Testi: OnePlus Pad 2 on tyylikäs ja tehokas tabletti vaativaan käyttöön Kommentit pois päältä artikkelissa Testi: OnePlus Pad 2 on tyylikäs ja tehokas tabletti vaativaan käyttöön

Allekirjoittaneelle on perinne, josta en tingi. Aina kun uusi testipuhelin saapuu, en suinkaan jää kuvailemaan toimiston pöydän kyniä tai zoomailemaan omalta sohvalta omien Genelec-kaiuttimieni kylkiä. Sen sijaan pakkaan reppuni ja suuntaan sinne, missä sieluni lepää, nimittäin luonnon helmaan. Tällä kertaa OnePlus 15 pääsi mukaani Ylivieskan lumisiin maisemiin, jotka tunnen kuina omat taskuni. Halusin nähdä, miten tämä teknologian uusin ihme taltioi talven sävyt hämärtyvässä iltapäivässä ja – mikä tärkeintä – selviääkö se pakkasesta ilman varavirtalähdettä.

OnePlus 15 on laite, joka lupaa paljon, mutta tekee sen aiempaa rauhallisemmin. Se ei enää huuda olemassaoloaan, vaan pyrkii vakuuttamaan käytännöllisyydellä. Silti, repun hihnalla puhelinta hypistellessäni, huomaan ajatusteni palaavan sen edeltäjään.

Järki vastaan estetiikka

Luonnonhelmassa arvostaa asioita, joita ei tule ajatelleeksi neuvotteluhuoneessa. OnePlus 15:n täysin tasainen näyttö on kieltämättä tervetullut muutos. Se tarkoittaa, että puhelin pysyy kädessä varmemmin, eikä virhekosketuksia tule, kun yritän ottaa kuvaa jäisestä purosta hankalassa asennossa jalat lumihangessa. IP69K-luokitus tuo mielenrauhaa, joten puhelin selviäisi vaikka painepesurista, joten lumihanki ei sitä pelota.   

Mutta tässä kohtaa on pakko pysähtyä ja katsoa taaksepäin. OnePlus 13 oli muotoilultaan suorastaan upea. Sen kaarevat reunat ja pyöreä, kellotaulumainen kameramoduuli tuntuivat kädessä ylellisiltä, jopa taiteellisilta. OnePlus 15 on siihen verrattuna… insinöörimäinen. Se on kuin vaihtaisi tyylikkään italialaisen urheiluauton luotettavaan Toyotan maasturiin. Maasturi on järkevämpi valinta tähän metsään, mutta valehtelisin, jos väittäisin, ettei sitä ”eksää” eli OnePlus 13:n eleganssia olisi hieman ikävä. Tiedoksi tässä kohtaa hämmentyineille lukijoille, että OP skippasi numeron 14 kokonaan, joten siksi edeltäjästä puhutaan mallina ”13”

Sama itkuvirsi koskee myös jo kesällä edellisissä malleissa tapahtuneeseen ”Alert sliderin” puuttumiseen, joka loistaa poissaolollaan myös uudessa lippulaivamallissa.

Aina kun kaadun sängylle, peto on irti

Pois pakkasesta. Kun päivän reippailulta on saavuttu kotiin ja lösähdetty sängylle, on aika testata puhelimen toista luonnetta. Pellin alla sykkivä Snapdragon 8 Elite Gen 5 on nimittäin melkoinen kehäraakki.   

Pelaaminen tällä laitteella on nautinnollista. Testasin raskaita pelejä (kyllä, latasin Genshin Impactin jälleen kerran), ja ruudunpäivitys pysyi vakaana kuin suomalaisen politikon sekoilut. Näytön 165 hertsin virkistystaajuus on ominaisuus, jota ei tiennyt kaipaavansa ennen kuin sitä kokeilee nopeatempoisissa peleissä. Ero perinteiseen 120 hertsiin on pieni mutta tuntuva.   

Pakko mainita myös haptinen palaute ja äänet. OnePlussan värinämoottori on niin tarkka, että menoa ja meininkiä sisältävissä peleissä tuntee jokaisen soranmurusen renkaan alla. Stereokaiuttimet ovat yllättävän tuhdit; ne rykivät ääntä siihen malliin, ettei erillistä Bluetooth-kaiutinta välttämättä kaipaa leffailtaa varten, ellei nyt aivan mahdoton hifisti ole. En ota kantaa, olenko itse sellainen…

Elokuvien katselussa BOE:n valmistama AMOLED-paneeli herää eloon. Värit ovat syvät ja musta on mustaa. Tässä kohtaa on kuitenkin myönnettävä pieni voitto ”eksälle”: OnePlus 13:n näyttö oli vanhojen muistiinpanojeni perusteella resoluutioltaan tarkempi, kun taas OnePlus 15 on tyytynyt hieman matalampaan 1.5K-tarkkuuteen. Vanha rakkaus oli myös terävämpi.

