SkyShowtime tarjoilee jouluun ja alkuvuoteen melkoisia jytkyjä – Dinosauruksien lisäksi myös suitsutettu komedia saapuu palveluun Kommentit pois päältä artikkelissa SkyShowtime tarjoilee jouluun ja alkuvuoteen melkoisia jytkyjä – Dinosauruksien lisäksi myös suitsutettu komedia saapuu palveluun

avaa joulukuun ja tammikuun ohjelmatarjontansa täyteen jännitystä, komediaa ja animaatiota. Ensimmäisenä nähtävillä on musiikkidraama , jossa nuori säveltäjä yrittää löytää oman polkunsa Wienissä, ja , psykologinen trilleri, joka paljastaa yhteisön synkkiä salaisuuksia.

Perheen pienemmillekkin löytyy animaatiota. Emmy-voittajan ohjaama sekoittaa ihmisen ja koiran ominaisuudet hulvattomassa seikkailussa, ja lähtevät suurimmalle pelastusretkelleen ikinä. Seikkailuja riittää myös lohikäärmeystävän kanssa -elokuvassa.

Toimintaa ja draamaa kaipaaville on tarjolla muun muassa Steven Soderberghin , Wes Andersonin tumma komedia Foinikialainen juoni, sekä uusin . Tammikuussa puolestaan palaavat dinosaurukset -elokuvassa, ja robottinukke palaa estämään sotilaallisen superaseen tuhoa.

Tammikuun kruunaa myös paljon suitsutusta alleen saanut Mies ja Alaston ase -jatko, joka saapuu palvelun tarjontaan 14.1.

SkyShowtime -suoratoistopalvelu saattaa sulkeutua kokonaan Kommentit pois päältä artikkelissa SkyShowtime -suoratoistopalvelu saattaa sulkeutua kokonaan

SkyShowtime

SkyShowtimen tulevaisuus on joutunut yllättäen vaakalaudalle. Comcastin NBC ja Skydance harkitsevat suoratoistopalvelun toiminnan lopettamista, kertoo Reuters. Yhtiöiden yhteisyrityksen hallitus on ilmoittanut toimitusjohtaja Monty Sarhanille arvioivansa parhaillaan palvelun tulevaisuutta haastavassa ja kilpailussa tilanteessa.

Vuonna 2022 julkaistu toimii tällä hetkellä 22 Euroopan markkinalla. Palvelu tarjoaa sisältöä muun muassa Paramountin ja NBCUniversalin valikoimista, ja se on tullut tutuksi myös Suomessa yhtenä suoratoistopalveluiden vaihtoehtona.

Hallituksen mukaan yksi parhaillaan harkittavista vaihtoehdoista on koko palvelun sulkeminen. Kyseessä ei siis ole vielä tehty päätös, vaan yhtiöt selvittävät erilaisia strategisia vaihtoehtoja. SkyShowtimen toimitusjohtaja Sarhan kertoi henkilöstölle, että uutinen aiheuttaa epävarmuutta ja johto keskittyy tukemaan työntekijöitä tilanteen selvittämisen aikana.

SkyShowtimen kohtaloa koskevat tiedot nousivat julkisuuteen vain muutama päivä sen jälkeen, kun palvelun tulevaisuudesta ei vielä ollut vastaavia merkkejä. Jos palvelu lopulta päätetään sulkea, edessä olisi jälleen yksi muutos Euroopan suoratoistomarkkinoilla, jossa katsojien kuukausimaksuista käydään jo valmiiksi varsin tiukkaa taistelua.

Star Trek täyttää 60 vuotta – SkyShowtime juhlistaa merkkipäivää laajalla valikoimalla Kommentit pois päältä artikkelissa Star Trek täyttää 60 vuotta – SkyShowtime juhlistaa merkkipäivää laajalla valikoimalla

täyttää tänä syksynä komeat 60 vuotta. Ensimmäinen jakso nähtiin 8. syyskuuta 1966, ja vuosikymmenten aikana avaruusseikkailuista on kasvanut yksi tieteisviihteen tunnetuimmista nimistä. SkyShowtimella juhlia voi viettää suoratoistamalla tuttujen sarjojen ja elokuvien parissa.

Suomessa valikoima kasvaa juhlan kunniaksi uudella Star Trek Movies -kanavalla, joka kokoaa yhteen 13 Star Trek -elokuvaa. Tarjonta ulottuu vuoden 1979 Star Trek: The Motion Picture -elokuvasta aina vuoden 2016 Star Trek Beyondiin. Mukana on muun muassa fanien suosikkeihin kuuluva Star Trek II: The Wrath of Khan.

Uusi elokuvakanava liittyy kahden ennestään löytyvän Star Trek -kanavan rinnalle. Tarjolla on muun muassa sarjoja Star Trek: Discovery, Enterprise, Lower Decks, Picard, Prodigy ja Strange New Worlds. Eli jos avaruus, tähtilaivat ja vähän liian kunnianhimoiset avaruusretket kiinnostavat, katsottavaa riittää helposti useammalle illalle.

Eikä juhla lopu vielä syyskuuhun. 18. marraskuuta saa valikoimaansa Star Trek: Short Treks -sarjan ensimmäisen ja toisen kauden, jotka tarjoavat uusia tarinoita muun muassa Sarusta ja Tillystä. Star Trek -faneille on siis luvassa lisää avaruusseikkailuja vielä loppuvuoteenkin. Tähtiin ei tarvitse tähyillä kaukoputkella, kun ne löytyvät suoraan ruudulta.