Täysin uusittua Anthem -peliä saadaan odottaa vielä pitkään Kommentit pois päältä artikkelissa Täysin uusittua Anthem -peliä saadaan odottaa vielä pitkään

Anthem

Uutisoimme alkuvuodesta kuinka lässähtäneen julkaisun kokenut olisi saamassa täydellisen uudistuksen kehittäjä BioWaren toimesta.

Nyt pelin uudistuksesta vastaavan studion johtaja Christian Dailey on julkaissut viestin firman sivuilla, joka avaa pelin uudistusprosessia. Viestissä Dailey kertoo, että koko prosessi tulee kestämään pidempään mitä aiemmin aavistettiin.

Pelin parissa työskentelee parhaillaan ainoastaan 30 ihmisen tiimi ja kehityksessä on palattu lähtöruutuun. Tiimi kokeilee prototyyppien avulla, mitkä ominaisuudet kaipaavat kehitystä ja mitkä taas ovat onnistuneita ja säilytetään pelissä.

Pelin kehitystä tullaan seuraamaan jatkuvina blogipäivityksien, livestriimien ja konseptitaiteen muodossa. Päivityksiä tullaan jakamaan yrityksen sosiaalisessa mediassa.

Vuoden 2019 alussa ilmestynyt Anthem on parhaillaan saatavilla ja -konsoleille sekä :lle.

PS1 Star Wars -klassikko saapuu pian myös uusimpiin PlayStation -pelikonsoleihin Kommentit pois päältä artikkelissa PS1 Star Wars -klassikko saapuu pian myös uusimpiin PlayStation -pelikonsoleihin

1990-luvulla julkaistu legendaarinen -peli saapuu :lle sekä :lle osana Plus Classics -katalogia.

Rebel Assaultin FMV-pohjaisen ”rail shooterin” jatko-osa, , julkaistiin :lle vuonna 1995 ja se siirrettiin :lle vuotta myöhemmin. Pelaaja pääsee ohjaamaan monenlaisia kapinallisten aluksia – mukaan lukien B-Wing, Y-Wing ja jopa Corellian Transport.

Pelaaminen rajoittuu tähtäämiseen, ampumiseen ja väistelyyn, koska pelaajan reitti jokaisella esirenderoidulla tasolla on ennalta määrätty. Hidden Empire oli merkittävä, sillä se oli ensimmäinen kerta, kun käytettiin live-action Star Wars -materiaalia sitten vuoden 1983 Paluu Jediin.

Julkaisupäiväksi on kerrottu 16. huhtikuuta 2024.

Jos upotus ei näy, voit katsoa trailerin täältä.

Roisia toimintaa sisältävä pelipaketti tarjolla edullisesti Humble Bundlesta Kommentit pois päältä artikkelissa Roisia toimintaa sisältävä pelipaketti tarjolla edullisesti Humble Bundlesta

Samurai Maiden

Humble Bundlessa on parhaillaan tarjolla roisia toimintaa sisältävä pelipaketti. Mukana on mm. Sengoku-aikakaudelle sijoittuvaa katanataistelua -pelissä sekä zombien teurastusta bikineissä -pelissä.

Paketti maksaa yhteensä 27,63 euroa ja siihen kuuluvat nämä pelit:

  • SAMURAI MAIDEN
  • Bullet Girls Phantasia
  • Onee Chanbara ORIGIN
  • Omega Labyrinth Life
  • MAGLAM LORD
  • ONECHANBARA ZⅡ: CHAOS
  • SG/ZH: School Girl/Zombie Hunter
  • ED-0: Zombie Uprising

Paketti on hankittavissa aina huhtikuun 15. päivä asti. Kaikki pelit ja alennuskoodit ovat -koodeja :lle.