti kantaa pelialalla paljon puhuttavaan crunchiin eli pitkiin ja tavallista raskaampiin työjaksoihin. Brammerin mukaan studio ei edes palkkaa ihmisiä, jotka vastustavat crunch-kulttuuria aktiivisesti.

Brammer kertoi haastattelussa, että pyrkii tasapainoon tekemällä välillä pidempiä työjaksoja ja antamalla työntekijöille sen jälkeen mahdollisuuden höllätä tahtia ilman pelkoa potkuista. Hänen mukaansa Wardogsin parissa viimeiset kolme kuukautta ovat olleet monille työntekijöille tärkeämpiä kuin perhe-elämä, mutta nyt tilanteen pitäisi kääntyä toiseen suuntaan.

Studion työntekijöiden elämäntilanteet ovat myös muuttuneet vuosien varrella. Brammerin mukaan tiimi on vanhentunut ja yhä useampi työntekijä perustaa perhettä, mikä tekee pitkistä työjaksoista hankalampia. Bulkhead onkin muuttanut isyysvapaakäytäntöjään ja tarjoaa nykyisin kahden viikon isyysvapaan sekä puolikkaita työpäiviä helpottamaan paluuta töihin.

Crunchia vastustavat työntekijät eivät kuitenkaan välttämättä päädy Bulkheadille lainkaan. Brammerin mukaan studio etsii ihmisiä, jotka hyväksyvät sen, että kovia työjaksoja tulee joskus vastaan. Hän perustelee käytäntöä myös rahallisilla kannustimilla, jossa osa työntekijöistä saa merkittäviä bonuksia ja osuuksia yrityksestä vastineeksi kovasta työpanoksesta.

on joka tapauksessa lähtenyt Early Accessissa vauhdilla liikkeelle. Peli on myynyt jo kaksi miljoonaa kappaletta alle viikossa, ja konsoliversiot on tarkoitus julkaista vuonna 2028. Nyt Bulkhead aikoo siis ottaa aikaa ainakin konsoliversioiden kanssa. Toivottavasti samalla myös kehittäjille jää aikaa nostaa jalat pöydälle.

Forza Horizon 6 saapuu PS5:lle vielä vuoden 2026 aikana Kommentit pois päältä artikkelissa Forza Horizon 6 saapuu PS5:lle vielä vuoden 2026 aikana

on edelleen matkalla 5 vuoden 2026 aikana. Kehittäjä vahvisti asian sen jälkeen, kun ilmoille nousi huhuja -version mahdollisesta lykkääntymisestä. Tarkkaa julkaisupäivää ei kuitenkaan vieläkään ole kerrottu.

Playground Games kehotti PlayStation-pelaajia pysymään kuulolla ja lisäämään pelin PlayStation Storessa toivelistalle. PS5-versio julkaistaan siis myöhemmin tänä vuonna, mutta kalenteri alkaa näyttää jo melko täydeltä. Syys- ja lokakuulle on luvassa useita isoja julkaisuja, ja marraskuussa vastaan tulee vielä yksi varsin pieni peli nimeltä .

Marraskuu ei siten välttämättä olisi Forza Horizon 6 se kaikista otollisin julkaisuikkuna. GTA 6 odotetaan keräävän valtavan määrän pelaajien huomiota, ja pelissä on myös autoihin sekä ajamiseen liittyvää sisältöä. Joulukuu voisi tarjota hieman paremman sauman, vaikka silloin Rockstarin jättipelin ympärillä pyörivä hype on edelleen varmasti melkoinen.

PS5-versiolla on kuitenkin hyvät lähtökohdat. oli :n suuri menestys, vaikka peli saapui Sonyn konsolille huomattavasti alkuperäisen julkaisunsa jälkeen. Myös Forza Horizon 6 on kerännyt runsaasti kehuja. Nyt näyttääkin siltä, että Playgroundilla on vielä muutama kuukausi aikaa painaa kaasua ja saada PS5-versio maaliin ennen vuoden vaihtumista.