
Tom Kane, joka tunnettiin erityisesti Yodan äänenä sarjassa Star Wars: The Clone wars, on kuollut 64-vuotiaana. Uutisen vahvisti hänen agentuurinsa Galactic Productions. Kane jäi eläkkeelle vuonna 2021 terveysongelmien vuoksi kärsittyään aivohalvauksesta vuotta aiemmin.
Monille faneille Kane oli juuri se ääni, joka toi Yodan viisauden ja rauhallisuuden animaatioiden maailmaan. Hän ei kuitenkaan ollut vain yksi jedimestari. Yodan lisäksi Kane antoi äänensä myös hahmoille kuten Boba Fett, C-3PO ja Qui-Gon Jinn useissa Star Wars-sarjan peleissä, animaatioissa ja muissa projekteissa.
Pelimaailmassa hänet muistetaan myös Call of Duty-sarjan Zombies-tilasta, jossa hän näytteli Takeo Masakia. Kane teki pitkän uran jo 1970-luvulta lähtien ja hänen ääntään kuultiin lukemattomissa animaatioissa, kuten Spider-Man: The Animated Series ja The Powerpuff Girls. Moni on myös kuullut hänen äänensä tietämättään Walt Disney Worldin monorail-junissa ja puistokuulutuksissa.
Kane sai aivohalvauksen vuonna 2020, minkä seurauksena hänen puhekykynsä heikkeni merkittävästi. Se pakotti hänet lopettamaan uransa ennenaikaisesti. Vaikka ääni vaikeni, hänen työnsä jäi pysyvästi osaksi monien lapsuutta, pelimuistoja ja galaksin kaukaisia tarinoita.

