Arvostelut

Testi: Nintendo Switch 2 ei keksi pyörää uudelleen, mutta onnistuu silti saamaan pelaajan puolelleen Kommentit pois päältä artikkelissa Testi: Nintendo Switch 2 ei keksi pyörää uudelleen, mutta onnistuu silti saamaan pelaajan puolelleen

Raskaan työreissun jälkeen palasin toimistolle väsymyksen ja kahvihampaan kolotuksen saattelemana. Silmät ristissä, takkini puoliksi päällä ja sieluni jossain VR:n ravintolavaunun ja todellisuuden välimaastossa. Mutta sitten näin sen. Toimiston pöydällä odotti paketti, eikä kyseessä ollut mikä tahansa pahviloota, vaan SE paketti. Se, jota on odotettu kuin uutta kesähelteitä konsanaan, se joka on kummitellut sähköposteissa, foorumeilla ja unissa. Switch 2 oli vihdoin saapunut.

Väsy katosi. Silmät kirkastuivat. Jopa kahvi jäi kesken, ja se jos mikä kertoo tilanteen vakavuudesta.

Mutta sitten itse asiaan….

on siis vihdoin täällä, ei liekeistä nousseena uudestisyntyneenä legendana, vaan hillitysti hiottuna jatko-osana. Nintendo on selvästi ymmärtänyt, mikä teki alkuperäisestä Switchistä koko kansan suosikin: monipuolisuus, helppous ja kattava pelikirjasto, unohtamatta omia yksinoikeuspelejään, jotka ovat omaa luokkaansa. Switch 2 jatkaa samalla linjalla, parantaen keskeisiä osa-alueita ilman suuria riskejä tai radikaaleja muutoksia.

Switch 2:n 7.9-tuumainen LCD-näyttö tuo lisää tilaa pelaamiseen ilman että laite menettää käsikonsolimaisuuttaan. Koko ja paino ovat hieman kasvaneet, mutta laite on edelleen varsin kompakti. Rakenteellisesti laite on jämäkämpi, ja uudistettu jalusta tuo konkreettisen parannuksen käsikäyttöön. Konsolin näyttö tukee 1080p -resoluutiota, HDR:ää ja 120Hz, joten sulavaa pelisessiota se kyllä tarjoaa käsikonsolitilassakin. Docked-tila mahdollistaa jopa 4K-resoluution 60 fps tuen HDR10-muodossa, joten meininki on komean näköistä.

Joy-Conit ovat saaneet osakseen tarvittua hienosäätöä. Ne tuntuvat vakaammilta ja ergonomisemmilta, ja kiinnitys on varmempi, itseasiassa tällä kertaa mukana oleva magneettinen kiinnitys on allekirjoittaneen mielestä lähes erinomainen. Uutena ominaisuutena mukana on myös “hiiritila”, jonka potentiaali on vielä alkuvaiheessa. Tässä kohtaa hiiritilan täydellinen toimivuus vaatii kuitenkin vakaan pöytätilan, joten perinteiseen sohvakäyttöön se ei oikein ole soveltuva. Tulevaisuus näyttää kuitenkin, mitä Nintendo tämän suhteen meille voisi tuoda?

Konsolin sisällä sykkii Nvidian mukautettu järjestelmäpiiri, joka tuo mukanaan DLSS-tuen ja mahdollistaa 4K-ylösskaalauksen telakkatilassa. Käytännössä tämä näkyy nopeampina latausaikoina ja tasaisempana ruudunpäivityksenä, etenkin bundlen mukana tulleessa spektaakkelissa, Mario kart Worldissa.

RAM-muistia on enemmän ja tallennus on nopeampaa. Tämä mahdollistaa raskaampien pelien, mutta myös samaan aikaan nopeamman akun kulumisen.

