Arvostelut, Teknologia

Testi: Samsung S95F on kuin se odotettu Tinder-match, josta arki paljastaa ne pienet luonnolliset särönsä Kommentit pois päältä artikkelissa Testi: Samsung S95F on kuin se odotettu Tinder-match, josta arki paljastaa ne pienet luonnolliset särönsä

Tässä harrastuksen ja työn välimaastossa seilaavassa pestissä on yksi toistuva rituaali: uuden testilaitteen saapuminen. Se on hetki, joka saa itsessäni pienen nörttipojan hyppimään riemusta, ja aiheuttaa yleensä myös samalla pienen logistisen päänvaivan: ”Mihin tuo oma nyt sitten laitetaan jemmaan testin ajaksi?” Olen nähnyt ja kokeillut monenlaisia paneeleita, mutta kun puhelin soi ja toisessa päässä varmistui, että Samsungin uusi lippulaiva, 65-tuumainen S95F, oli matkalla hetkellisesti minun piinapenkkiini, myönnän innostuneeni tavallista enemmän.

Niinpä alkoi operaatio ’oma telkkari piiloon’. Uskollinen palvelijani kiedottiin kuplamuoviin ja survottiin oman sänkyni alle odottamaan uutta tulemistaan, kuin vanha karhu talviunille. Tilalle nousi musta jytky, joka edusti jo futuristisempaa tatsia entä oma paneelini. Mutta lunastaako se lupaukset, kun vastassa on tahmeat sormenjäljet, armoton auringonpaiste ja koti-isän pyhä peli-ilta?

Speksit pähkinänkuoressa

  • Näytön koko: 65 tuumaa  (testilaitteessa)
  • Paneeli: QD-OLED, 4K UHD (3840 x 2160)  
  • Virkistystaajuus: 100 Hz (Natiivi) / 165 Hz (PC-pelaaminen)  
  • Liitännät: 4 x HDMI 2.1  
  • Ääni: 70 W, 4.2.2-kanavainen, Dolby Atmos  
  • Älyalusta: Tizen (2025)  

Ohutta ja kodin viihtyisyyttä parantavaa teknologiaa

Ensimmäinen havaintoni ei ollut kovinkaan tieteellinen, mutta toki sitäkin merkittävämpi: S95F on naurettavan ohut. Jopa niinkin, että hetken pelkäsin sen katkeavan, jos laatikkoa purkaessani tuuli pääsee vähänkään ottamaan kohti, mutta totuus olikin jotain aivan toista kun yksin yritin punnertaa telkkaria laatikostaan ulos. Voin muuten kertoa, että yksin tuossa operaatiossa tuli hiki ja äitiäkin vähän ikävä. Onneksi mukana tulee tukeva jalusta ja Samsungin nerokas One Connect Box -laatikko, jotka oli yllättävän vaivattomat ruuvata paikoilleen. Kaikki johdot kiinnitetään tähän erilliseen laatikkoon, josta lähtee vain yksi siisti, ohut piuha itse televisioon. Jotenkin edes kodin viihtyvyyttä ajattelevalle, tämä on lottovoitto. Ei enää johtokaaosta, jota pienimmät tai vaikkapa lemmikit voisivat tutkia vähän liiankin innokkaasti, tai mitkä näyttää omalta sohvalta katsottuna kauhealta. Ihan kuin johtokaaosta ei olisi jo nörtin kotona muutenkin….

Kun virrat löi tähän laatikosta punnerrettuun aparaattin päälle ensimmäistä kertaa, olohuoneessa kuului kollektiivinen huokaus. Kuva on h*lvetin teränä. Värit suorastaan hyppäävät silmille ja kirkkautta riittää niin, että naapuriakin kaihistuttaa. Tämä toki niin hyvässä, kuin pahassakin. Ensimmäinen 4K-maisemavideo tuntui siltä, kuin olisi istunut Kolin huipulla kirkkaana syyspäivänä, mutta ilman kylmää pohjolan tuulta. OLED on aina OLED, ja siitä on oltava valmis maksamaan.

Ei mikään valoa karttava ”hevimörkö”, kuten allekirjoittanut

Sitten päästään television ehkä puhutuimpaan ominaisuuteen: mattapintaiseen, heijastamattomaan paneeliin. Muistatte varmaan osa ainakin lapsuuden lauantaiaamut, kun yrititte katsoa MTV3:lta Spidermania ja näitte ruudusta vain oman naamataulunne ja olohuoneen ikkunasta paistavan auringon? Samsungikin näyttää nyt vihdoin kansalle, että ne ajat ovat ohi uuden paneelitekniikan myötä. S95F suorastaan pyrkii syömään heijastuksia, mutta sen katselukulmat ovat myös upeaa seurattavaa. Voin katsoa synkintäkin Batman-elokuvaa keskellä kirkasta päivää ilman, että allekirjoittaneen tarvitsee vetää verhoja eteen. Perheelliselle, jonka olohuone ei ole pelkästään mikään hämäriä iltoja varten olemassa olevapimeä leffaluola, tämä on kohtalaisen mullistava juttu.  

