Sonic The Hedgehog -elokuvan ohjaaja kuunteli faneja: Sonic-siilin mallia muutetaan pelille uskollisemmaksi Kommentit pois päältä artikkelissa Sonic The Hedgehog -elokuvan ohjaaja kuunteli faneja: Sonic-siilin mallia muutetaan pelille uskollisemmaksi

Sega maskotiksi noussut ja pelaajien yhdeksi suosikkihahmoksi yltänyt Sonic-siili on saamassa elokuvan, joskaan siitä julkaistut tiedot eivät ole miellyttäneet faneja. Ensimmäisistä mainoskuvista aina tuoreempaan traileriin asti Sonic The Hedgehog -elokuva on saanut fanien mielialan vaihtumaan innokkaasta odotuksesta kauhusta hikoileviksi.

Nyt elokuvan ohjaaja Jeff Fowler lohduttaa faneja, sillä on lukenut tarpeeksi suoria palautteita. Fowler twiittasi, että siilin malli ja tyyli vaihdetaan. Kaikki Paramountissa ja Segassa ovat sitoutuneet toteuttamaan parhaan hahmon minkä pystyvät.
Sonic The Hedgehog -elokuvan on tarkoitus ilmestyä marraskuussa, eikä ohjaaja ottanut kantaa mahdollisiin viivästyksiin aloittaessaan Sonicin uudelleenmuokkauksen.

Jo julkaistun trailerin voi katsoa uudelleen tästä:

Sonic-sarja oli lähellä loppuaan, mutta elokuva pelasti jatkon Kommentit pois päältä artikkelissa Sonic-sarja oli lähellä loppuaan, mutta elokuva pelasti jatkon

Sonicin 35-vuotisjuhlat saavat hieman yllättävän sävyn. Teamin johtaja Takashi Iizuka kertoo, että suunnitteli jossain vaiheessa koko Sonic-pelisarjan lopettamista. Tilanne muuttui lopulta vuonna 2020 julkaistun -elokuvan myötä.

Iizukan mukaan Sonicilla on ollut vuosien aikana sekä hyviä että huonoja hetkiä. Synkimpänä aikana hänelle kerrottiin yhtiön johdosta, että koko sarja pitäisi lopettaa. Iizuka kertoo joutuneensa taistelemaan organisaation sisällä, jotta Sonic saisi jatkaa.

Ratkaiseva käänne tuli ensimmäisen Sonic-elokuvan myötä. Elokuva menestyi sekä kaupallisesti että kriitikoiden keskuudessa ja muutti Iizukan mukaan selvästi koko sarjan suuntaa. Sinisestä siilistä tuli jälleen entistä näkyvämpi hahmo myös pelien ulkopuolella.

Samassa haastattelussa Iizuka paljasti myös toisen yllättävän yksityiskohdan. Shadow the Hedgehog oli alun perin tarkoitus jättää historiaan lopussa. Hahmon valtava suosio sai Segan kuitenkin muuttamaan suunnitelmaa, ja Shadow palasi jo Sonic Heroesissa. Nykyään hahmo on noussut suosiossa lähelle Sonicia, ja Iizuka myöntää Shadow’n olevan myös hänen oma suosikkinsa.

Ei siis ollut kaukana, että Sonic olisi jäänyt kokonaan menneisyyden pelihistoriaan. On ironista, että juuri hahmo, joka tunnetaan vauhdistaan, tarvitsi lopulta elokuvan antamaan uralleen uuden vaihteen.

Hideo Kojiman spionaasipeli Physint siirtyy PlayStationilta Xboxille Kommentit pois päältä artikkelissa Hideo Kojiman spionaasipeli Physint siirtyy PlayStationilta Xboxille

Hideo Kojiman seuraava suuri toimintavakoilupeli on kokenut melkoisen juonenkäänteen. Sonyn kerrotaan vetäytyneen Kojima Productionsin projektista huolestuttuaan pelin budjetista, mahdollisesta kannattavuudesta ja siitä, että kyseessä olisi lopulta vain määräaikainen -yksinoikeus.

Bloombergin haastattelemien projektia tuntevien lähteiden mukaan Physint oli myöhästynyt aikatauluistaan ja sen budjetin ennakoitiin paisuvan reilusti yli suunnitellun, vaikka julkaisuun arvioitiin olevan vielä vuosia. Taustalla kerrotaan olleen myös se, etteivät ja sen jatko-osa yltäneet PlayStationin odottamiin tuottoihin.

Physint julkistettiin vuonna 2024, ja on kuvannut sitä uuden sukupolven toimintavakoilupeliksi. Sonyn kerrotaan olleen haluton sijoittamaan jälleen satoja miljoonia dollareita peliin, joka olisi määräaikainen yksinoikeus. kertoi viime viikolla, että studio sai Sonylta yllättäen ilmoituksen projektin peruuttamisesta jo kesäkuun puolivälissä.

Tarina ei kuitenkaan pääty tähän. Kojima Productions on löytänyt Physintille uuden kumppanin Microsoftin Xboxista. Yhtiöt tekevät jo yhteistyötä -kauhupelin parissa, ja nyt yhteistyö laajenee myös Physintiin. puolestaan korostaa, että sen suhde Kojima Productionsiin pysyy vahvana, vaikka yhteistyö Physintin parissa päättyikin.

Kojiman toimintavakoilupeli siis jatkaa matkaansa, mutta PlayStationilta Xboxin suuntaan. Melko ironinen käänne pelille, jonka takana on mies, joka tunnetaan ennen kaikkea Metal Gear -sarjan luojana.