Tamperelainen pelistudio keräsi yli 1,3 miljoonan euron rahoituksen Kommentit pois päältä artikkelissa Tamperelainen pelistudio keräsi yli 1,3 miljoonan euron rahoituksen

Makea Games

Play Venturesin johtaman preseed-kierroksen aikana keräsi yli 1.3 miljoonaa euroa rahoitusta. Helmikuussa 2022 perustetun pelistudion rahoituskierrokseen osallistui myös Business Finland sekä useita kokeneita pelialan enkelisijoittajia. Kierros saatiin päätökseen elokuussa 2022, vain kuusi kuukautta yrityksen perustamisen jälkeen. Rahoitus mahdollistaa kehitystiimin vahvistamisen uusilla pelialan huippuosaajilla ja esikoistuotteen nopean lanseeraamisen kansainvälisille markkinoille.

“Pelaamisen tulevaisuus on pelaajalähtöisissä sisällöissä, yhteisöllisissä maailmoissa ja jaetuissa kokemuksissa. Makea Gamesin kilpailullinen moninpelialusta ”” – ja alan parhaimmat sisällön tuottamisen työkalut – tarjoavat pelaajille lukemattomia tunteja luovuutta ja viihdettä. Makea Gamesilla on uniikki sekoitus nuoruuden intoa ja pelialan ammattikokemusta, joka on loistava pohja rakentamaan kokemuksia uudelle pelaajasukupolvelle. Meille on hienoa olla mukana sijoituksellamme tukemassa yhtiön tulevaa kasvua.”

kertoo Harri Manninen Play Venturesilta.

Yhteisölliset kokemukset ovat yksi pelialan suurimmista trendeistä

Makea Gamesin valttikortti on pelaajayhteisöjen omaa luovuutta hyödyntävä pelialusta. Sen avulla syntyy pelejä aina urheilusta kilpa-ajoon ja räiskintään. Tavoitteena on tuottaa yhdessä pelaajien kanssa loputon määrä sisältöä, jonka myötä pelaajille rakentuu jatkuvasti uutta koettavaa ja pelattavaa. Sisällön tuottamiseen riittää pelkkä peliohjain, eikä uusien kenttien luomiseen tarvitse erillistä editoria tai koodausosaamista.

“Erilaiset moninpelit ja pelaajien yhteisölliset pelikokemukset ovat tämän päivän pelialan kysytyin juttu. Olemmekin rakentamassa UGC (user generated content) -vetoista moninpelimaailmaa, jossa pelaajat voivat tehdä itse lähes millaista pelillistä sisältöä tahansa ja hyödyntää omaa luovuuttaan. Visiomme on, että Makea Gamesista tulee useiden pelien universumi, jossa on aina uutta pelattavaa, sillä pelisisältöjen luomiseen osallistuvat pelaajat itse. Pelialustallamme on helppo tuottaa sisältöä ja mahdollistaa luovuus. Kun saamme yhteisön mukaan kehittämiseen, heitämme ikään kuin hiekkalaatikkoon jatkuvasti lisää leluja, joista pelaajat voivat rakentaa mitä tahansa.”, kertoo Makea Gamesin toimitusjohtaja, luova johtaja ja founder Tomi Toikka.

Konseptikuva tulevan Supermoves -pelin “School Gym” -kenttäpaketista. Pelissä on useita kenttäpaketteja, joista pelaajat voivat rakentaa oman parkourpuistonsa. Muita estetiikkoja ovat mm. skeittipuisto ja Singaporen pilvenpiirtäjien katot.

Supermoves on ensimmäinen askel kohti Makea Gamesin universumia

Makea Gamesin ensimmäinen peli on parkourpeli Supermoves, jota voi kuvailla yhdistelmäksi , Tony Hawk’s Pro Skater ja Mirror’s Edge -pelejä, joissa yhdistyvät vapaa liikkuvuus ja ennen kaikkea vuorovaikutus muiden pelaajien kanssa. Pelaajat juoksevat seiniä pitkin, grindaavat ilmojen halki ja kilpailevat yhdessä parkourtemppujen siivittämänä. Supermovesin pelimuotoihin lukeutuu muun muassa Rising Tide, jossa pelaajat välttävät hyökyaallon lailla nousevaa pallomerta ja Chase Tag, joka on pelaajien välinen hippa. Pelaajat voivat rakentaa omia pelikenttiä ja -maailmoja yhtä nappia painamalla erittäin helppokäyttöisellä editorilla – pelkällä peliohjaimella – täydessä moninpelissä ystävien kanssa. Supermoves käyttää uusinta -pelimoottoria, joka mahdollistaa muun muassa täysin reaaliaikaisen valaistuksen ja massiiviset moninpeliareenat. Supermoves tulee olemaan saatavilla :lle ja konsoleille.

“Tällä hetkellä haasteena on vaikeakäyttöiset luomisen työkalut, jotka ovat estäneet suurinta osaa pelaajista tuottamasta itse sisältöä peleihin. Supermovesiin syntyy vahva pelaajayhteisö ja kaikkea sisältöä voi pelata yksin tai kavereiden kanssa, mutta myös omien kenttien luominen onnistuu Makea Gamesin helppokäyttöisen pelialustan avulla, jolla voi tulevaisuudessa tehdä melkein mitä tahansa. Näin pyrimme rakentamaan yhtenäistä Makeaverse -peliuniversumia, jossa pelejä kehitetään yhdessä peliyhteisön kanssa.”

