Tällä hetkellä kesän lippuluukkuja dominoivat Oppenheimer ja Barbie – 30 vuotta sitten vapaaksi päästettiin dinosaurukset ja Tom Cruise Kommentit pois päältä artikkelissa Tällä hetkellä kesän lippuluukkuja dominoivat Oppenheimer ja Barbie – 30 vuotta sitten vapaaksi päästettiin dinosaurukset ja Tom Cruise

Kesä 2023 on dominoinut valkokankaille valtavien murskatuloksien kera, kun leffaluukkuja hallitsivat tänä kesänä muutkin, kuin rakkaat supersankarimme. Tämän kesän elokuvasuosikit ovat astuneet esiin muodossa, jota harva olisi osannut ennakoida. Christopher Nolanin ohjaama, atomipommin isästä kertova on takonut kasaan jo hurjat 650 miljoonaa dollaria. Greta Gerwigin ohjaama 1.03 biljoonaa dollaria, joka on kyllä jo melkoinen hatun noston arvoinen suoritus. Nämä kaksi toisistaan täysin erilaista hahmoa ovat valloittaneet katsojien sydämet ja herättäneet intohimoisia keskusteluja elokuvamaailmassa.

Kuitenkin, kun katsomme taaksepäin 30 vuoden päähän, paljastuu mielenkiintoinen kontrasti. Kesällä 1993 valkokankailla vallitsi aivan toisenlainen maailma, kun leffaluukkuja hallitsivat jylisevät dinosaurukset ja aina niin karismaattinen ikinuori, Tom Cruise.

Jurassic Park

 Julkaisu 11.6.1993  

” on kesällä 1993 julkaistu yhdysvaltalainen tieteiselokuva, jonka ohjasi Steven Spielberg. Elokuvan tuotannosta vastasivat Kathleen Kennedy ja Gerald R. Molen. Tarina sijoittuu kuvitteelliselle Isla Nublarin saarelle lähellä Costa Ricaa Keski-Amerikan Tyynenmerellä. Saarelle on perustettu villieläinpuisto, jossa esitteillä ovat sukupuuttoon kuolleista dinosauruksista luodut upeat elävät olennot. Liikemies John Hammondin ja hänen tiiminsä geenitutkijoiden ponnistelujen ansiosta.

Kun teollinen sabotaasi aiheuttaa puiston voimalaitosten ja turvajärjestelmien romahduksen, pieni vierailijaryhmä joutuu taistelemaan selviytymisestään vaarallisella saarella. Heidän on nyt ponnisteltava paetakseen hengenvaarallisista oloista.

Jurassic Park teki tuohon aikaan teatterikierroksellaan huomattavan summan rahaa, noin 357 miljoonaa dollaria.

The Firm

Julkaisu 30.6.1993  

Kesällä 1993 valkokankailla kukoisti dinosaurusten sijaan myös perinteisempi jännitys, kun Sydney Pollackin ohjaama elokuvataide Firma teki odotetun ensi-iltansa. Tämä kiehtova teos upottaa katsojat synkkään ja monimutkaiseen yritysmaailmaan, jossa pääosan esittää Hollywoodin kirkkaimpiin tähtiin kuuluva Tom Cruise. Cruisea tukevat näyttävät roolisuoritukset Jeanne Tripplehornilta, Gene Hackmanilta, Ed Harrisilta, Holly Hunterilta, Hal Holbrookilta ja David Strathairnilta.

Elokuvan perustana toimii John Grishamin samanniminen romaani, joka ilmestyi vuonna 1991. Grisham oli luonut tiheän ja jännittävän juonen, joka imee katsojan mukaansa vaivatta. Sydney Pollackin ohjaus tuo tarinan eloon valkokankaalla monitahoisuudellaan ja taidokkaalla otteellaan.

Elokuva tuotti tuona aikana hieman rapeat 158 miljoonaa dollaria, joka jäi reilusti Jurassic Parkin jalkoihin. Sama ilmiö on havaittavissa myös tänäkin kesänä, kun kaksi yleisön suosikkia porskuttaa murskalukemin, mutta toinen, tässä tapauksessa siis Barbie, johtaa kisaa ylivoimaisesti.