Mutta kuten elämässä aina, täydellistä onnea ei ole. Kun illalla laittaa valot pois ja virittäytyy elokuvatunnelmaan, huomaa mattapinnan kääntöpuolen. Täysin pimeässä huoneessa, jos jostain pääsee livahtamaan pienikin valonsäde, ruudun täydelliset mustat sävyt voivat näyttää aavistuksen ylikorostetuilta, tässä tapauksessa siis hitusen harmahtavilta. Elokuvahifistelijä saattaa tässä kohtaa laskea pikkurilliään, mutta mielestäni tämä on varsin kohtuullinen kompromissi meille päivänvalostakin nauttiville ihmisille. Tämän lisäksi paneelin liika kirkkaus tekee myös sen ilmiön, että

Pelitelkkareiden mersu?

Kun on vuoroviikkoisän oma aika ja talo hiljenee, alkaa viihdekattaus. Ensin laitan Netflixistä showpainit pyörimään, aivot narikkaan ja antaa mennä. Sen jälkeen on aika siirtyä vähän laadukkaampaan elokuvamateriaaliin Blu-raylta. Mutta illan todellinen huipennus on, kun Nintendo Switch 2 ja Xbox Series X käynnistyvät. Ja tässä, rakkaat lukijani, S95F näyttää todellisen luonteensa. Telkkarihan on kuin joulupukinpajalla vartavasten räätälöity pelaamiseen. Neljä HDMI 2.1 -porttia, tuki jopa 165 hertsin virkistystaajuudelle PC:llä ja äärimmäisen pieni viive tekevät pelaamisesta niin sulavaa, että refleksit tuntuivat yliluonnollisilta. Voin myös myöntää, että showpaini liittyi vahvasti myös pelien rintamalla testikatalogiin.   

Vaikka kuinka yritin kaivella asetuksia, en päässyt täysin eroon pienestä nykimisestä ja tärinästä, joka vaivaa etenkin nopeissa kohtauksissa ja urheilua katsoessa, enkä näköjään ole ainoa, joka on tämän huomannut. Se ei ole jatkuvaa, mutta kun silmä siihen kerran tottuu, sitä ei voi olla näkemättä. Tulee mieleen vanha VHS-kasetti, joka on pyörinyt vähän liian monta kertaa. Tämä on television selkein heikkous, ja se on asia, joka kannattaa tiedostaa.  

Pelitilassa joudut tekemään myös valitettavan valinnan: joko täysi, silmiä hivelevä kirkkaus, mutta värit ovat hieman ylikorostuneita kuin vanhassa Technicolor-leffassa, tai sitten täydellisen tarkat ja luonnolliset värit, mutta kirkkaudesta leikataan noin 30 %. Tämä on pieni, mutta tärkeä yksityiskohta kilpapelaajille.

Älykästä ääntä, mutta kultakorville ei ehkä niinkään riittävää

Television omat kaiuttimet ovat… no, ne on olemassa. Eikä siitä oikein sen enempää. Ääntä lähtee 70 watin edestä, ja se on sehän toki on kelpo suoritus. Uutislähetykset ja lastenohjelmat kuulostavat ihan kelvollisilta. Mutta kun haluat tuntea Tie Fightereiden jylinän rinnassasi, ääni on kuin kuuntelisi Rammsteinia festarialueen ulkopuolelta parkkipaikalta, jotain kuulee joo, mutta fiilis jää puolitiehen. Lisäksi äänenvoimakkuutta nostaessa alkaa esiintyä selvää rätinää, joka ainakin itseäni häiritsi toimintakohtausten pauhussa. Eikä ne bassotkaan luonnollisestikaan ole kovin napakkaa nähneetkään. Eli kyllä, se soundbar näin suureen rahaan on kuitenkin edelleen ihan suositeltava vaihtoehto, vähintäänkin.

Television sisällä asuu pieni tekoälyapurilainen nimeltä Active Voice Amplifier Pro. Se kuuntelee television mikrofonilla huoneen melutasoa ja nostaa automaattisesti dialogin voimakkuutta, jos imuri on päällä tai lapset päättävät perustaa olohuoneeseen rumpuorkesterin. Nerokasta, mutta toisaalta toiminto on myös melko ärsyttävä.

Älypuoli hoituu Samsungin Tizen-käyttöjärjestelmällä. Sieltä löytyvät kaikki tarvittavat sovellukset Yle Areenasta Netflixiin. Käyttöliittymä on tosin edelleenkin hieman sekava ja välillä tuskastuttavan hidas, vähän kuin yrittäisi asioida virastossa ruuhka-aikaan. Homma tulee hoidettua, mutta ei se mikään riemujuhla ole.

