
Klassikkokonsoli tekee paluun yllättävässä muodossa, jos tuore vuoto pitää paikkansa. Sony ja Lego valmistelisivat yhteistyössä alkuperäiseen PlayStation 1 -konsoliin perustuvaa LEGO-settiä, jonka julkaisu ajoittuisi loppuvuoteen 2026.
Vuodon mukaan setti sisältäisi 1 911 palikkaa ja ainakin yhden alkuperäistyylisen ohjaimen. Ulkoasu nojaisi vahvasti 90-luvun ikoniseen muotoiluun, eli nostalgianappeja painellaan nyt ihan kirjaimellisesti. Kyseessä olisi hieman pienempi kokonaisuus kuin aiemmat konsoliaiheiset LEGO-setit, mutta silti varsin näyttävä keräilykappale.
Hintalappu nostattaa kuitenkin kulmakarvoja. Setin hinnaksi povataan noin 150 euroa (160 dollaria), joka on vähemmän kuin jotkin LEGO:n aiemmat konsolisetit, mutta enemmän kuin oikea, toimiva PS1 voi maksaa käytettynä. Vertailun vuoksi Playstation Classic julkaistiin aikanaan noin 95 eurolla ja sitä sai pian alennuksista vielä halvemmalla.
Virallista vahvistusta ei ole vielä saatu, joten tiedot kannattaa ottaa varauksella. LEGO ja Sony ovat kuitenkin tehneet yhteistyötä aiemminkin, esimerkiksi Horizon-sarjan LEGO-versioiden parissa, joten täysin tuulesta temmattu huhu ei ole.
Jos vuoto pitää kutinsa, luvassa on jälleen yksi osoitus siitä, että retro myy ja että joskus pelkkä muovinen muisto voi maksaa enemmän kuin itse pelikokemus.

