Sword and Fairy 4 Remake herättää déjà vu -tunteita Kommentit pois päältä artikkelissa Sword and Fairy 4 Remake herättää déjà vu -tunteita

Kiinalaisen Up Softwaren kehittämän ja Cube Gamen julkaisemman Sword and Fairy 4 Remaken ensimmäinen traileri on herättänyt runsaasti huomiota, eikä pelkästään hyvässä mielessä. Pelaajat ovat nimittäin huomanneet, että peli näyttää ja tuntuu hyvin samankaltaiselta kuin viime aikoina supersuosituksi noussut roolipeli . Osa faneista onkin kysynyt vitsillä (ja vähän tosissaan), onko kyseessä melkeinpä saman pelin jatko-osa.

Yhtäläisyydet näkyvät erityisesti taistelujärjestelmässä. Trailerissa vilahtaa dynaaminen käyttöliittymä, toiminnallinen torjuntamekaniikka (niin sanottu perfect parry) sekä kameratyöskentely, joka tuo vahvasti mieleen Expedition 33:n näyttävät taistelut. Monien mielestä inspiraation lähde on ilmeinen, kun toisten mielestä taas kyse on vain modernista vuoropohjaisesta roolipelistä, joita on nähty esimerkiksi -sarjassa jo pitkään.

Taustalla on kuitenkin pitkä historia. on Kiinassa erittäin tunnettu pelisarja, joka sai alkunsa jo vuonna 1995. Sarja ammentaa kiinalaisesta mytologiasta ja xianxia-fantasiasta, ja siihen kuuluu yhdeksän pääpeliä sekä useita sivuosia. Sword and Fairy 4 on itse asiassa sarjan viides pääosa ja toimii esiosana kolmannelle pelille. Remake-versio tuo vanhan tarinan nykyaikaan Unreal Engine 5:n avulla ja on tulossa :lle ja konsoleille.

Keskustelu käy kuumana etenkin siksi, että Clair Obscur: Expedition 33 on juuri voittanut vuoden 2025 Game of the Year -palkinnon ja julkaissut samalla uutta lisäsisältöä. Suosion vanavedessä kaikki samantyylinen herättää väistämättä vertailuja ja epäilyksiä kopioinnista. Kehittäjien mukaan seisoo kuitenkin omilla jaloillaan, ja lisää tietoa on luvassa pian, kun englanninkielinen traileri julkaistaan.

Yhteenvetona: osa pelaajista näkee uuden “Expedition-tyylisen” peligenren syntyvän, osa vain vanhan sarjan palaavan uudessa kuosissa. Totuus selviää vasta, kun peli päästään kunnolla pelaamaan, mutta ainakin keskustelua ja kulmakarvojen kohottelua tämä remake on jo ehtinyt tarjota.

Bethesda vahvisti The Elder Scrolls VI: Sentinelin, mutta julkaisupäivä pysyy mysteerinä Kommentit pois päältä artikkelissa Bethesda vahvisti The Elder Scrolls VI: Sentinelin, mutta julkaisupäivä pysyy mysteerinä

Game Studios ja Game Studios ovat virallisesti paljastaneet tulevan The VI -pelin alaotsikon. Sarjan seuraava osa tunnetaan nimellä , ja samalla julkaistu esittelyvideo antaa ensimmäisiä vihjeitä pelin tapahtumapaikasta.

Sentinel viittaa Hammerfellin alueella sijaitsevaan Alik’rin aavikon samannimiseen kaupunkiin. Uudella videolla nähdään aavikon hiekasta paljastuva muinainen Elder Scroll, minkä lisäksi videon teksti vahvistaa entisestään viitteitä Hammerfellistä pelin keskeisenä tapahtumapaikkana.

Videolla kuultava lainaus on peräisin Yazarilta, Hammerfellin kuningatar Iradnen kohtuuden papilta, ja sen ajankohdaksi ilmoitetaan vuosi 4E 206. Tämä sijoittaisi pelin vähintään viisi vuotta The Elder Scrolls V: Skyrimin tapahtumien jälkeen, sillä edellinen pääsarjan peli sijoittui vuoteen 4E 201. Tarinasta ei kuitenkaan vielä tiedetä juuri muuta. Fanien keskuudessa on jo ehditty spekuloida esimerkiksi Thalmorin merkittävällä roolilla.

Vaikka virallinen nimi ja pelimaailman suunta ovat nyt selvillä, yksi olennainen kysymys on yhä vastaamatta, milloin peli julkaistaan? Bethesda ei ole toistaiseksi paljastanut julkaisupäivää tai edes tarkempaa aikataulua. Myös pelin alustat ovat edelleen epäselviä, joten nähtäväksi jää, pääsevätkö muutkin kuin Xbox- ja -pelaajat tutkimaan Hammerfellin hiekkamaisemia.

Skyrimistä onkin vierähtänyt jo melkoinen tovi, joten seuraavan Elder Scrolls -seikkailun odotus on ehtinyt kasvaa lähes eeppisiin mittasuhteisiin.

Solarpunk-uutuus Loftia sai PC-ennakkojulkaisunsa Kommentit pois päältä artikkelissa Solarpunk-uutuus Loftia sai PC-ennakkojulkaisunsa

Värikäs moninpelielämäpeli on aloittanut virallisesti ennakkojulkaisunsa :llä. Qloud Gamesin kehittämä -henkinen peli kutsuu pelaajat rakentamaan yhteisöjä, viljelemään kasveja ja tutkimaan leijuvista saarista koostuvaa maailmaa, jossa yhteistyö ja kestävä elämäntapa ovat keskeisessä roolissa.

Loftiassa pelaajat voivat rakentaa ja sisustaa omia kotejaan, kasvattaa viljelykasveja kestävillä menetelmillä sekä pelastaa eläimiä. Yksin pelaaminen onnistuu, mutta peli kannustaa erityisesti yhteiseen tekemiseen. Kavereiden kanssa voi ratkoa erilaisia esteratoja muistuttavia haasteita, osallistua suuriin yhteisöprojekteihin tai viettää aikaa minipelien ja muiden aktiviteettien parissa.

Pelin maailma ammentaa inspiraatiota Solarpunkista, jossa tulevaisuuden teknologia ja luonnonläheinen elämäntapa kulkevat käsi kädessä. Värikkään ulkokuoren alta löytyy myös mysteerejä tutkittavaksi. Kehittäjät lupaavat laajentaa peliä ennakkojulkaisun aikana muun muassa uusilla hahmoilla, tehtävillä, saarilla, asuilla ja sisustusesineillä. Myöhemmin mukaan on tarkoitus lisätä myös kahvila, pelaajien kerhoja sekä uusia ystävyystasoja pelin hahmojen kanssa.

Loftia on saatavilla PC:llä Steamin ja Epic Games Storen kautta. Ennakkojulkaisun hinnaksi ilmoitettiin 28.99 euroa, mutta 17 prosentin julkaisualennuksella hinnan saa pudotettua 24,06 euroon. -versio on myös suunnitteilla myöhempää ajankohtaa varten.