Samsungin kaukosäädinratkaisuja olen sekä kehunut, mutta myöskin moittinut ennenkin. Aurinkoladattava pieni ja yksinkertainen kapistus on hiilijalanjäljeltään mahtava luomus, mutta kyllä se vain edelleenkin joutuu tuskastuttavan usein hukkaan ja ne kuuluisat todella helpot vahinkopainallukset ovat edelleenkin läsnä.

Onko pikavippi tämän mallin hankkimisessa tarpeen?

Nostetaan siis kissa pöydälle meidän nuukien miesten rakkaasta aiheesta: nimittäin hintapolitiikka. Kyseinen televisio ei ole edullisimmasta päästä. Itse asiassa, kun katsoo virallisia suositushintoja, jotka pyörivät jossain kolmen ja puolen tonnin euron paremmalla puolella, saattaa hintatiedottomilla aamukahvi mennä väärään kurkkuun. 

Mutta tässä piilee juju. Samsungin hinnoittelustrategia tuntuu olevan ”pyydä kuuta taivaalta, mutta myy se maanläheiseen hintaan”. Vaikka ohjehinta on korkea, todellinen kauppahinta on usein jotain aivan muuta. Eri liikkeiden tarjouksia ja kampanjoita seuraamalla tämän saman television voi löytää reilulla 2 000 eurolla. Onpa se nähty jopa alle kahden tonnin nähtävästi tälle syksyä.

Black Friday on myös aivan nurkan takana. Jos television hinta on jo nyt pudonnut näin paljon suositushinnastaan, mitä se tekeekään marraskuun suurimmissa alennusmyynneissä? Täydellä hinnalla tämä on luksustuote, jonka hankintaa pitää perustella itselleen pitkään ja hartaasti. Mutta jos Black Friday -tarjouksesta tai jostakin muusta tämä löytynee edukkaamman pään hintaan, niin diili on erityisen kova.

Palataan siis otsikkoon: onko se täydellinen ”Tinder-match?”. On ja ei, nimittäin täydellisyyttä ei ole olemassakaan, vaan meissä jokaisessa on aina omat särönsä. Samsungin liikkeenkäsittelyssä on parantamisen varaa, ja todellinen elokuvahifistelijä saattaa kaivata perinteisemmän mallista paneelia ja kieltämättä myöskin vielä Dolby Vision -tukea. Nämä ovat ne luonneviat, joiden kanssa on vain opittava elämään.   

Mutta juuri siinä piilee eräänlainen nerous. S95F on loistava kompromissi huipputeknologian ja arjen realiteettien välillä. Se tekee aamun piirretyistä siedettävän näköisiä ja isän pyhästä peli-illasta eeppisen. Se ei yritä olla täydellinen pimeän leffahuoneen puristitelevisio, vaan paras mahdollinen televisio tavalliseen olohuoneeseen. Ja juuri sen kanssa olisi voinut jatkaa elämää pidempäänkin. Mutta testi-ajat ovat jo kaukaista historiaa…ja arki on koittanut jälleen, valitettavasti….

Samsung S95F (65)

9 / 10
Hyvää +Häikäisevä kuvanlaatu, kirkkaus ja värit +Markkinoiden paras heijastuksenesto valoisiin tiloihin +Täydellinen ja kattava ominaisuuspaketti pelaajalle +Upea, superohut muotoilu ja kätevä One Connect Box Huonoa -Liikkeenkäsittelyssä edelleen parannettavaa -Sisäänrakennettu ääni rätisee ja jää ohueksi -Ei Dolby Vision -tukea -Mattapinta syö mustan tasoa pimeässä huoneessa -Alkuperäinen hinta on melko tiukka Yhteenveto

Testi: Samsung Galaxy Z Fold8 Ultra on törkeän kova ”kontsapuhelin” – törkeän kovalla hinnalla Kommentit pois päältä artikkelissa Testi: Samsung Galaxy Z Fold8 Ultra on törkeän kova ”kontsapuhelin” – törkeän kovalla hinnalla

Luonnossa liikkuessa puhelimelle tulee helposti vähän enemmän käyttöä kuin pelkkänä puhelimena. Se on kamera, kartta, taskulamppu, viestiväline ja välillä myös se vehje, jolla tarkistetaan nopeasti jotain täysin epäolennaista kesken metsäretken. Ja jos maailmalla on juuri pamahtanut jokin tiukka uutisaihe ilmoille, samalla laitteella voi napata kuvat, tarkistaa faktat ja kyhätä Errorin sivuille ensimmäisen uutisluonnoksen ennen kuin metsästä on edes ehditty takaisin kotiin.

