
San Diego Comic-Con 2025 räjähti nauruun, kun South Park -luojat Trey Parker ja Matt Stone nousivat Hall H:n lavalle puhumaan sarjan 27. kauden avausjaksosta. Jakso on jo ehtinyt kohahduttaa, sillä siinä piikitellään Donald Trumpia niin kovaa, että jopa Valkoinen talo julkaisi vastauksen.
Paneelissa Parker ja Stone pyysivät leikillisesti anteeksi jaksosta. He kertoivat myös tuotannon olevan jälleen kaoottista, koska South Park tehdään perinteisesti viikko kerrallaan, mikä takaa ajankohtaiset aiheet, mutta aiheuttaa stressiä.
Suurin puheenaihe oli kuitenkin Trumpin penis. Kyllä, jaksossa nähdään syväväärennökseltä näyttävä live-action-Trump, joka riisuu alasti autiomaassa. Käsikirjoitukseen sisältyi jopa humoristinen PSA: Hänen peniksensä on pieni, mutta rakkautensa meitä kohtaan suuri.
Parker paljasti, että heille ehdotettiin peniksen sensurointia, mutta hän kieltäytyi: Ei, ette te sitä blurraa. Kaksikko jopa pohti lisäyksiä, kuten silmien piirtämistä elimeen. Siitä käytiin neljän päivän ajan todella aikuismainen keskustelu, Parker nauroi.
Paneelin lopuksi heitä vitsikkäästi varoitettiin oikeuskutsusta, mihin Parker totesi lakonisesti: Se on ihan okei, olen valmis.