Teksti: S.Pirnes

James Cameron kritisoi Nolanin Oppenheimeria – lupaa karumman version Hiroshimasta Kommentit pois päältä artikkelissa James Cameron kritisoi Nolanin Oppenheimeria – lupaa karumman version Hiroshimasta

James Cameron, tuo -elokuvista tuttu jättiohjaaja, ei säästele sanojaan kun puhutaan Christopher Nolanin Oppenheimerista. Cameron kutsuu elokuvaa hieman moraaliseksi pakoiluksi ja kertoo haluavansa itse tarttua rohkeammin ydinsodan kauhuihin tulevassa elokuvassaan .

Cameron, joka on kaikkien aikojen toiseksi tuottoisin ohjaaja, ottaa hetken taukoa Avatar-leffojen tekemisestä ja suuntaa katseensa toisen maailmansodan jälkihoitoihin. Hänen seuraava projektinsa perustuu Charles Pellegrinon kirjaan, ja kertoo miehestä, joka selvisi sekä Hiroshiman että Nagasakin atomipommeista. Elokuvaa ei ole vielä kuvattu eikä julkaisuajankohtaa ole sovittu.

Vaikka Nolanin on kerännyt miljardi dollaria (eli noin 940 miljoonaa euroa) lipputuloja ja seitsemän Oscaria, Cameron katsoo, että elokuva välttelee ydinkysymyksiä.

On vain yksi lyhyt kohtaus, jossa nähdään palaneita ruumiita, ja sitten siirrytään eteenpäin. Se tuntui minusta aiheesta luistamiselta. Minä haluan mennä sinne, mihin muut eivät uskalla. – Cameron sanoo Deadline-haastattelussa.

Christopher Nolan on puolustanut omaa ratkaisuaan: Oppenheimer kertoo päähenkilön näkökulmasta, hänen kokemuksistaan ja siitä, kuinka hän vähitellen ymmärtää tekojensa seuraukset. Nolan on sanonut, että osa elokuvan tehoa tulee myös siitä, mitä se jättää näyttämättä.

Cameronin mukaan Ghosts of Hiroshima tulee olemaan erilainen ja paljon suoraviivaisempi kuvaus tapahtumista. Hän haluaa tehdä elokuvan, joka näyttää sodan kauhut yhtä realistisesti kuin Steven Spielberg teki -elokuvassaan.

En aio säästellä tai vältellä mitään. – Cameron vakuuttaa.

Sitä odotellessa ja toivottavasti Nolan käy katsomassa ensi-illassani, kuten Cameron leikillään haastattelussa toivoo.

Jurassic World Rebirth -traileri esittelee uuden dinon ja kohtauksen, joka saa katsojan haukkomaan henkeään Kommentit pois päältä artikkelissa Jurassic World Rebirth -traileri esittelee uuden dinon ja kohtauksen, joka saa katsojan haukkomaan henkeään

Uusi -traileri on julkaistu ja se ei säästele spoilereissa tai jännityksessä. Jo trailerin alussa nähdään viitteitä elokuvan synkempään, lähes kauhuelokuvamaiseen tunnelmaan, mutta myöhemmin nähtävä kohtaus Spinosauruksen kanssa saattaa jäädä katsojien mieleen pysyvästi.

Elokuvan pääosissa nähdään Scarlett Johansson, Jonathan Bailey ja Mahershala Ali. Tarinassa Johanssonin esittämä Zora Bennett johtaa erikoisyksikköä, jonka tehtävänä on hakea geneettistä materiaalia syrjäiseltä saarelta – alkuperäisen Jurassic Parkin tutkimuslaitokselta. Saari on nyt eristyksissä oleva, trooppinen ekosysteemi, jossa selviytyneet dinosaurukset piileskelevät.

Jurassic World Rebirthin ohjaa Rogue One -elokuvasta tuttu Gareth Edwards, ja käsikirjoituksen takana on alkuperäisen Jurassic Parkin kirjoittaja David Koepp. Elokuvassa yhdistyvät toimintatrilleri, scifi ja selviytymiskauhu – ja mukana on myös inhimillinen panos, kun Zoran ryhmä kohtaa siviiliperheen, jonka vene on kaatunut dinosaurusten hyökkäyksessä.

Elokuvan ensi-ilta on 2. heinäkuuta, ja tämän trailerin perusteella luvassa voi olla yksi sarjan jännittävimmistä ja synkimmistä osista.