Tältä uudistettu Mafia II: Definitive Edition näyttää – katso video Kommentit pois päältä artikkelissa Tältä uudistettu Mafia II: Definitive Edition näyttää – katso video

Mafia: The Old Country oli ensimmäinen Mafia-peli, jonka pelasin, ja kokemuksena se oli lopulta hyvin
kaksijakoinen. Pelin selkeä vahvuus on sen tarinassa, joka kantaa muuten melko keskinkertaisen
pelattavuuden läpi.

Tarinan alussa protagonisti Enzo Favara on yksinkertainen selviytyjä, mutta peli seuraa hänen kehitystään kohti armotonta, mutta paikoin ristiriitaista rikollista. Matkan varrella pelaaja tutustuu mafiaperheen keskinäiseen dynamiikkaan, lojaalisuuden ja vallan väliseen jännitteeseen. Tarina ei pyri yllättämään vaan pikemminkin se nojaa klassisiin mafiatarinoiden elementteihin. Itselleni juuri tarinan loppuun saaminen oli tärkein motivaattori jatkaa pelaamista, sillä itse pelimekaniikat eivät erityisemmin sytyttäneet.

Pelin lineaarisuus toimii tässä tapauksessa yllättävän hyvin. Koska itse pelattavuus ei ole kovin syvällistä tai omaperäistä, on oikeastaan hyvä, ettei peli yritä venyttää sisältöään turhaan. Reilun 10–12 tunni kesto tuntuu juuri sopivalta, koska enemmän tähän ei olisi jaksanut aikaa käyttää. Itse asiassa pelin kolme viimeistä episodia alkoivat jo tuntua puuduttavilta, ja vaikka olin alussa kiinnostunut tarinan etenemisestä, loppua kohden eteneminen muuttui enemmän suorittamiseksi.

Hiippailu on pelissä kömpelöä ja vanhanaikaista. Vihollisten tekoäly on myös aika heikolla tasolla, joka ei lisännyt pelaamisen mielekkyyttä. Useimmiten muutaman onnistuneen hiljaisen eliminoinnin jälkeen oli paljon mielekkäämpää kaivaa ase esiin ja hoitaa tilanne väkivalloin, etenkin kun räiskintä ei juuri vaadi taktikointia. Valitettavasti räiskintäkin jää aika tylsäksi. Aseita oli monia erilaisia, mutta ei oikein tuntunut olevan väliä, että millä ampuu, kunhan ampuu.

Pelin tapa on päättää osa kentistä puukkohippoihin. Näissä kaksintaisteluissa otellaan lähietäisyydeltä kääntöveitsin, mutta pelimekaniikka on jälleen kerran liian yksinkertainen: hyökkää, väistä, toista. Pikemminkin ne tuntuivat turhalta venytykseltä ennen seuraavaa välinäytöstä.

Graafisesti peli onnistuu ihan kivasti. Etenkin ympäristöt, kuten sisilialaiset kylät ja maalaismaisemat, ovat ajoittain näyttäviä ja piristävät pelikokemusta. Suljettu pelimaailma ei tarjoa tutkittavaa tai sivupolkuja, mutta visuaalinen viimeistely tekee silti vaikutuksen. Autoilu vanhoilla ajoneuvoilla tuo vaihtelua hevosilla ratsastamiseen, ja vaikka se on täysin vapaaehtoista, ajeluun oli välillä ihan mukava pysähtyä ja katsella maisemia.

Ääninäyttely on suhteellisen hyvää, ja mahdollisuus pelata peli italiankielisellä ääniraidalla tuo autenttista tunnelmaa.

Yhteenvetona voisi sanoa, että Mafia: The Old Country on peli, joka elää tarinansa ja tunnelmansa varassa. Jos juonivetoinen, elokuvamainen pelikokemus kiinnostaa, voi peli tarjota mielekkään parin illan seikkailun. Toiminnan ja pelimekaniikan osalta se ei tarjoa mitään uutta tai erityisen viihdyttävää. Itseäni piti otteessa oikeastaan vain halu nähdä tarinan päätös.

Arvio: Tomi Mäenpää