Toikka kertoo.
Makea Games vuonna 2022. Vasemmalta oikealle alkaen ylärivistä; Tony Kihlberg (Founder, Lead Artist), Suman Rath (Founder, Chair of the Board), Eszter Puzsik (3D Artist), Severi Suominen (Founder, Lead Programmer), Bea Saikko (Founder, Art Director). Vasemmalta oikealle eturivissä; Ville Valtiala (Founder, Chief Technology Officer), Tomi Toikka (Founder, Creative Director & Chief Executive Officer), Teemu Vilén (Chief Operating Officer).

Makea Gamesin esikoispeliä Supermovesia pääsee testaamaan vuonna 2023. Makea Games hakee aktiivisesti uusia pelialan ammattilaisia ja tulee osallistumaan Slush 2022 -tapahtumaan Helsingissä 17.11. – 18.11.2022. Voit lukea lisätietoja täältä.

Bethesda vahvisti The Elder Scrolls VI: Sentinelin, mutta julkaisupäivä pysyy mysteerinä Kommentit pois päältä artikkelissa Bethesda vahvisti The Elder Scrolls VI: Sentinelin, mutta julkaisupäivä pysyy mysteerinä

ja Game Studios ovat virallisesti paljastaneet tulevan The VI -pelin alaotsikon. Sarjan seuraava osa tunnetaan nimellä , ja samalla julkaistu esittelyvideo antaa ensimmäisiä vihjeitä pelin tapahtumapaikasta.

Sentinel viittaa Hammerfellin alueella sijaitsevaan Alik’rin aavikon samannimiseen kaupunkiin. Uudella videolla nähdään aavikon hiekasta paljastuva muinainen Elder Scroll, minkä lisäksi videon teksti vahvistaa entisestään viitteitä Hammerfellistä pelin keskeisenä tapahtumapaikkana.

Videolla kuultava lainaus on peräisin Yazarilta, Hammerfellin kuningatar Iradnen kohtuuden papilta, ja sen ajankohdaksi ilmoitetaan vuosi 4E 206. Tämä sijoittaisi pelin vähintään viisi vuotta The Elder Scrolls V: Skyrimin tapahtumien jälkeen, sillä edellinen pääsarjan peli sijoittui vuoteen 4E 201. Tarinasta ei kuitenkaan vielä tiedetä juuri muuta. Fanien keskuudessa on jo ehditty spekuloida esimerkiksi Thalmorin merkittävällä roolilla.

Vaikka virallinen nimi ja pelimaailman suunta ovat nyt selvillä, yksi olennainen kysymys on yhä vastaamatta, milloin peli julkaistaan? ei ole toistaiseksi paljastanut julkaisupäivää tai edes tarkempaa aikataulua. Myös pelin alustat ovat edelleen epäselviä, joten nähtäväksi jää, pääsevätkö muutkin kuin Xbox- ja -pelaajat tutkimaan Hammerfellin hiekkamaisemia.

Skyrimistä onkin vierähtänyt jo melkoinen tovi, joten seuraavan Elder Scrolls -seikkailun odotus on ehtinyt kasvaa lähes eeppisiin mittasuhteisiin.

Solarpunk-uutuus Loftia sai PC-ennakkojulkaisunsa Kommentit pois päältä artikkelissa Solarpunk-uutuus Loftia sai PC-ennakkojulkaisunsa

Värikäs moninpelielämäpeli on aloittanut virallisesti ennakkojulkaisunsa :llä. Qloud Gamesin kehittämä -henkinen peli kutsuu pelaajat rakentamaan yhteisöjä, viljelemään kasveja ja tutkimaan leijuvista saarista koostuvaa maailmaa, jossa yhteistyö ja kestävä elämäntapa ovat keskeisessä roolissa.

Loftiassa pelaajat voivat rakentaa ja sisustaa omia kotejaan, kasvattaa viljelykasveja kestävillä menetelmillä sekä pelastaa eläimiä. Yksin pelaaminen onnistuu, mutta peli kannustaa erityisesti yhteiseen tekemiseen. Kavereiden kanssa voi ratkoa erilaisia esteratoja muistuttavia haasteita, osallistua suuriin yhteisöprojekteihin tai viettää aikaa minipelien ja muiden aktiviteettien parissa.

Pelin maailma ammentaa inspiraatiota Solarpunkista, jossa tulevaisuuden teknologia ja luonnonläheinen elämäntapa kulkevat käsi kädessä. Värikkään ulkokuoren alta löytyy myös mysteerejä tutkittavaksi. Kehittäjät lupaavat laajentaa peliä ennakkojulkaisun aikana muun muassa uusilla hahmoilla, tehtävillä, saarilla, asuilla ja sisustusesineillä. Myöhemmin mukaan on tarkoitus lisätä myös kahvila, pelaajien kerhoja sekä uusia ystävyystasoja pelin hahmojen kanssa.

Loftia on saatavilla PC:llä Steamin ja Epic Games Storen kautta. Ennakkojulkaisun hinnaksi ilmoitettiin 28.99 euroa, mutta 17 prosentin julkaisualennuksella hinnan saa pudotettua 24,06 euroon. -versio on myös suunnitteilla myöhempää ajankohtaa varten.