Kyseessä ei kuitenkaan ole suorituskykyloikka, joka haastaisi nykyisen konsolisukupolven kärkinimet pelikonsolien raskaansarjan mestaruudesta, mutta sellaista ei edes yritetäkään. Nintendo ei selvästikään pyri kilpailemaan graafisella loistolla, vaan edelleen sillä kuuluisalla käyttökokemuksella. Se panostaa siihen taikaan, joka yhdistää 36-vuotiaan isomahaisen, nostalgiannälkäisen perheenisän ja hänen 4- ja 7-vuotiaat lapsensa yhteisen ruudun ääreen nauramaan. Ja teroitetaan tässä kohta muuten, että se isomahainen mies muuten olen minä!

Toimintavarmuutta ja pieniä murheenkryynejä

Switch 2 on lähes täysin taaksepäin yhteensopiva alkuperäisen Switchin pelikirjaston kanssa. Osa vanhoista peleistä hyötyy suorituskyvyn noususta, mutta automaattisia parannuksia ei ole – kehittäjien on täten julkaistava erillisiä päivityksiä.

Uusia ohjelmisto-ominaisuuksia ovat muun muassa sisäänrakennettu GameChat, joka mahdollistaa äänikeskustelut ilman erillistä sovellusta, sekä GameShare, jolla voi jakaa pelisessioitaan kavereille. Molemmat ovat tervetulleita uudistuksia pitkään kritisoituun verkkotoimintoon.

Hieman hämmentävämpi lisä on kuitenkin maksullinen Welcome Tour, joka opastaa laitteen käytössä – ominaisuus, jonka voisi odottaa sisältyvän laitteeseen ilmaiseksi, mutta ei.

Myös ehkä yksi harmittava ominaisuus on se, että tässä julkaisussa ei ole mukana OLED-paneelia. Mutta tämähän nyt oli ennustettavissa, ja uusi julkaisu sen suhteen tullaan näkemään lähivuosien aikana.

Tuttu ja turvallinen päivitys suurille massoille

Nintendo Switch 2 on harkittu ja varovainen päivitys, joka ei pyri keksimään konseptia uudelleen. Se korjaa useita aiempia heikkouksia ja tuo kaivattuja parannuksia käyttökokemukseen, mutta ei tarjoa tällä aloituskokoonpanolla välttämättä kaikille vielä suurta hinkua juosta konsolikaupoille. Katse kääntyykin nyt tulevaisuuden pelijulkaisuihin, ja siihen mitä kortteja Nintendo voi konsolin tehoa hyödyntääkseen vielä nostaakaan hihasta.

Nintendo ottaa varman päälle uuden konsolinsa kanssa. Switch 2 ei räjäytä pankkia uutuuksillaan, mutta tekee juuri sen verran kuin tarvitsee, ja ehkä vähän enemmänkin.

Muistan yhä elävästi 90-luvun loppupuolen, kun pieni nörttinalku nimeltänsä Nygårdin Jaakko, hiippaili paikalliseen Asunmaan kodinkoneliikkeeseen kuin pyhiinvaellukselle. Siellä, kuin pyhäinjäännös pleksikuvun alla, lepäsi Nintendo 64 – ja sen kyljessä Mario 64, peli, joka näytti siltä kuin maailma olisi saanut uuden ulottuvuuden.

Myöhemmin aikuisena koin uuden valaistumisen, kun alkuperäinen Switch julkaistiin. Se oli mullistava, monipuolinen ja samalla hieman hupsu, vähän kuin allekirjoittanut. Nyt, Switch 2:n kohdalla, emme enää näe vallankumousta, vaan vakaata evoluutiota. Eikä tämä välttämättä ole huonoa asia, mutta tulevaisuus ja uudet Switch 2 julkistukset tulevat lopulta näyttämään suunnan, kuinka kova konsolialusta meillä todella onkaan käsissämme.