Kun päivä jatkuu, pitäisi saman kapistuksen taipua vielä töihin, kuvien käsittelyyn, videoiden katseluun ja illan viimeiseen pelikierrokseen. Tässä kohtaa tavallinen puhelin alkaa välillä tuntua pieneltä, tabletti taas ylimääräiseltä laitteelta, jota ei viitsi kantaa joka paikkaan.

yrittää ratkaista tämän ongelman yhdellä melko kunnianhimoisella tavalla: taittamalla tabletin puhelimeksi.

Olen käyttänyt Fold8 Ultraa noin kuukauden ajan, ja ensimmäinen reaktioni on pysynyt yllättävän muuttumattomana koko testijakson ajan.

Voi ryökäle sentään. Tämähän on hieno laite.

Vihdoinkin taittuva puhelin, joka tuntuu puhelimelta

En ala leikkiä tämän arvion yhteydessä mitään taittuvien puhelinten veteraania. Samsungin Flipit ovat tulleet tutuiksi ja vuosien takainen OnePlussan taittuva on myös tullut kokeiltua, mutta omassa käytössäni nämä ovat silti selvästi harvinaisempaa herkkua kuin perinteiset lippulaivapuhelimet.

Siksi Fold8 Ultraa on ollut kiinnostava käyttää kunnolla pidemmän aikaa.

Ensimmäinen yllätys tulee jo silloin, kun laitteen sulkee. Aiemmissa taittuvissa puhelimissa on helposti ollut sellainen tunne, että kädessä on kaksi puhelinta päällekkäin. Fold8 Ultra ei tunnu samalla tavalla kömpelöltä.

Suljettuna se on 8,9 millimetriä paksu ja painaa 215 grammaa. Kyseessä ei siis edelleenkään ole mikään höyhenenkevyt luuri, mutta taskussa ja kädessä laite tuntuu huomattavasti enemmän tavalliselta lippulaivapuhelimelta kuin taittuvalta erikoisuudelta.

Avattuna paksuutta on vain 4,1 millimetriä, ja edessä on kahdeksan tuuman näyttö. Siinä kohtaa koko laitteen idea alkaa tuntua vähän absurdilta.

Ulkopuolen 6,5-tuumainen Dynamic AMOLED 2X -näyttö käyttää 21:9-kuvasuhdetta ja 120 hertsin virkistystaajuutta. Näyttö on kirkas kuin mikä, sillä huippukirkkaus yltää 3 000 nitiin. Anti-reflective-pinnoite tekee vielä oman osansa, joten näyttöä ei tarvitse jatkuvasti yrittää tihrustaa oman naaman heijastuksen läpi.

Myös taitoskohta on tässä sukupolvessa onnistunut. Se ei tietenkään ole kadonnut mihinkään, mutta sitä huomaa käytössä selvästi vähemmän. Sormi ei nappaa uraan samalla tavalla vierittäessä, ja itse näytön katseleminen tuntuu luontevalta.

käyttää sisänäytössä Flex Titanium -rakennetta ja sarana on Armor FlexHinge. Ulkopuolen runko puolestaan on Armor Aluminumia. Koko paketti tuntuu kädessä erittäin viimeistellyltä ja jämäkältä, etenkin kun ottaa huomioon, miten ohueksi laite on saatu.

Kaunis puhelin, joka ei oikein osaa istua paikallaan

Suurin arkinen ärsytys tulee takapuolelta. Kamerajärjestelmän valtava uloke tekee puhelimesta pöydällä epävakaan. Jos laite on auki ja yritän kirjoittaa jotain pöydän päällä, koko komeus keikkuu kamerakyhmyn varassa.

Ei maailman suurin ongelma, mutta tämän hintaluokan laitteessa tällaiset pienet asiat alkavat väkisinkin pistää silmään.

Toinen asia on S Pen -tuki.

Tai pikemminkin sen puuttuminen.

Samsung on jättänyt Fold8 Ultrasta kokonaan S Pen -tuen pois. Ratkaisu on ymmärrettävä, kun katsoo laitteen paksuutta, mutta käyttäjän näkökulmasta sitä on silti vaikea olla harmittelematta.

Kahdeksan tuuman sisänäytölle olisi nimittäin ollut hienoa piirtää, tehdä tarkkoja muokkauksia ja käsitellä kuvia kynällä.

Myös IP48-luokitus kannattaa pitää mielessä. Puhelin kestää vettä, mutta hienojakoista pölyä ja hiekkaa vastaan suoja ei yllä samaan tasoon kuin IP6X-luokitelluissa laitteissa.

Tätä ei kannata liikaa dramatisoida, mutta asia on hyvä pitää mielessä, jos puhelin kulkee mukana myös vaativammissa olosuhteissa.

