Turun Sanomien kriitikko Tapani Maskula ei pidä tähdillä tai pisteillä arvioinnista. Osittain sen vuoksi hän antaakin niin usein hieman tyhjänpäiväisinä pitämilleen viihde-elokuville yhden tähden. Elokuvafanien Letterboxd -palvelussa valtavasti elokuvia arvosteleva, muun muassa Florida Project -elokuvasta tuttu, ohjaaja Sean Baker ei anna tähtiä ollenkaan. Tähtiä kohtaan esitetty kritiikki on perusteltua, sillä taidetta ei voi arvioida – oikeastaan edes subjektiivisesti niin yksinkertaisella ja jäyhällä järjestelmällä kuin pisteytys. Pisteyttäminen voidaan helposti ymmärtää ikäänkuin arviona ravintolasta tai jostain tuotteesta, joka vähentää runsaasti pikku yksityiskohtia ja valtavaa työtä sisältävän hengentuotteen arvoa rinnastamalla sen johonkin ravintola-annokseen tai verkkokaupasta tilattuun sähkövatkaimeen.
Tähdet ja pisteet ovat ongelmallisia silloin kun niillä mitataan taiteen arvoa. On täysin mieletöntä ottaa jonkin tunnetun kriitikon kaikki arvostelut eräänlaisena datapakettina ja laittaa ne vertailuun parhaasta huonoimpaan ikäänkuin jonkinlaisena listana kaikkien aikojen parhaista elokuvista. Edes kokenein ja taitavin kriitikko ei pysty pitämään yhdenmukaista linjaa niin vaikeassa lajissa kuin taiteen arvon mittaamisessa. Siksi tarvitaan sääntöjä. Kullakin arvostelijalla on omat sääntönsä pisteyttämiseen. Omani ovat hyvin yksinkertaiset, ja olen huomannut niiden toimivan yllättävän hyvin erilaisia töitä.
Mittaan tähdillä odotuksia ja täytettyjä lupauksia. Perehdyn peliin tai elokuvaan etukäteen trailerin ja kuvauksen muodossa ja muodostan odotukseni sen perusteella. Yksinkertaistettuna: Kolme tähteä kertoo siitä, että odotukset ovat täyttyneet. Neljä tähteä taas, että ne ovat ylittyneet. Viisi tähteä kertoo taas esimerkillisestä teoksesta, jonka pitäisi löytää yleisöä helposti jopa oman viiteryhmänsä ulkopuolelta. Kaksi tähteä puolestaan kertoo pettymyksestä ja yksi tähti taas projektista, jonka suurin virhe on se, että se on olemassa.