Seuraavan sukupolven PSVR-laitteesta saatiin lisätietoja Kommentit pois päältä artikkelissa Seuraavan sukupolven PSVR-laitteesta saatiin lisätietoja

PSVR

Sonyn tulevasta -laitteesta on saatu huhujen myötä lisätietoja. Tietojen perusteella laitteessa olisi parempi näyttö ja näkökenttä sekä parannellut ohjaimet.

PSVR Without Parole YouTube -kanavan mukaan laitteen ohjaimet tunnistavat milloin kosket ohjainta ja kuinka kaukana sormesi ovat ohjaimista. Samanlaista teknologiaa löytyy mm. Googlen Soli -sirusta, joka käyttää pienikokoista tutkaa liikkeen tunnistamiseen.

Samaisen videon mukaan haluaa jatkossa julkaista AAA-tason pelit sekä normaalina, että VR-versiona. Jatkossa voisit valita pelaatko peliä PSVR-laitteella vai television kautta.

Aiemmin julkaistujen tietojen mukaan laitteessa on 4000×2040 pikselin resoluutio verraten aiempaan 1920×1080. Laitteesta löytyy myös katseen seuranta, joka mahdollistaa kohdistetun mallintamisen. Mukana on myös kevyt värinäominaisuus, joka voi helpottaa virtuaalilasien käytöstä aiheutuvaa pahoinvointia.

Laite tulee kiinnittymään USB-C -kaapelilla -konsoliin ja laite pystyy seuraamaan ohjaimia sisäänrakennettujen kameroiden ansiosta. Tästä johtuen myös erillistä PS kameraa ei välttämättä tarvitse.

Uuden PSVR-laitteen julkaisuajankohta ja hinta on vielä toistaiseksi pimennossa.

Cladun X3 saapuu länteen vuonna 2025 – luvassa pikselimättöä neljällä alustalla Kommentit pois päältä artikkelissa Cladun X3 saapuu länteen vuonna 2025 – luvassa pikselimättöä neljällä alustalla

Hyviä uutisia retro-tyylistä ja toimintaroolipeleistä kiinnostuneille. NIS America on ilmoittanut tuovansa japanilaisen -pelin länsimarkkinoille vielä tänä vuonna. Peli ilmestyy digitaalisena versiona :lle, :lle, Nintendo Switchille sekä :lle Steamissä.

Cladun X3 on pikseligrafiikkaan nojaava toimintaroolipeli, jossa pelaajat taistelevat julmassa kuolemapelissä nimeltä Arcanus Cella. Pelissä on mukana hurjia hirviöitä, tappavia ansakoita ja pimeitä luolia, joissa pelaajan tehtävänä on selviytyä ja kasvaa pelin pahimmaksi konnaksi. Tarjolla on myös mahdollisuus tehdä liittolaisia, koska kukapa haluaisi selvitä maailmaa uhkaavasta kaaoksesta yksin?

Pelisarjalle tyypillisesti Cladun X3:ssa voit muokata melkein kaiken: hahmot, aseet, kaupungit ja jopa musiikin. Valittavana on kuusi eri asetyyppiä ja kymmenen eri ammattia, joilla pääset testaamaan erilaisia pelityylejä. Erikoisuutena on Magic Circle -järjestelmä, jossa taustalla olevat liittolaiset tukevat eturintamassa taistelevaa sankaria erilaisilla bonuksilla ja jopa suojaavat iskuilta.

Jos pidät klassisen retrohenkisistä pikselitaisteluista ja haluat hallita pimeyden puolta, Cladun X3 kannattaa pitää silmällä tänä vuonna.