Suomen kasvava peliala etäjuhlii 25-vuotista taivaltaan Kommentit pois päältä artikkelissa Suomen kasvava peliala etäjuhlii 25-vuotista taivaltaan

The Finnish Game Awards 2020

Suomen kasvava ja kehittyvä peliala juhlii 25-vuotista taivaltaan järjestämällä perinteikkään -palkintogaalan digitapahtumana 18. elokuuta. Gaalan järjestäjinä toimivat aiempien vuosien tapaan Suomen Pelinkehittäjät ry ja . Gaalan sponsoreina ovat Suomen pelialan yritykset.

Viiden prosentin vuosikasvu

Pelialan etujärjestö Neogamesin keräämien tietojen mukaan Suomen peliala ylsi kuudetta vuotta peräkkäin yli kahden miljardin euron liikevaihtoon. Vuoden 2019 liikevaihto kasvoi edellisvuodesta noin viisi prosenttia 2,2 miljardiin euroon. Muutenkin vuosi 2019 oli Suomen pelialalle menestyksekäs. Small Giant Gamesin ja Seriouslyn kasvun myötä yli sadan miljoonan euron vuosiliikevaihtoa tekevien yritysten kerho sai kaksi uutta jäsentä Supercellin ja Rovion lisäksi.

“Viiden prosentin vuosikasvu osoittaa, että Suomen pelialan pohja on vahva ja menestyvien yritysten rintama on laajempi kuin koskaan ennen”, kiteyttää Neogamesin johtaja KooPee Hiltunen. “Täysin uusia pelijulkaisuja syntyy aiempaa vähemmän, koska pelit ovat pitkäikäisempiä palveluja yksittäisten julkaisujen sijaan. Myös uusia pelialan yrityksiä on syntynyt aiempaa vähemmän, mutta niitä perustavat entistä kokeneemmat pelialan konkarit.”

Suomen peliala juhlii 25 vuottaan

Suomen peliteollisuuden on laskettu alkaneen 25 vuotta sitten Housemarque- ja Remedy-pelistudioiden perustamisvuonna 1995. Ennen tätä pelien parissa on ollut paljonkin kehitystoimintaa Suomessa, mutta se on ollut yksittäisten pelinkehittäjien ja peliharrastajien harteilla.

Juhlavuosi 2020 on ollut poikkeuksellinen monistakin syistä ja siksi perinteikäs The Finnish Game Awards -palkintogaala järjestetään täysin uudella tavalla. Kutsuvieraille järjestettävässä digitapahtumassa 18. elokuuta klo 18.45 alkaen jaetaan kahdeksan palkintoa, joista kirkkaimpana kruununa on vuoden suomalainen peli (Game of the Year). Tämän vuoden voittajaehdokkaat löytyvät täältä.

Gaalassa nähdään uudenlaista sisältöä, jota ei aiemmissa tapahtumissa ole nähty. Päälavan palkintojenjaon lisäksi ohjelma koostuu pelialan ihmisten haastatteluista ja uutishuone esittelee kohokohtia vuosien varrelta. Gaalan lämmittelijänä toimii suomalainen pelimusiikkiorkesteri ja illan pääjuontaja on Katja Ståhl.

Pako Highway valittiin vuoden 2022 parhaaksi suomalaiseksi peliksi The Finnish Game Awards -gaalassa Kommentit pois päältä artikkelissa Pako Highway valittiin vuoden 2022 parhaaksi suomalaiseksi peliksi The Finnish Game Awards -gaalassa

The Finnish Game Awards 2023

Suomalainen peliala vietti perinteistä -palkintogaalaansa tällä viikolla ja palkitsi -mobiilipelin vuoden 2022 parhaaksi peliksi kahdesti.

Suomen Pelinkehittäjät ry ja Suomen pelialan kattojärjestö järjestivät perinteikkään The Finnish Game Awards -palkintogaalan tänä iltana Vanhalla Ylioppilastalolla. Gaalassa oli ehdolla 11 suomalaista peliä useassa eri palkintokategoriassa.

Illan suurimmaksi voittajaksi nousi Tree Men Games pelillään Pako Highway saatuaan sekä Vuoden 2022 parhaan pelin että Vuoden 2022 parhaan mobiilipelin palkinnot. Nopeatahtisessa Pako Highway -ajopelissä vauhti kiihtyy ottamalla riskejä ja tekemällä täpäriä ohituksia. Todellinen maanteiden kuningas myös virittää ajokkinsa huippukuntoon. Reittien kulkiessa öisten suurkaupunkien halki ja rantabulevardien poikki autoradiossa soi tyylikäs elektroninen musiikki. Tree Men Games on Aalto Yliopiston Media Labissa alkunsa saanut, kolmen kehittäjän 10-vuotias indie-studio.