Siihen asti…

Nintendo Switch 2

8 / 10
Hyvää +Kirkas ja tarkka näyttö +Reilusti lisää potkua, vaikkei kilpailijoiden tasolla ollakaan +Joy-Conien ergonomia ja magneettikiinnitys +GameChat & GameShare tuo kaivattua sosiaalisuutta +Tukevampi kickstand ja toinen USB-C-portti +Laaja taaksepäin yhteensopivuus +Nostalgiakerroin ja perheystävällisyys Huonoa -Ei OLED-paneelia -Hiiritila ehkä hakee vielä paikkaansa -Maksullinen opastustoiminto -Ei graafinen jättiläinen -Vanhojen pelien parannukset eivät automaattisia -Hinta Yhteenveto Myöhemmin aikuisena koin uuden valaistumisen, kun alkuperäinen Switch julkaistiin. Se oli mullistava, monipuolinen ja samalla hieman hupsu, vähän kuin allekirjoittanut. Nyt, Switch 2:n kohdalla, emme enää näe vallankumousta, vaan vakaata evoluutiota. Eikä tämä välttämättä ole huonoa asia, mutta tulevaisuus ja uudet Switch 2 julkistukset tulevat lopulta näyttämään suunnan, kuinka kova konsolialusta meillä todella onkaan käsissämme.

Nintendo teki Splatoonista looter-shooterin – arvostelussa Splatoon Raiders Kommentit pois päältä artikkelissa Nintendo teki Splatoonista looter-shooterin – arvostelussa Splatoon Raiders

on Nintendon kehittämä ja julkaisema toimintaseikkailu sekä Splatoon-pelisarjan ensimmäinen PvE-looter-shooter. Kyseessä on ensimmäinen Splatoon-pelisarjan yksinpeliin keskittyvä spin-off, joka hyödyntää sarjasta tuttuja hahmoja, värikästä visuaalista ilmettä ja mustemekaniikkoja, mutta rakentaa niiden ympärille täysin uuden seikkailun. Pääpaino on tutkimisessa, taistelussa ja hahmon kehittämisessä, mutta peli tukee myös 1–4 pelaajan yhteistyöpeliä niin verkossa kuin paikallisesti. Yksinpelaajia auttaa lisäksi Call for Help -ominaisuus, jonka avulla muut pelaajat voivat liittyä avuksi haastaviin tilanteisiin.

Tarina käynnistyy, kun Mekaanikko (The Mechanic) lähtee Deep Cut -kolmikon kanssa aarteenetsintäretkelle. Matka saa kuitenkin ikävän käänteen, kun helikopteri joutuu keskelle myrskyä ja syöksyy maahan Spirhalite-saarille (Spirhalite Islands). Onnettomuuden jälkeen tehtävänä on tutkia Spirhalite-saaria, jotka ovat aluksi sumun peitossa ja avata uusia alueita ja selvittää, mitä saarella oikein tapahtuu.

Ensimmäiset tunnit antavat pelistä positiivisen vaikutelman. Alku opettaa tärkeimmät pelimekaniikat selkeästi, eikä peli tunnu bugiselta. Suurin ongelma tuli kuitenkin vastaan heti pelin alussa, sillä oletuksena käytössä olevat motion controlit tekivät tähtäämisestä omalla kohdallani huomattavasti hankalampaa. Pystysuuntainen kameran ohjaus tapahtuu liikuttamalla Switch 2 -konsolia, mikä ei tuntunut erityisen luontevalta. Onneksi ominaisuuden saa poistettua asetuksista, minkä jälkeen tähtääminen muuttui huomattavasti tarkemmaksi ja pelaaminen selvästi miellyttävämmäksi.

Kenttien rakenne on aluksi melko suoraviivainen, mutta peli alkaa nopeasti avautua. Sumun peittämät alueet vapautuvat vähitellen suorittamalla tasoja, minkä myötä tutkittavaa riittää jatkuvasti lisää. Myös viholliset muuttuvat matkan edetessä selvästi vaarallisemmiksi, ja vastaan tulee runsaasti erilaisia Salmonid-vihollisia, jotka vaativat erilaisia toimintatapoja. Niiden kukistamisesta saa Power Eggsejä, joilla ladataan mukana kulkevan apurin erikoiskykyä.

