Gearbox on ilmoittanut tekevänsä uuden osan Tales from the Borderlands -pelisarjaan. Pelistä ei toistaiseksi vielä tiedetä paljoakaan, mutta siinä tulee olemaan täysin uudet hahmot sekä tarina.
2K Games aikoo paljastaa ”seuraavan askeleen yhdessä suurimmista ja rakastetuimmista pelisarjoistaan” Summer Game Festilla, joka järjestetään perjantaina 7. kesäkuuta.
Tämä vihje sai 2K Games fanit välittömästi spekuloimaan mahdollisuuksista. Moni mietti, paljastettaisiinko vihdoin BioShock 4 viiden vuoden odotuksen jälkeen. Toiset ehdottivat, että kyseessä voisi olla Mafia 4 tai Borderlands 4.
Tällä hetkellä todennäköisin ehdokas on Borderlands 4, jonka kehitystyön vahvistettiin aiemmin tänä vuonna. Se loksahtaisi mukavasti kohdalleen Borderlands-elokuvan julkaisun kanssa, joka saapuu elokuvateattereihin 9. elokuuta. Borderlands 4:n kehitystyön on aiemmin vahvistettu, ja Gearboxin toimitusjohtaja Randy Pitchford on vihjaillut siitä vahvasti.
”Emme ole edes virallisesti ilmoittaneet mitään siitä”, sanoi Pitchford maaliskuussa. ”Selvästikin teemme jotain. Tiedän mitä teemme, ja pyhä jessus… Se on paras juttu, mitä olemme koskaan tehneet. En malta odottaa, mutta aika ei ole vielä kypsä. Aika ei ole vielä kypsä. Aika tulee kyllä.”
Tai ehkä kyseessä ei olekaan Borderlands 4 lainkaan.
”Tulee olemaan niin hauskaa, kun se on [NBA 2K25]”, yksi fani vitsaili X:ssä (entisessä Twitterissä).
Tiedämme asian pian tarpeeksi. Sillä välin Take-Two Interactive on julkaissut joukon uutisia tulosraporttinsa ympärillä, mukaan lukien GTA 5:n myynnin ylittäneen 200 miljoonaa kappaletta ja GTA 6:n julkaisupäivämäärän tarkentuneen.
Summer Game Fest käynnistää vuotuisen shownsa 7. kesäkuuta.
Take-Two Interactive on vahvistanut, että sen suunnitelmissa on vähentää työvoimaansa 5 prosentilla. Julkaisija irtisanoo 70 työntekijää Seattlessa. Näillä näkymin Kerbal Space Program 2 studio Intercept Games sekä OlliOlli World ja Rollerdrome studio Roll7 suljetaan. Take-Two on kuitenkin lupaillut että Kerbal Space Program 2:n kehitys jatkuu Private Division -tytäryhtiön kautta.
Irtisanomiset ovat osa Take-Two:n jatkuvaa kustannustenhallintaa ja julkaisija pyrkii parhaillaan vähentämään henkilöstömääräänsä 5 prosentilla parantaakseen katemarginaaliaan. Yhtiö ilmoitti irtisanomisista vain muutamaa viikkoa sen jälkeen, kun se oli käyttänyt 460 miljoonaa dollaria Gearboxin hankintaan Embracer Groupilta.
Take-Two ei ole kommentoinut, vaikuttavatko irtisanomiset muihin sen kehityshankkeisiin. Yhtiö on viime vuosina keskittynyt aggressiviseen yritysostoihin, hankkimalla muun muassa Codemastersin ja Zyngan. Jotkut analyytikot ovat ilmaisseet huolensa siitä, että yhtiö on ottanut liian paljon velkaa rahoittaakseen nämä hankinnat. Irtisanomiset voidaan nähdä yrityksenä parantaa taloudellista asemaansa.