Vuoden 2022 paras - ja konsolipeli on 10tons-pelistudion . Pelissä epäkuolleiden kaupunki Necropolis on raunioitunut, ja pelaajan on rakennettava se uuteen loistoon kalmanhajuisen armeijan avustuksella. Sarjakuvamaiset grafiikat elävöittävät jälleenrakennusta ja taisteluja. Rooli- ja strategiapelin elementtejä yhdistelevä toimintapeli Undead Horde 2: Necropolis on jatko-osa studion Undead Horde -pelille vuodelta 2019, joka on ehditty kääntää niin konsoli- kuin mobiiliversioksikin. 10tons on jo 20 vuoden kypsään ikään yltänyt tamperelainen indie-studio, joka työllistää noin 10 henkilöä. Tiimi kehittää ja julkaisee pelinsä kokonaan itse.

Vuoden 2022 paras luova suoritus on Red Stage Entertainmentin tekemä seikkailupeli Skábma – Snowfall. Se on saanut innoituksensa saamelaisista tarinoista ja kulttuurista. Nuoren poropaimenen Áilun matka näkijäksi ja parantajaksi on myös ääninäytelty pohjoissaamen kielellä. Lumoavan kaunis visuaalinen maailma on täynnä elementtejä Lapin luonnosta. Tamperelainen kahdeksan työntekijän Red Stage Entertainment on luonut pelinsä huolellisesti alkuperäiskansan perinteitä kunnioittaen.

”Suomen pelialaa juhlitaan nyt kymmenettä kertaa Pelinkehittäjät ry:n toimesta. Moni asia on näinä vuosina muuttunut, mutta pelialan yhteisö on edelleen voimissaan ja se antaa luottamusta siihen, että myös tulevina vuosina Suomen peliala kasvaa ja vahvistuu kuten tähänkin asti.”

toteaa Suomen Pelinkehittäjät ry:n hallituksen puheenjohtaja Jussi Loukiainen

Muita juhlaillan palkittuja olivat One Trick Entertainment (Vuoden 2022 tulokas), Critical Force -pelistudion perustaja Veli-Pekka Piirainen (Power Player of the Year 2022), Ren Soharab (Vuoden 2022 IGDA-vapaaehtoinen) ja Olli Juhola (Finnish Game Jamin Jampion of the Year 2022).

Gaalajuhlallisuudet ovat katsottavissa YouTube-videotallenteena alta.

Vuoden 2023 peligaalaa sponsoroivat platinatasolla Metacore, kultatasolla Next Games, Rovio Entertainment ja Supercell sekä hopeatasolla Colossal Order, Epic Games, Fingersoft, Housemarque, HypeHype, Lightheart Entertainment, Metaplay, Small Giant Games ja Ubisoft RedLynx.

Suomen pelialan keskus Neogames julkaisee kattavan selvityksen suomalaisen pelialan tilanteesta toukokuun puolivälissä Finnish Game Industry Report 2022 -raportissaan.

Vuoden parhaat suomalaiset pelit palkitaan The Finnish Game Award -gaalassa ensi viikolla Kommentit pois päältä artikkelissa Vuoden parhaat suomalaiset pelit palkitaan The Finnish Game Award -gaalassa ensi viikolla

Peligaala 2023

Suomalainen peliala juhlii ensi viikon torstaina 4.5.2023 -palkintogaalassaan vuoden 2022 parhaita pelejä ja niiden tekijöitä.

Suomen Pelinkehittäjät ry ja Suomen pelialan kattojärjestö järjestävät perinteikkään The Finnish Game Awards -palkintogaalan vieläkin perinteikkäämmässä juhlapaikassa eli Vanhalla Ylioppilastalolla. Gaalassa jaetaan tällä kertaa yhteensä kahdeksan palkintoa ja tunnustusta. Juhlaillan tärkeimmät palkinnot ovat tietysti vuoden 2022 parhaat suomalaiset pelit, joista kisataan kolmessa eri kategoriassa. Kaikkien ehdokkaiden lyhyet esittelyt löytyvät tämän tiedotteen lopusta.