Suurin vaikutus tulee akusta, joka on vertaansa vailla

Tämä on se osio rakkaat kansalaiset, jossa OnePlus 15 tekee suurimman vaikutuksen. Laitteeseen on saatu mahdutettua käsittämätön 7 300 mAh akku. Voin vain kuvitella, kuinka hyvin tämä toimisi tositilanteessa: Vähän pidemmälläkin metsäpalstalla, jossa GPS on jatkuvasti päällä, kamera laulaa ja näyttö on kirkkaimmillaan, akku on yleensä se heikoin lenkki. OnePlus 15:n kanssa tätä ongelmaa tullaan karttamaan. Pitkän kuvaus- ja pelipäivän jälkeen akkua oli jäljellä vielä reilusti, kunnes vihdoin päätin laittaa pääni tyynyyn ja antautua unen ihanalle maailmalle  

Kun virta lopulta uhkaa loppua, 120W SuperVOOC-pikalataus on suorastaan brutaali kaveri. Se pumppaa valtavan 7300 mAh akun tyhjästä täyteen vain noin 40 minuutissa. Jos unohdit ladata puhelimen yöllä, vartin lataus aamukahvin aikana antaa virtaa pitkälle päivää.

On kuitenkin mainittava yksi iso, ja rehellisesti sanottuna nyt vuosienkin jälkeen puhelinvalmistajien ärsyttävä miinus: myyntipakkaus ei sisällä laturia. Jos haluat hyödyntää tuon 120 watin supernopeuden, joudut ostamaan OnePlussan oman laturin erikseen. 

Ihana yhteistyö on ohi, mutta onko kameroissa edelleen toivoa?

Kameroiden osalta ikävä OnePlus 13:a kohtaan on vahvimmillaan, ja on aika olla rehellinen: paperilla olemme menneet taaksepäin. Hasselblad on poissa, ja sensorit ovat pienempiä. Mutta miltä se näyttää Ylivieskan betonipunkkerissa ja luonnon helmassa asiat?  

Pääkamera (Sony IMX906, 50 MP): Kyseessä on puhelimen työjuhta. Päivänvalossa ja lumisessa maisemassa se tekee erinomaista jälkeä. Uusi ”DetailMax”-prosessointi on raikkaampi kuin aiempi Hasselblad-tyyli – värit ovat luonnollisempia eivätkä enää ”huuda” ylikylläisinä. Puut näyttävät puilta, ei piirretyiltä. Mutta: Sensorikoko on pienentynyt. Hämärässä fysiikan lakeja ei voi huijata. Kun valo vähenee, kamera joutuu turvautumaan aggressiivisempaan kohinanpoistoon. Tuloksena hämäräkuvat ovat joskus hieman ”muovisia” tai pehmeitä verrattuna esimerkiksi edeltäjänkin syvyyteen ja tarkkuuteen.    

Telekamera (Samsung JN5, 50 MP, 3.5x zoom): Kyseessä linssi, joka jakaa mielipiteet takuulla. Polttoväli (n. 85mm) on täydellinen potretteihin ja yksityiskohtiin metsässä. Se pääsee lähemmäs kuin vanha 3x zoom. Mutta: Sensori on pikkuruinen (1/2.76″). OnePlus 13 käytti paljon suurempaa sensoria tässä kohtaa. Hyvässä valossa kuvat ovat teräviä, mutta hämärässä kuvanlaatu romahtaa nopeammin kuin edeltäjässä. Jos zoomaat yli 10x, tekoäly alkaa maalata kuvaa uusiksi, ja lopputulos näyttää enemmän minun tekemältäni taideteokselta, eli suorastaan hirveältä.

Ultralaajakulma (OmniVision OV50D, 50 MP): Kyseessä on perusvarma suorittaja. Se on riittävän laaja maisemakuviin. Mutta: Reunoilla on pehmeyttä, ja värisävyt eivät aina täsmää pääkameran kanssa – lumihanki saattaa näyttää tässä sinisemmältä kuin pääkameralla. Se on ihan käypä suoritus, mutta ei säväytä meitä, jotka olemme työksemme järjestelmäkameroiden kanssa touhunneet jo vuosikymmenen ajan.

Etukamera (Sony IMX709, 32 MP): Positiivinen yllätys löytyy tällä kertaa näytön yläreunasta. OnePlus on vihdoin tuonut automaattitarkennuksen etukameraan. Tämä on ominaisuus, jota ei osaa arvostaa ennen kuin se puuttuu. Enää tämäkään karsea naama ei ole sumeaa mössöä, vaikka puhelinta pitäisi vähän lähempänä tai kauempana. 32 megapikselin kenno tekee hyvää jälkeä.