Kahdeksan tuumaa taskussa on aika hieno juttu

Fold8 Ultran suurin temppu ei kuitenkaan ole se, että se taittuu.

Se on se, mitä tapahtuu sen jälkeen.

Esimerkiksi sisällöntuottajan näkökulmasta laite alkaa olla aika herkullinen työkalu. Kuvia voi selata yhdellä puolella, muokata toisella ja pitää muistiinpanot samalla näkyvissä. Videota leikatessa esikatselu, editointityökalut ja muistiinpanot voidaan pitää samassa näkymässä ilman jatkuvaa sovelluksesta toiseen hyppimistä.

Ja juuri tässä kohtaa kahdeksan tuuman näyttö alkaa tuntua paljon järkevämmältä kuin pelkältä tekniseltä tempulta.

Sisällöntuotannossa puhelimella tehdään nykyään muutenkin paljon muutakin kuin otetaan kuva. Materiaali pitää tarkistaa, valita, rajata, editoida ja julkaista. Fold8 Ultraa voi käyttää kuvaamiseen, mutta myös pienenä editointikoneena, jossa työkalut eivät ole koko ajan toistensa tiellä.

One UI 9:n moniajo useine sovelluksineen ja kelluvine ikkunoineen toimii muutenkin hienosti. Tavallisella puhelimella monen asian yhtäaikainen tekeminen alkaa nopeasti tuntua siltä, että yrittää järjestää työpöytää postimerkin kokoisella näytöllä. Foldilla tilaa on yksinkertaisesti enemmän.

Tässä kohtaa Fold8 Ultra alkaa olla sisällöntuottajalle enemmän kuin kallis puhelin. Se on taskuun taittuva työtila. Ja juuri tämä on mielestäni koko laitteen paras idea. Se on ehkä koko laitteen tärkein ero tavalliseen lippulaivapuhelimeen verrattuna.

Kamerassa ei ole juuri säästelty

Kamerapuolella Samsung ei ole yrittänyt tehdä Fold8 Ultrasta mitään puolivillaista taittuvan puhelimen kameraa.

Pääkamerana on 200 megapikselin kenno, f/1.7-aukko ja optinen kuvanvakain. Kuvanlaatu on parhaiden lippulaivapuhelinten tasolla. Dynaaminen alue on hyvä, värit näyttävät luonnollisilta ja myös hämärässä kamera onnistuu keräämään mukavasti yksityiskohtia.

200 megapikselin kenno antaa mahdollisuuden myös hyvään 2x rajaukseen ilman, että kuva romahtaa heti laadultaan. Arjessa tämä näkyy esimerkiksi silloin, kun pitäisi saada lapsista nopeasti kuva ilman, että kameraa tarvitsee kaivaa erikseen esille tai alkaa säätää zoomia kesken tilanteen.

Ultralaajakulmakamera on 50 megapikselin kennolla ja automaattitarkennuksella varustettu. Jälkimmäinen on tärkeä lisä, sillä kamera taipuu myös makrokuvaukseen.

Telekamera on sen sijaan yksi kokonaisuuden selkeistä kompromisseista. Käytössä on 10 megapikselin kenno, optinen kuvanvakain ja vain 3x optinen zoom.

Tavallisissa Ultra-malleissa on totuttu näkemään pidemmälle kurottavia telekameroita, joten esimerkiksi koulun kevätjuhlissa tai jalkapallokentän laidalla Fold8 Ultra ei ole aivan samalla viivalla. Digitaalista zoomia voi toki käyttää, mutta jossain kymmenen kerran paikkeilla kuva alkaa muuttua helposti vesivärimaalaukseksi.

Pääkameran taso on kuitenkin niin hyvä, että kokonaisuutena kamerajärjestelmä kuuluu Fold8 Ultran vahvuuksiin.

Alla pieni esimerkkigalleria puhelimella otetuista kuvista:

Video ja kuvien käsittely hyötyvät Foldin rakenteesta

Samsung on pakannut mukaan myös melkoisen määrän videokuvaajalle suunnattuja työkaluja.

Cine LUT antaa mahdollisuuden tarkastella kuvaa jo kuvatessa elokuvamaisemman värimäärittelyn kautta. Uusi 8K APV -tallennus sekä 4K 120 fps -tila puolestaan tarjoavat enemmän mahdollisuuksia jälkikäsittelyyn.

Myös kuvien käsittely on kahdeksan tuuman näytöllä huomattavasti mukavampaa kuin tavallisella puhelimella. One UI 9avulla ruudulle voi järjestää esimerkiksi gallerian, kuvankäsittelysovelluksen ja muistiinpanot rinnakkain.

S Penin puuttuminen alkaa tässä kohtaa jälleen hieman harmittaa. Tarkka maskaaminen tai aikajanan kanssa työskentely olisi kynällä aivan eri asia kuin sormella tökkiminen.

