Sniper Elite 5 uudella trailerilla keskitytään pelin aseistukseenKommentit pois päältä artikkelissa Sniper Elite 5 uudella trailerilla keskitytään pelin aseistukseen
Rebellion Developments on julkaisemassa uutta Sniper Elite 5 -peliä toukokuun 26. päivä PC:lle sekä konsoleille. Nyt pelistä on saatu uusi traileri, joka keskittyy pelin aseistukseen.
Tarkka-ampujapelien eliittiin kuuluvan sarjan viimeisimmässä osassa päästää tuttuun taktiseen kolmannen persoonan taisteluun ja paranneltuu kill cam -ominaisuuteen. Pelissä on entistä immersiivisempi maailma, joka muodostuu oikean maailman paikoista.
Pelissä eletään vuotta 1944 ja pelaajat toimivat yhdysvaltain armeijan sotilaana ja tehtävänä on heikentää saksalaisten puolustuksia Atlantin rannikolla.
Ubisoft on julkaissut yli viiden minuutin esittelyvideon tulevasta Rayman Legends Retold -tasohyppelypelistä. Vuoden 2013 Rayman Legendsin uudistettu versio tuo tutun vauhdikkaan pelattavuuden rinnalle kokonaan uudistetun 3D-grafiikan, elokuvallisemman tarinankerronnan ja täysin ääninäytellyt välianimaatiot.
Rayman, Globox, Barbara, Grand Minimus ja Murphy lähtevät palauttamaan rauhaa Glade of Dreamsiin, kun salaperäinen vihollinen kylvää kaaosta eri valtakuntiin. Mukana on tuttujen kenttien lisäksi uusi tutkittava valtakunta, uusia salaisuuksia ja haasteita sekä lohikäärmelentoja. Musiikkikenttiäkin saadaan neljä uutta, ja Kung Foot Evo -pelimuoto palaa uudistettuna. Seikkailun voi pelata yksin tai enintään neljän pelaajan paikallisena yhteistyönä.
Erityisesti saavutettavuuteen on panostettu. Pelissä voi säätää useita ominaisuuksia yksittäin, ja asetukset toimivat myös yhteistyöpelissä. Esimerkiksi Fairy Blessing antaa lentokyvyn ja vahingoittumattomuuden, Golden Hear lisää kestävyyttä vaikeissa kohdissa ja lohikäärmelentojen automaattinen ampuminen helpottaa ohjaamista. Lisäksi mukana on muun muassa korkean kontrastin tila, korostettavat pelielementit, muokattavat tekstitykset, painikkeiden uudelleenmäärittely sekä tila, jolla hämähäkit voi poistaa pelistä.
Pakettiin kuuluu myös Rayman Origins: Enhanced Edition. Vuoden 2011 tasohyppelyseikkailu saa teknisiä ja pelattavuutta parantavia uudistuksia, joten samalla paketilla pääsee palaamaan myös Raymanin juuriin. Rayman Legends Retold julkaistaan 3. joulukuuta 2026 PlayStation 5:lle, Xbox Series X|S:lle, Nintendo Switch 2:lle ja PC:lle.
IO Interactiven tekninen tuottaja Cristina Vega kertoi, että päätös oli lopulta pakon sanelema. Kehitystiimi on työskennellyt pelin parissa kovalla tahdilla jo pitkään, minkä lisäksi markkinointiin ja muihin julkaisun valmisteluihin liittyvät tekijät vaikuttivat aikatauluun. Viivästyksen tarkoituksena on varmistaa, että Switch 2 -versio on mahdollisimman viimeistelty.
Switch 2 -version kehitys on Vegan mukaan edennyt hyvin ja alkaa lähestyä loppusuoraa. Edessä on kuitenkin vielä suorituskyvyn hiomista ja muuta hienosäätöä. Tavoitteena on saada peli tuntumaan Switch 2 mahdollisimman lähellä PC-versiota.
Täysin samanlaista teknistä toteutusta ei kuitenkaan voida luvata. Switch 2 muistirajoitukset ja muu laitteisto pakottavat kehittäjät tekemään kompromisseja esimerkiksi kaukana näkyvien kohteiden yksityiskohdissa. Vegan mukaan tarkoituksena on kuitenkin säästää asioissa, jotka eivät juuri vaikuta pelaajan kokemukseen.
IO Interactiven James Bond -peli julkaistiin muille alustoille toukokuussa ja ylsi yhtiön mukaan neljän miljoonan myytyyn kappaleeseen kolmessa kuukaudessa. Switch 2 -pelaajat pääsevät siis Bondin matkaan vasta maaliskuussa 2027, jos tällä kertaa julkaisupäivä pysyy aikataulussa.