Muste on Splatoon Raidersin tärkein pelimekaniikka, eikä sitä käytetä pelkästään vihollisten vahingoittamiseen. Pelaaja levittää mustetta ampumalla ympäristöön, minkä jälkeen sen sisään voi sukeltaa. Pelissä ei ole erillistä juoksutoimintoa, joten nopeampi liikkuminen tapahtuu oman musteen alla kulkemalla. Samalla elinvoima palautuu vähitellen, ja myös aseen mustesäiliö täyttyy huomattavasti tavallista nopeammin, mikä tekee musteen levittämisestä tärkeän osan niin liikkumista kuin taisteluitakin. Musteen avulla voi myös kiivetä seinille ja korkeammille tasanteille sekä avata uusia kulkureittejä. Viholliset levittävät omaa mustettaan, joka vahingoittaa pelaajaa, mutta sen voi peittää omalla musteellaan ja vallata alueen takaisin.

Pelaajan mukana kulkee Buddy Bot, jonka sisälle voi valita yhden kolmesta apurista Big Manin, Fryen tai Shiverin. Buddy Bot osallistuu automaattisesti taisteluihin ampumalla vihollisia, minkä lisäksi sen avulla voi tehdä Robo Jump -hypyn korkeille paikoille, joihin mustetta ei voi ampua. Buddy Botilla voi myös porata suuria Spirhalite-kristalliesiintymiä, joista saa runsaasti materiaaleja ja Spirhalite Shardeja.

Valittu apuri määrittää myös käytössä olevan erikoishyökkäyksen. Big Man käyttää Manta Dance -hyökkäystä, jolla rastastetaan vihollisten kimppuun niihin törmäämällä. Fryen Moray Storm kutsuu laajalle alueelle hyökkäävän ankeriassateen, kun taas Shiver hyökkää Master Mega -hain selässä Shark Bite -iskulla, joka aiheuttaa suurta vahinkoa suorassa viivassa vihollisjoukkoon.

Aseita pelistä löytyy valtava määrä. Tarjolla on esimerkiksi tavallisia musteaseita, tarkkuuskiväärejä, lähitaisteluaseita sekä Steam Blaster -raketinheitintä muistuttava ase, jonka räjähtävät ammukset tekevät vahinkoa usealle viholliselle kerralla. Aseita löytyy eri tasoisina ja harvinaisuuksina, ja tehokkaampien aseiden käyttö edellyttää hahmon tason nostamista. Jokaisen aseen voi päivittää viisi tasoa, minkä jälkeen tehokkaamman varusteen hankkiminen tulee ajankohtaiseksi.

Yksi pelin suurimmista vahvuuksista on sen laaja kehitysjärjestelmä. Hahmon kestävyyttä, aseiden vahinkoa, gadgetien tehokkuutta sekä niiden kehityspaikkoja voi parantaa kokemuspisteillä ansaituilla taitopisteillä. Vaikka epäonnistuisi kentässä, kokemusta kertyy silti, joten eteneminen ei pysähdy. Kentistä löytyy lisäksi Relic-esineitä, joilla avataan kokonaan uusia kykyjä, kuten ylimääräinen ilmahypyn mahdollistava taito tai elinvoiman palautusta nopeuttava taito.

Myös gadgetit tarjoavat paljon muokattavaa. Speed-, Power- ja Tactical-säiliöihin voi rakentaa erilaisia kykyjä, kuten automaattisesti vihollisia ampuvan Shot Botin, suuren mustemiekan luovan syöksyhyökkäyksen tai Blast Bootin, jolla hypätään vihollisten keskelle räjähtäen. Gadgetteihin voi asentaa erilaisia osia, mutta käytettävissä oleva tila on rajallinen, eikä samat osat siirry muille gadgeteille vaan ne pitää hankkia erikseen. Uusia gadgetteja rakennetaan Spirhalite Shardeilla ja kentistä kerättävillä materiaaleilla, mikä kannustaa tutkimaan jokaisen alueen huolellisesti.

Pelin sisältöä riittää runsaasti. Salareitit palkitsevat tutkimisesta, uusia aseita löytyy jatkuvasti ja kehitettävää on lähes jokaisella osa-alueella. Kenttiä voi pelata uudelleen uusilla vaikeustasoilla, jotka tuovat mukanaan erilaisia ja entistä haastavampia vihollisia. Tämä lisää pelin uudelleenpeluuarvoa ja tarjoaa kokeneemmillekin pelaajille uutta haastetta.. Sisällön määrä onkin helposti Splatoon Raidersin suurin vahvuus, sillä tekeminen ei lopu kesken pitkänkään pelisession aikana.