Kahdeksan tuumaa on hieno asia myös pelaamisessa

Nörtti-isän näkökulmasta Fold8 Ultra on vähän vaarallinen laite. Kun lapset ovat menneet nukkumaan ja olisi tarkoitus tehdä jotakin ”järkevää”, kahdeksan tuuman näyttö avautuu edessä kuin pieni pelikonsoli.

Snapdragon 8 Elite Gen 5 for Galaxy -piiriä ja Adreno 840 -grafiikkaa ei tarvitse pelätä ainakaan tavallisessa käytössä. Raskaammatkin 3D-pelit pyörivät hienosti, kuva on tarkka ja 120 hertsin näyttö tekee menosta mukavan sulavaa. Iso näyttö on pelaamiseen yksinkertaisesti aika luksusta.

Pitkässä ja raskaassa pelisessiossa laitteen ohut rakenne kuitenkin alkaa näkyä lämpöinä ja suorituskyvyn laskuna. Jos tarkoituksena on pelata tuntikausia kaikkein raskaimpia pelejä, paksumpi pelipuhelin voi olla järkevämpi vaihtoehto.

Myös lähes neliömäinen näyttö tuo peleihin omat erikoisuutensa. Joissakin peleissä valtava ruutu toimii hienosti, toisissa käyttöliittymä päättää levittää tärkeimmät virtuaalinapit mahdollisimman kauas toisistaan.

Akku, joka ei pyydä armoa

Fold8 Ultra käyttää 5 000 milliampeeritunnin piitä ja hiiltä hyödyntävää akkua, ja kokonaisuus toimii todella hyvin.

Oma käyttöni on ollut kaikkea muuta kuin kevyttä: viestejä, kuvaamista, videoita, verkkosivuja ja työskentelyä useamman sovelluksen voimin. Silti akku on kestänyt luotettavasti kaksi täyttä päivää yhdellä latauksella.

Kevyemmällä selailulla virrankulutus on vielä maltillisempaa.

45 watin pikalatauksella akku latautuu noin 70 prosenttiin puolessa tunnissa ja täyteen noin tunnissa. Laturi pitää tosin hankkia erikseen, sillä pakkauksessa tulee mukana käytännössä vain kaapeli. Näillä kilometreillä niitä kuitenkin alkaa jo kaapeissa lojumaan.

Ohjelmistopuolella Samsungin One UI 9 toimii kokonaisuuden kanssa hienosti. Moniajo on laitteen tärkein ominaisuus, mutta samalla käyttöjärjestelmä onnistuu pitämään kokemuksen melko helposti lähestyttävänä myös silloin, kun puhelinta käyttää suljettuna tavallisen puhelimen tapaan.

Pitkä ohjelmistotuki lisää laitteen järkevyyttä vielä entisestään. Näin kallista puhelinta ei halua ostaa ajatuksella, että muutaman vuoden päästä se jää ilman päivityksiä.

Kenelle Galaxy Z Fold8 Ultra sopii?

Fold8 Ultra ei ole puhelin kaikelle kansalle.

Jos tarvitset vain hyvän älypuhelimen, kannattaa ostaa hyvä ”perus-älypuhelin”. Samalla rahalla saa tavallisen huippupuhelimen ja vielä vaikkapa erillisen tabletin.

Fold8 Ultra alkaa kuitenkin näyttää järkevältä silloin, kun yhdeltä laitteelta haluaa paljon enemmän.

Jos kirjoitat, käsittelet kuvia, käytät taulukoita, luet dokumentteja, kuvaat sisältöä ja kulutat paljon mediaa, kahdeksan tuuman näyttö voi korvata yllättävän paljon erillisiä laitteita.

Sisällöntuottajalle laite on erityisen kiinnostava. Kamera on lippulaivatasoa, takakameralla voi kuvata videota ulkopuolista näyttöä hyödyntäen ja suuri sisänäyttö tekee kuvien ja videoiden käsittelystä mukavampaa.

Sen sijaan S Penin tarvitsevan piirtäjän tai muistiinpanojen tekijän kannattaa katsoa muualle. Samoin jatkuvasti pitkiä ja raskaita pelisessioita harrastavalle tavallinen tai paksumpi pelipuhelin voi olla parempi ratkaisu.

Ja jos 2 299 euroa tuntuu puhelimesta järjettömältä summalta, sitä kannattaa kuunnella.

Se on melkoinen summa.

Mutta onko se 2 299 euron arvoinen?

Galaxy Z Fold8 Ultran suositushinta alkaa 2 299 eurosta ja yhden teratavun mallista saa pulittaa peräti 2 929 euroa. Siinä vaiheessa puhutaan jo rahasta, jolla saa jo kohtuullisen käyttöauton, varsin mukavan lomareissun tai erittäin hyvän tavallisen puhelimen ja tabletin yhdistelmän.

