Starfield -pelistä saatiin jälleen uusi esittelyvideo Kommentit pois päältä artikkelissa Starfield -pelistä saatiin jälleen uusi esittelyvideo

Starfield

Bethesdan kovasti odotetusta -avaruusroolipelistä on saatu jälleen uusi esittelyvideo, jolla nähdään mm. uutta konseptitaidetta sekä kommentteja kehittäjiltä.

Videolla Bethesdan johtaja Todd Howard sekä pelin parissa työskentelevät henkilöt avaavat pelin maailmaa. Kuvissa nähdään mm. muukalaisplaneettoja, avaruusaluksia sekä robotteja.

Aiemmissa videoissa on mm. avattu pelin laajuutta. Asutettua aluetta pelistä löytyy oman galaksimme ympäriltä noin 50 valovuoden päähän. Vuoropuheluista -pelissä tulee olemaan tuplasti enemmän kuin esimerkiksi Skyrimissä.

Starfield ilmestyy yksinoikeudella ja S -konsoleille sekä PC:lle marraskuun 11. päivä 2022.

Helvetti on irti Game Passissa! Diablo IV on viimein saapunut palveluun Kommentit pois päältä artikkelissa Helvetti on irti Game Passissa! Diablo IV on viimein saapunut palveluun

Diablo IV

saa ensimmäisen Activision Blizzard -pelinsä :n tänään torstaina 28. maaliskuuta. Peli tulee saataville Game Pass Ultimatelle, PC Game Passille sekä Game Pass for Console -jäsenille Xboxilla ja PC:llä.

Diablo on yksi Blizzardin suosituimmista videopelisarjoista, jonka ensimmäinen osa julkistiin vuonna 1996. Toimintaroolipeli sisältää keskiaikaisen, okkulttisen taiteen tyylin ja antaa pelaajille mahdollisuuden taistella erilaisia hirviöitä ja demoneita vastaan.

Kauan odotettu pelisarjan neljäs osa niitti komeaa tulosta sen julkaisuvuonnaan ollen yhtiön nopeiten kaupaksi käynyt videopeli koskaan.

Xbox-myynti Euroopassa herättää huolta julkaisijoissa Kommentit pois päältä artikkelissa Xbox-myynti Euroopassa herättää huolta julkaisijoissa

Xbox 2042

Kolmannen osapuolen videopelijulkaisijoiden kerrotaan uudelleenarvioivan tukeaan -konsoleille Euroopassa laskeneiden myyntilukujen vuoksi.

Gamesindustry.bizin johtaja Chris Dringin mukaan keskustelut hiljattaisessa Game Developers Conference (GDC) -tapahtumassa paljastivat julkaisijoiden, sekä suurten että pienten, huolen Xbox-kehityksen kannattavuudesta. Dring liittää tämän tunnelman ”tasaisiin” Xbox-laitteiden myyntilukuihin Euroopassa, viitaten pelaajakunnan kutistumiseen ja pysähtyneeseen kasvuun.

”Voit seurata kuukausittaista raportointiamme pelimarkkinoista ja nähdä, että Xbox-myynti laskee”, Dring sanoi Gamesindustry.bizin podcastissa. ”Se on laskenut koko viime vuoden ajan ja laskee vieläkin kovemmin tänä vuonna.”

Tämä uutinen saapuu jatkuvien keskustelujen keskelle seuraavasta konsolisukupolvesta, jossa sekä Sony että saattavat pian paljastaa uutta laitteistoa. Onko Microsoft kykenevä käsittelemään näitä huolenaiheita ja palauttamaan julkaisijoiden luottamuksen Euroopan markkinoilla? Sepä jääpi nähtäväksi.