Teknisesti peli on erittäin onnistunut. Splatoon-sarjan tunnistettava värikäs ilme toimii edelleen loistavasti, animaatiot ovat sulavia ja ympäristöt näyttävät yksityiskohtaisilta. Myös musiikki ja äänitehosteet tukevat toimintaa hyvin ja säilyttävät sarjan energisen tunnelman.

Kaikki ei kuitenkaan ole täysin onnistunutta. Motion controlien oletuskäyttö voi karkottaa osan pelaajista ennen kuin asetuksiin ehtii tutustua. Lisäksi osa bossitaisteluista tarjoaa selvästi muuta peliä enemmän haastetta. Esimerkiksi Bowtlode Temple -alueen Flappetizer-bossitaistelussa ruudulla on ajoittain paljon samanaikaisia hyökkäyksiä, mikä vaatii tarkkaa liikkumista ja hyvää ajoitusta. Bossitaistelut tuovat peliin kuitenkin mukavasti vaihtelua, sillä jokainen niistä hyödyntää hieman erilaisia mekaniikkoja. Pelkkä ampuminen ei riitä, vaan taisteluissa on osattava hyödyntää myös Buddy Bottia, erikoiskykyjä ja ympäristöä. Kun oikea toimintatapa löytyy, onnistuminen tuntuu palkitsevalta.

Splatoon Raiders onnistuu tuomaan Splatoon-universumiin uudenlaisen PvE-looter-shooter-kokemuksen, jossa tutkiminen, taistelu ja hahmon kehittäminen muodostavat toimivan kokonaisuuden. Sisältöä riittää pitkäksi aikaa, ja laaja ase-, gadget- ja varustevalikoima tarjoaa runsaasti mahdollisuuksia kokeilla erilaisia pelityylejä. Kenttien uudelleenpelaaminen korkeammilla vaikeustasoilla sekä jatkuva hahmon kehittäminen antavat pelille erinomaisen uudelleenpeluuarvon. Muutamista tasapaino-ongelmista ja oletuksena käytössä olevista motion controleista huolimatta Splatoon Raiders pyörii sulavasti ja tarjoaa teknisesti viimeistellyn pelikokemuksen. Kyseessä on laadukas toimintaseikkailu, jota voi suositella niin Splatoon-faneille kuin uusillekin pelaajille.

Arvostelu: Valtteri Seppälä

8 / 10
Hyvää + Hyvä taistelusysteemi: Paljon erilaisia aseita ja gadgetejä. + Vastavasti kehitettävää: Voit kehittää hahmoa, sen aseita ja gadgetejä. + Monta eri tasoa: Pelissä on paljon erilaisia tasoja, joita voi pelata uudelleen entistä vaikeampien vihollisten kanssa. Huonoa - Oletus asetuksena käytössä olevat motion controlit. - Pelin loppuvaiheessa grindaaminen alkaa tuntua toistuvalta, kun hahmoa ja aseita pitää päivittää, jotta pääset tasot läpi.

Vanha kettu ei opi uusia temppuja – arvostelussa Star Fox (Nintendo Switch 2) Kommentit pois päältä artikkelissa Vanha kettu ei opi uusia temppuja – arvostelussa Star Fox (Nintendo Switch 2)

Muistan vieläkin ajan, jolloin 64 hyrisi, valitettavasti jo edesmenneen naapurin pojan televisiotason alla ja Fox McCloud huusi ”Do a Barrel Roll!” niin monta kertaa, että sitä hoettiin vielä koulun pihallakin. Tuolloin elämä oli yksinkertaisempaa. Ei ollut työpäiviä, asuntolainoja eikä kahta lasta, jotka samaan aikaan halusivat eri iltasadut. Riitti, että koulupäivän jälkeen pääsi kaverille, heitti repun nurkkaan ja käynnisti konsolin. Muutaman minuutin päästä sitä jo syöksyttiin Arwingilla halki avaruuden pelastamaan Lylat-järjestelmää.