Siksi Fold8 Ultraa ei voi suositella samalla tavalla kuin tavallista huippupuhelinta. Se on ylellisyystuote ja aivan poskettoman kallis sellainen. Toisaalta tässä tapauksessa korkea hinta ei tunnu pelkältä brändilisältä, sillä laitteen suunnittelussa on tehty melko käsittämätön määrä kompromisseja, jotta kahdeksan tuuman näyttö, tehokas rauta, huippuluokan kamera ja 5 000 milliampeeritunnin akku on saatu pakattua näin ohueen pakettiin.

Avattuna Fold8 Ultra on vain 4,1 millimetriä paksu.

Se on aika absurdia.

Kuukauden käytön jälkeen olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että Fold8 Ultran kohdalla hinta ja laitteen hienous ovat kaksi eri keskustelua.

Järjellä ajateltuna 2 299 euroa puhelimesta on järjetön summa. S Penin tuen puuttuminen, vain 3x optinen telekamera, raskaassa pelaamisessa näkyvät lämpörajoitteet ja IP48-suojaus estävät myös täydellisen arvosanan.

Mutta sitten on se toinen puoli.

Kahdeksan tuuman näyttö ei enää tunnu tempulta. Se on erinomainen työskentelyyn, moniajoon ja sisällöntuotantoon. Kamera on huippuluokkaa, kuvaaminen ja editointi toimivat hienosti samalla laitteella ja One UI 9:n moniajo tekee Foldista aidosti erilaisen kuin tavallinen lippulaivapuhelin.

Sisällöntuottajalle tämä voi parhaimmillaan olla kokonainen työkalupakki taskussa. Kuvaa, editoi, kirjoita, tarkista, julkaise ja siirry seuraavaan hommaan ilman, että taskuissa tarvitsee kuljettaa mukana puolikasta elektroniikkakauppaa.

Fold8 Ultra ei ole täydellinen eikä se ole järkevä ostos kaikille. Se on kuitenkin poikkeuksellisen hieno laite, jonka kanssa huomaa vähän väliä käyttävänsä ominaisuuksia, joita ei tavallisella puhelimella edes kaipaisi.

Ja sitten, kaikkien hintalappujen, kompromissien ja järkeilyjen jälkeen, jäljelle jää yksi varsin yksinkertainen johtopäätös.

Tällä kertaa en edes yritä muotoilla sitä kauniimmin, vaan totean.

Helvetti, on tämä hieno laite.

9 / 10
Hyvää +Erittäin ohut ja viimeistelty rakenne +Loistavat 3 000 nitin AMOLED-näytöt +Huomaamaton taitoskohta +Huikea 200 megapikselin pääkamera +Monipuoliset video-ominaisuudet +Todella toimiva moniajo +Erinomainen akunkesto +Erittäin tehokas suorituskyky +Kahdeksan tuuman sisänäyttö tekee työskentelystä ja viihteestä miellyttävää Huonoa -Suolainen hinta -Ei sisäistä S Pen -tukea -Telekameran puutteet -IP48 ei tarjoa hienopölyn ja hiekan IP6X-tason suojaa -Suuri kamerakyhmy tekee puhelimesta epävakaan pöydällä Yhteenveto Sisällöntuottajalle tämä voi parhaimmillaan olla kokonainen työkalupakki taskussa. Kuvaa, editoi, kirjoita, tarkista, julkaise ja siirry seuraavaan hommaan ilman, että taskuissa tarvitsee kuljettaa mukana puolikasta elektroniikkakauppaa. Fold8 Ultra ei ole täydellinen eikä se ole järkevä ostos kaikille. Se on kuitenkin poikkeuksellisen hieno laite, jonka kanssa huomaa vähän väliä käyttävänsä ominaisuuksia, joita ei tavallisella puhelimella edes kaipaisi. Ja sitten, kaikkien hintalappujen, kompromissien ja järkeilyjen jälkeen, jäljelle jää yksi varsin yksinkertainen johtopäätös. Tällä kertaa en edes yritä muotoilla sitä kauniimmin, vaan totean. Helvetti, on tämä hieno laite.