”Pelialaa on vuodesta toiseen mukava juhlia, koska ala kehittyy koko ajan. Varsinkin viime vuosi oli pelialan suhteen hyvin menestyksekäs ja ala kasvoi lähes kaikilla mittareilla. Ei tästä nyt melkein kahdenkymmenen alalla vietetyn vuoden jälkeen hämmästyä pitäisi, mutta yleinen epävarmuus huomioiden suoritus on kova”, kommentoi Neogamesin johtaja KooPee Hiltunen.

Ehdolla 11 suomalaista peliä

Yhteensä 11 suomalaista pelituotantoa kilpailee gaalassa jaettavista palkinnoista parhaan mobiilipelin, parhaan - ja konsolipelin sekä vuoden parhaan suomalaisen pelin kategorioissa. Lisäksi gaalassa jaetaan tunnustus vuoden parhaasta luovasta saavutuksesta.

Voittajat ja palkitut julkistetaan gaalan aikana suorassa YouTube-livelähetyksessä ja Neogamesin sosiaalisen median kanavissa. Kooste voittajista löytyy 4.5.2023 klo 22.30 Neogamesin verkkosivuilta.

Vuoden 2022 parhaan suomalaisen pelin (Finnish Game of the Year 2022) voittajaehdokkaat ovat 10tons (), Platonic Partnership (Voltage High Society), Red Stage Entertainment (Skábma – Snowfall), Rovio Entertainment (Angry Birds Journey) ja Tree Men Games ().

Vuoden 2022 PC- ja konsolipelin palkinnosta (Big Screen Game of the Year 2022) kisaavat 10tons (Undead Horde 2: Necropolis), Antti Mannisto (Turbo Sliders Unlimited), Platonic Partnership (Voltage High Society), Red Stage Entertainment (Skábma – Snowfall) ja Vaki Games (Kingshunt).

Vuoden 2022 mobiilipelipalkinnon (Small Screen Game of the Year 2022) voittajaehdokkaat ovat Boom Corp (Word Buddies), Frogmind/HypeHype (Badland Party), Kuuasema/RBMH (Offroad Unchained), Nitro Games (NERF: Superblast), Rovio Entertainment (Angry Birds Journey) ja Tree Men Games (Pako Highway).

Pelisarjojen ehdokkaat ja voittajat on valittu Suomen pelinkehittäjät ry:n jäsenäänestyksellä kaikkien vuonna 2022 julkaistujen suomalaisten pelien joukosta. Kolmen peleille jaettavan pääpalkinnon lisäksi gaalassa jaetaan myös ”Creative Achievement of the Year”-palkinto vuoden 2022 parhaalle luovalle suoritukselle.

Muita gaalassa jaettavia palkintoja ovat Suomen pelinkehittäjien jakamat tunnustukset Vuoden tulokkaalle (Finnish Rookie of the Year 2022) ja Power Player of the Year 2022, joka jaetaan joko poikkeuksellisesta suorituksesta edellisen vuoden aikana tai elämäntyöstä, sekä pelialan järjestöjen jakamat palkinnot, IGDA Finlandin Vuoden 2022 IGDA-vapaaehtoinen ja Finnish Game Jamin Jampion of the Year 2022.

Gaala-live Vanhalta ylioppilastalolta YouTubessa

Vanhalla ylioppilastalolla järjestettävää gaalaa voi seurata suorana lähetyksenä YouTubesta. Lähetyksen juontaa suomalaisen e-urheilun kuuluttajalegenda Teemu Hiilinen, joka haastattelee illan aikana vieraita ja voittajia kisastudiossaan. Gaalaillan juontajana toimii Katja Ståhl. Sosiaalisessa mediassa gaalaa voi seurata tunnuksella #fga23.

Vuoden 2023 peligaalaa sponsoroivat platinatasolla Metacore, kultatasolla Next Games, Rovio Entertainment ja Supercell sekä hopeatasolla Colossal Order, Epic Games, Fingersoft, Housemarque, HypeHype, Lightheart Entertainment, Metaplay, Small Giant Games ja Ubisoft RedLynx.

The Finnish Game Awards -tapahtuman voi katsoa YouTubessa 4.5.2022 klo 18.45 alkaen.

Suomen pelialan keskus Neogames julkaisee kattavan selvityksen kotimaisen pelialan tilanteesta toukokuun puolivälissä Finnish Game Industry Report 2022 -raportissaan.