Videopuoli on ässä hihassa

Jos valokuvat jättivät hieman kylmäksi edeltäjäänsä verrattuna, videokuvaus sytytti roihun uudelleen. Kyseisen luurin puhelimen salainen ase on eittämättä 4K 120fps -videokuvaus. Se ei ole vain numeroita paperilla, vaan oikeasti käyttökelpoinen ja todella hauska ominaisuus, joka muuttaa tavan katsoa maailmaa.

Testasin tätä kolmessa hyvin erilaisessa tilanteessa, ja tulokset olivat suorastaan hypnoottisia. Ensimmäiseksi suuntasin paikallisen joen äärelle ja kuvasin sen kuohuja käsivaralla. Hidastus teki virtaavasta vedestä lasimaista taidetta, jossa jokainen pisara erottui kristallinkirkkaana, pysäyttäen ajan liikkeen keskellä. Seuraavaksi pääsin todistamaan paikallisen tavaratalon joulunavauksen ilotulitusta. 120fps hidastus levitti taivaalle ammutun räjähdyksen kuin hidastetussa Hollywood-elokuvassa, jokainen kipinä piirtyi terävänä valojuovana pimeyttä vasten. Lopullinen testi tapahtui kuitenkin arjessa: kuvasin ipanoiden riehumista painisalilla. Hidastus teki kaaoksesta balettia. Tätä en teille kuitenkaan jaa!

Lisäksi uusi Master Mode tarjoaa manuaalisäädöt myös videolle. Voit lukita suljinajan ja ISO:n, mikä tekee videosta ammattimaisempaa.

Tekoälyä ilman wau-efektiä

Olen yleensä allerginen markkinointitermeille kuten ”AI-vallankumous”, eikä OxygenOS 16:n uusi kattaus saanut minua vieläkään täysin hihkumaan innosta. Ominaisuudet ovat loppujen lopuksi ihan peruskauraa: näppäriä aputyökaluja, jotka toimivat taustalla ilman sen suurempaa ilotulitusta tai mullistavia kokemuksia.   

Otetaan esimerkiksi AI VoiceScribe. Sen on tarkoitus toimia eräänlaisena digitaalisena sihteerinä, joka litteroi ja tiivistää puhetta tekstiksi. Paperilla ja asetuksissa se näyttää lupaavalta työkalulta esimerkiksi kokousmuistiinpanojen tai omien ajatusten tallentamiseen. Myös AI Eraser tekee sen mitä lupaa: poistaa kuvista ylimääräiset kohteet, kuten ne taustalla heiluvat turistit. Jälki on yleensä ihan mukiinmenevää. Nämä ovat kaikki ihan toimivia lisiä työkalupakkiin ja varmasti helpottavat jonkun arkea, mutta rehellisyyden nimissä yksikään niistä ei saanut minua haukkomaan henkeäni. Ne ovat siellä, ne toimivat, ja siinä se.

OnePlus 15 on upea taidonnäyte, mutta parissa kohtaa exää tulee ikävä – toisaalta, uusia puolia nykyisessä arvostaa enemmissä määrin

OnePlus 15 on puhelin ihmiselle, joka arvostaa toimintavarmuutta yli kaiken. Se edustaa insinöörimäistä kehitystä, jossa käytännöllisyys on hiottu huippuunsa estetiikan kustannuksella. Se ei ehkä ole niin komeaa katseltavaa, kuin pari edeltäjäänsä, nimittäin minä ainakin myönnän kaipaavani OnePlus 13:n persoonallista otetta ja kameroiden ”sielukkuutta”, sen näytöstä ja kamerasta puhumattakaan.

Mutta kun olet kaltaiseni erikoismies, kaukana kotoa, pakkasessa ja ilman latausmahdollisuutta, estetiikka jää toissijaiseksi. Silloin kaipaat puhelinta, joka pyörittää viihteen pätkimättä ja jossa on virtaa vielä huomennakin.

Päivityslupauksen osalta OnePlus tarjoaa neljä vuotta Android-versioita. Se on kohtuu hyvä lupaus, joka kantaa laitteen elinkaaren yli useimpien käyttäjien tarpeisiin. Vaikka markkinajohtajat lupaavatkin nykyään jopa seitsemän vuotta, on rehellisyyden nimissä myönnettävä, että neljä vuotta on sekin pitkä aika teknologian maailmassa ja todennäköisesti akku (tai käyttäjän kumppaninvaihtohalut) hyytyy ennen ohjelmistotukea.

Siinä missä vanha rakkaus maalasi maailman värikkäämmin, tämä uusi tulokas piirtää sen viivoittimella – tehokkaasti ja virheettömästi. Toisaalta, uusia puolia nykyisessä arvostaa enemmissä määrin: se ei hyydy pakkasessa, se ei vaadi jatkuvaa huomiota ja se pysyy rinnalla silloinkin, kun vauhti kiihtyy. Se on järkiavioliitto, joka saattaa ajan myötä syventyä kestäväksi rakkaudeksi, nimittäin sellaiseksi, joka ei ehkä roihua, mutta lämmittää varmasti.