Tero Pitkämäki on vähän liian hieno mies kansien väliin – arviossa Keihäsmies Kommentit pois päältä artikkelissa Tero Pitkämäki on vähän liian hieno mies kansien väliin – arviossa Keihäsmies

Keihäsmies kansikuva

Keijo Leppänen - Keihäsmies

5 / 10
Hyvää Tero Pitkämäen persoona. Huonoa Käy liian hätäisesti tärkeitä tapahtumia uralla läpi. Kirjoittajan yritys nostaa kansallistuntoa vähän liian läpinäkyvää. Yleisesti Keihäsmies on hieman pitkäveteinen ja artikkelimainen kirja hienosta miehestä nimeltään Tero Pitkämäki.

Keihäsmiehessä on kaksi keskeistä henkilöä: Tero Pitkämäki ja Keijo Leppänen, kirjan toimittaja, joka ottaa tahtomattaan epäluotettavan kertojan roolin. Leppänen ylistää perikonservatiivisella tavalla Pitkämäen valintaa mennä armeijaan ja myös kertoo pariskuntien moderneista valinnoista jakaa töitään tasan ja siitä, että joskus naisilla on jopa duuni niin varovaisen ylpeään sävyyn että se tuntuu melkein aikamatkalta. Ei kauas, vaan johonkin vuoteen 1968 Uhuran ja kapteeni Kirkin suudelmaan, joka taisi olla ensimmäinen kerta kun televisiossa musta ja valkoinen suutelivat. Sillä tavalla siis, että eihän tämä nyt normaalia ole, mutta kyllä minä hyväksyn ja kyllä tässä maassa pitäisi hyväksyä.

Perikonservatiivinen kirjoitustyyli kuitenkin jollain tasolla sopii kirjan henkilölle, jonka kunnollisuutta ei voi kuin kadehtia. Huomasin kirjasta asioita, jotka ovat niin sanottuja Pitkämäki-hetkiä. Yksi oli se, kun joku lähetti Pitkämäelle piruillakseen kaksi kymppiä parturia varten kun koki keihässankarin tukan kasvaneen liian pitkäksi. Herra otti rahat ja meni parturiin. Power move. Toinen on miehen vastaus tiedusteluihin paljonko nousee penkistä. ”175, mutta penkkipunnerrus ei kuulu keihäänheittäjän tärkeimpiin liikkeisiin.”

Keihäänheittäjän persoonaan ja tämän kunnollisuuteen tunnutaan välillä pureutuvan tiukemmin kuin tämän upeaan uraan. Mennään toki kisasta toiseen ja ne menevät joko hyvin tai huonosti, mutta suuren urheilujuhlan tuntua niissä ei tunnu olevan. Niihin reagoidaan fiksusti ja nöyrästi ja sitten tulee taas joku onnettomuus ja mennään lääkäriin. Sitten taas puhutaan siitä, miten tärkeä Ponsse on Suomelle. Suomalainen yrittäjä. Koti, uskonto ja isänmaa.

Perinteisissä arvoissa ei itsessään ole mitään vikaa niin kauan kun niitä ei käytetä ihmisten maahan polkemiseen, mutta olen kiinnostuneempi kannessa näkyvästä henkilöstä kuin jonkin rivien välissä olevan kansallistunnon nostattaman hurmoksen kokemisesta. Osittain sen vuoksi koin monessakin kohdassa, Tero Pitkämäen ikätoverina, olevani aivan liian nuori mies lukemaan hänen elämäkertaansa. Tero Pitkämäen elämä on inspiroiva tarina Hienosta Miehestä joka oikeasti saavutti sen mitä saavutti tekemällä valtavasti töitä ja se olisi hyötynyt toimittajan sijaan tarinankertojasta joka osaa tehdä tapahtumista kertomuksia eikä seilaa reportaasin, artikkelin ja kolumnin välillä.

Kommentoi