Roland Emmerichin vuonna 1994 ohjaama scifi-seikkailuelokuva Stargate oli tarkoitettu ensimmäiseksi osaksi suunniteltua trilogiaa. Independence Day -elokuvan ohjaaja kirjoitti käsikirjoituksen yhdessä usein yhteistyökumppaninaan toimineen Dean Devlinin kanssa toivoen käynnistävänsä scifi-franchisen, joka ammentaisi voimakkaasti mytologiasta. Vaikka Stargate rikkoi ennätyksiä lipputuloissa, kriitikot eivät ottaneet sitä kovin lämpimästi vastaan sen kliseisen avaruusolentojen hyökkäys -tarinan ja melodraaman liiallisen käytön vuoksi. Emmerichin suunnittelemia elokuvien jatko-osia ei koskaan tuotettu, ilmeisesti siksi, että MGM sitoutui sen sijaan sarjan televisio-laajennuksiin. Ne alkoivat vuonna 1997 Stargate SG-1:llä, joka hyödynsi loistavasti toimintapitoista viikoittaista seikkailumuotoa 10 kauden ajan; ja jotka kaikki ovat nyt katsottavissa Netflixissä.
SG-1:n viehätysvoima tulee siitä, miten se täytti 2000-luvun scifi-televisiomaisemassa olleen aukon. Star Trekin kaltaiset massiiviset genre-franchisingit alkoivat osoittaa väsymyksen merkkejä vuosituhannen vaihteen jälkeen, eikä uudistettu Battlestar Galactica syntynyt lisäämään kiinnostusta scifi-televisioon ennen vuotta 2004. SG-1 saapui scifi-television hiljaiseen kauteen ja hyödynsi intohimoista online-fandom-kulttuuria samalla kun se hyötyi Emmerichin perustavanlaatuisen elokuvan kestävistä menestyksistä.
Emmerichin Stargate alkaa Gizassa, jossa löydetään nimikkokohteen mukainen rengasmainen laite, joka osoittautuu hieroglyfeillä peitetyksi kaarevaksi portiksi. Kun amerikkalainen sotilasprojekti löytää Stargaten todellisen toiminnan, se luo madonreikiä välittömään matkustamiseen kaukaisiin planeettoihin, kielitieteilijä Daniel Jackson (James Spader) ja eversti Jack O’Neil (Kurt Russell) lähtevät vaaralliselle tehtävälle selvittääkseen Stargaten tarkoituksen.
Yksisuuntainen matka karuun aavikkoon Abydos-planeetalla asettaa karhean O’Neilin ja nerokkaan Jacksonin vastakkain tappavan muukalaisjumalan kanssa, jonka voittaminen tuo ihmiskunnalle uuden aikakauden. Stargate SG-1 alkaa vuosi näiden tapahtumien jälkeen, ja siinä esiintyvät erilaiset versiot O’Neilista (nykyisin ”O’Neill”, näyttelijä Richard Dean Anderson) ja Jacksonista (Michael Shanks), jotka työskentelevät Stargate Command -nimisen sotilastukikohdan alaisena.
O’Neill ja Jackson ovat sarjan aikana kehittyneet merkittävästi hahmoina. Sarjan luojat Brad Wright ja Jonathan Glassner kulkevat herkällä rajalla kunnioittaen hahmojen alkuperäisiä versioita ja sallien samalla uusien persoonallisuuden puolien kehittymisen. Esimerkiksi Kurt Russellin tulkinta O’Neilista vaikuttaa syvästi kyyniseltä, vaikka hän taisteleekin oikeuden puolesta, kun taas Andersonin O’Neill käyttää kuivaa huumoria välttääkseen hankalat tilanteet ja tuodakseen rentoa keveyttä tiimin dynamiikkaan. Kaikki muut miehistön jäsenet, mukaan lukien vaikuttavan kykenevä ilmavoimien upseeri Samantha Carter (Amanda Tapping) ja erittäin lojaali geneettisesti muunneltu ihminen Teal’c (Christopher Judge), on suunniteltu vetämään fanit puoleensa, vaikka sarjan tempo ja maailmanrakennus menisivätkin epävakaiksi.
SG-1 oli niin suosittu, että siitä tehtiin useita arvokkaita jatko-osia. Stargate Atlantis lanseerattiin vuonna 2004 SG-1:n seitsemännen kauden lopussa spin-off-jatko-osana, ja se omaksui viehättävän, kliseitä täynnä olevan sävyn, joka hemmotteli scifi-fanifiktiota kiinnostavimmillaan. Sen sijaan vuoden 2009 Stargate Universe on kypsempi ja synkempi, mikä avaa tien filosofisiin pulmiin juurtuneelle, älyllisemmälle tarinalle. Stargate sai palkinnon faneiden vakaasta uskollisuudesta, kun sekä SG-1 että Atlantis esitettiin Syfy Channelilla, jolloin scifi-fanit pääsivät leikkimään futuristisessa hiekkalaatikossa, jossa mahdollisuudet olivat rajattomat.
Amazon MGM hyväksyi viime vuonna Stargate-sarjan uudistamisen, mikä herätti toivoa siitä, että sarja voisi syntyä uudelleen päivitetyllä muodolla, joka sopii 2020-luvun scifi-maisemaan. Riippumatta siitä, miten tämä lopulta toteutuu, nykyinen scifi-televisio on suuressa velassa Stargate SG-1 -sarjalle, joka osoitti, että pulp-tyylinen scifi voi luoda monimutkaisia ulkoisia maailmoja ja syvästi mieleenpainuvia hahmoja.