Aika tekee kuitenkin tehtävänsä. Nykyään pelikerrat ajoittuvat yleensä siihen hetkeen, kun lapset ovat viimein nukahtaneet, tiskikone hurisee keittiössä ja olohuoneeseen laskeutuu sellainen harvinainen hiljaisuus, jota pienten lasten vanhemmat oppivat arvostamaan aivan uudella tavalla. Siksi suhtaudun vanhojen klassikoiden uusintajulkaisuihin aina pienellä varauksella. Nostalgia on petollinen asia. Se saa muistamaan pelit usein paljon parempina kuin ne oikeasti olivat.

Kun Nintendo ilmoitti tuovansa Star Foxin Nintendo Switch 2 täysin uudistettuna versiona, odotukset olivat korkealla, mutta samalla myös epäilykset heräsivät. Onko kyseessä jälleen yksi vanhan pelin kiillotettu uusintajulkaisu vai jotain, mikä oikeasti ansaitsee paikkansa uuden konsolin pelikirjastossa?

Kesäloman loppuviikkojen mittaisen testin jälkeen vastaus ei ollutkaan aivan niin yksiselitteinen kuin aluksi kuvittelin.

Vanha peli näyttää yllättävän nuorelta

Ensimmäinen asia, johon huomio luonnollisesti kiinnittyy, on ulkoasu. Alkuperäinen 64 näyttää nykyään juuri siltä kuin lähes kolmekymmentä vuotta vanhan Nintendo 64 -pelin kuuluukin näyttää. Kulmikkaita hahmoja, suttuisia tekstuureja ja sellaista sumuista grafiikkaa, jota silloin aikanaan kutsuttiin vallankumoukseksi. Silloin sitä ei tullut edes kyseenalaistettua. Nykyään sitä katsoo vähän eri silmällä.

tekee kuitenkin vaikutuksen heti ensimmäisistä minuuteista lähtien. Cornerian kaupungit näyttävät eläviltä, räjähdykset valaisevat taivasta näyttävästi ja metalliset Arwingit heijastelevat ympäristön valoja tavalla, joka saa koko pelin tuntumaan paljon suuremmalta kuin mitä se todellisuudessa on. Kaikki pyörii tasaisella 60 ruudun sekuntivauhdilla, eikä sitä pidä vähätellä. Nopeissa ilmataisteluissa jokainen ruutu merkitsee, ja juuri tällaisessa pelissä sulava suorituskyky tekee valtavan eron.

Täytyy myös myöntää, että muutaman kerran huomasin keskittyväni enemmän maisemien ihailuun kuin vihollisten ampumiseen. Se ei tietenkään ollut kovin hyvä ratkaisu, sillä peli muistutti hyvin nopeasti, ettei keskellä sotaa kannata jäädä ihailemaan maisemia. Muutaman sekunnin kuluttua oma Arwing olikin jo savuamassa pitkin avaruutta.

Hiiriohjaus kuulosti turhalta

Etukäteen suurin kysymysmerkki oli uusi Joy-Con 2 hiiriohjaus. Paperilla idea kuulosti lähinnä markkinointiosaston keksinnöltä, jolla haluttiin löytää vielä yksi syy ostaa uusi konsoli.

Yllätys olikin melkoinen, kun se osoittautui oikeasti toimivaksi.

Perinteisellä tatilla lentäminen tuntuu edelleen tutulta ja turvalliselta, mutta tähtäyksen siirtäminen hiiriohjaukselle tekee ampumisesta huomattavasti tarkempaa. Ensimmäiset minuutit vaativat hieman totuttelua, mutta sen jälkeen ohjaus alkoi tuntua yllättävän luonnolliselta. Erityisesti nopeissa ilmataisteluissa tarkkuus parani selvästi.

Hauskin yllätys löytyi kuitenkin yhteistyöpelistä. Toinen pelaaja voi keskittyä tähtäämiseen samalla kun toinen lentää, ja yhtäkkiä olohuoneessa istuikin kaksi ihmistä tekemässä oikeasti yhteistyötä sen sijaan, että toinen vain odotti vuoroaan. Täytyy sanoa, että tällaisia yhteisiä pelikokemuksia näkee nykyään aivan liian harvoin. Kaiken maailman verkkopelien ja taistelupassien keskellä oli suorastaan virkistävää huomata, että joskus hauskanpito voi olla niinkin yksinkertaista kuin kaksi ihmistä samalla sohvalla ampumassa avaruusaluksia.

Nostalgia kantaa pitkälle, mutta ei loputtomiin

Kaikesta hyvästä huolimatta vastaan tulee myös pelin suurin ongelma.Star Fox on edelleen pohjimmiltaan vuoden 1997 peli. Siitä ei pääse mihinkään. Yksi läpipeluukerta kestää edelleen parhaimmillaan muutaman tunnin. Toki haarautuvat reitit, erilaiset salaisuudet ja pistejahti antavat syitä pelata uudelleen, mutta täysin uusia kenttiä tai merkittävästi laajennettua sisältöä ei ole mukana.

Ensimmäisen läpipeluun jälkeen huomasin miettiväni kahta asiaa. Ensimmäinen oli, että tämähän oli edelleen aivan yhtä hauskaa kuin muistinkin. Toinen oli se, että tästä pyydetään Suomessa lähes kuusikymmentä euroa.

Ja siinä kohtaa pieni realismi alkaa väkisinkin hiipiä mukaan. Vaikka kyseessä on teknisesti upea uusintaversio, on sisältöä lopulta melko vähän. Jos Star Fox ei ole sinulle ennestään rakas pelisarja, voi hinta tuntua varsin suolaiselta siihen nähden, kuinka nopeasti lopputekstit alkavat pyöriä.

Vanha kettu lentää edelleen yllättävän korkealla

Kaiken tämän jälkeen jäljelle jää oikeastaan vain yksi kysymys. Kannattaako Star Fox ostaa? Omasta mielestäni kyllä, mutta pienellä varauksella.

Nintendo on tehnyt juuri sen, mitä tältä peliltä pitikin odottaa. Se ei ole yrittänyt muuttaa Star Foxia avoimen maailman toimintapeliksi, moninpeliräiskinnäksi tai live service -rahastusautomaatiksi. Se on ottanut yhden rakastetuimmista Nintendo 64 -klassikoista, antanut sille näyttävän uuden ulkoasun, modernisoinut ohjauksen ja pitänyt huolen siitä, että pelaaminen tuntuu edelleen yhtä välittömältä kuin lähes kolmekymmentä vuotta sitten.

Silti pieni osa minusta jäi kaipaamaan jotain enemmän. Pari uutta planeettaa, muutama uusi tehtävä tai edes pieni tarinallinen lisäys olisi nostanut tämän helposti modernien klassikkouusintojen kärkipäähän. Nyt kyseessä on ennen kaikkea rakkaudella tehty kunnianosoitus yhdelle Nintendon parhaista peleistä. Ja joskus sekin riittää.

Varsinkin teille, joiden televisiotason alla hyrisi joskus Nintendo 64 ja joiden korvissa kuuluu edelleen pieni ääni:

”Do a Barrel Roll!”

Star Fox (Nintendo Switch 2)

8.5 / 10
Hyvää + Erinomainen audiovisuaalinen uudistus klassikkopelille + Tasainen 60 fps tekee pelaamisesta nautinnollista + Joy-Con 2:n hiiriohjaus toimii yllättävän hyvin + Hauska kahden pelaajan yhteistyötila + Säilyttää alkuperäisen Star Foxin nopean ja välittömän pelattavuuden Huonoa – Sisältöä on edelleen melko vähän – Täysi hinta tuntuu korkealta noin parin tunnin mittaisesta kampanjasta – Uusia kenttiä tai merkittäviä tarinalisäyksiä olisi kaivannut lisää Yhteenveto Star Fox Switch 2 ei keksi pyörää uudelleen, eikä sen oikeastaan tarvitsekaan. Se ottaa yhden Nintendon rakastetuimmista klassikoista, päivittää sen näyttämään modernilta ja lisää mukaan muutaman aidosti onnistuneen uuden idean. Lopputuloksena on peli, joka tuntuu samaan aikaan tutulta ja yllättävän tuoreelta.