Testi: Samsung R85H Micro RGB -televisio selättää aamun Bluey-hetket ja illan nopeat pelisessiot kiitettävästi Kommentit pois päältä artikkelissa Testi: Samsung R85H Micro RGB -televisio selättää aamun Bluey-hetket ja illan nopeat pelisessiot kiitettävästi

8.5 / 10
Hyvää +Poikkeuksellisen upea ja elävä värintoisto +Korkea valoteho ja kirkkaus +Huippuluokan peliominaisuudet +Kaikki 4 porttia täyttä HDMI 2.1 -standardia +AI Sound controller Huonoa -Ei Dolby Vision -tukea -Ei kalliimman mallin Glare Free -mattapintaa -Ei One Connect -liitäntäboksia (johon on jo kerennyt ihastua) -Tizen-käyttöliittymä on edelleen turhan täyteen ahdettu -Täydellä 1 699 euron suositushinnalla kova kilpailu

Television testaaminen alkaa harvoin erityisen dramaattisesti tai ”coolisti” jossain lukijoiden kuvittelemassa ultimaattisessa testistudiossa. Tälläkin kertaa ensimmäinen varsinainen käyttötapaus oli huomattavasti arkisempi kuin mitä 1 699 euron suositushinnalla varustetullulta (55-tuumaiselta) Micro RGB -televisiolta voisi odottaa. Olohuoneessa paistoi aurinko suoraan ikkunoista sisään, Bluey pyöri ruudulla ja allekirjoittaneen mielessä pyöri lähinnä yksi ajatus: olisikohan tässä joku ilta vihdoin aikaa vaikkapa pelata jotain?

Televisio kun joutuu nykyään aika erikoiseen testiin. Sen pitäisi näyttää aamulla lastenohjelmat kirkkaassa päivänvalossa, illalla Netflixistä elokuvia, viikonloppuna Disney Plussaa ja silloin kun lapset viimein ovat nukkumassa, pitäisi vielä jaksaa pyörittää pelejä ilman, että kuva alkaa näyttämään allekirjoittaneen naamataululta maanantai-aamuisin.

R85H lähtee tähän leikkiin melko mielenkiintoisella aseella. Kyseessä on Samsungin uusi Micro RGB -televisio, jonka luvataan yhdistävän poikkeuksellisen laajan väriavaruuden, korkean kirkkauden ja melkoisen vakuuttavat peliominaisuudet samaan pakettiin.

Ja koska televisio ei päädy testaajalle koristeeksi, R85H joutui tietenkin tekemään juuri sitä, mitä televisioilla tässä taloudessa tehdään. Nintendo Switch 2 sai kyytiä Star Foxin kanssa, Netflixit ja Disney Plussat kyykytettiin läpi ja ruutua katseltiin välillä keskellä kirkkainta päivää, välillä olohuoneen valot sammutettuina.

Lopputulos oli kiinnostava, sillä R85H ei tunnu yrittävän olla vain yksi uusi televisio muiden joukossa. Se yrittää olla vähän kaikkea. Ja yleensä juuri siinä kohtaa alkaa kiinnostaa, osaako laite oikeasti mitään erityisen hyvin vai onko lopputuloksena vain kallis kompromissi.

Mikä ihmeen Micro RGB?

Teknologianörttinä ensimmäinen ajatukseni oli tietenkin hieman epäilevä: eikö tämä ole taas yksi uusi Samsungin keksimä markkinointitermi, jolla vanhalle teknologialle annetaan uusi nimi?

Ei tällä kertaa.

Micro RGB poikkeaa perinteisestä QLED- ja Mini-LED-toteutuksesta siinä, että taustavalo rakentuu erillisistä punaisista, vihreistä ja sinisistä mikroskooppisen pienistä LED-valonlähteistä. Ajatuksena on tuottaa värit mahdollisimman puhtaasti jo itse valonlähteessä sen sijaan, että niitä joudutaan muodostamaan samalla tavalla perinteisten taustavaloratkaisujen kautta.

Teknisestä selityksestä voidaan kuitenkin siirtyä nopeasti siihen paljon kiinnostavampaan kysymykseen: mitä ihmettä tämä tarkoittaa olohuoneessa?

Ensimmäinen vastaus on värit.

R85H:n värintoisto on todella näyttävä. Luontodokumentit, animaatiot ja HDR-sisältö saavat ruudulla sellaisen väriloiston, että välillä tekisi mieli tarkistaa, onko televisio vahingossa siirtynyt demotilaan. Samsung lupaa television yltävän 100 prosenttiin BT.2020-väriavaruudesta, ja vaikka numeroista voi jokainen tehdä omat johtopäätöksensä, käytännössä huomio kiinnittyy ennen kaikkea siihen, kuinka elävältä kuva näyttää.

Eikä kyse ole pelkästään siitä, että kaikki olisi vedetty värikynällä mahdollisimman räikeäksi. Ihonsävyt pysyvät luonnollisina ja kuva näyttää parhaimmillaan todella tarkalta.

Aurinko saa tulla kylään, kunhan ei jää asumaan

Televisioiden heijastukset ovat asia, jota ei välttämättä tavalliset kuluttajat tule ajatelleeksi paikallisessa Powerissa. Siellä kun televisiot seisovat täydellisessä valaistuksessa, jossa aurinko ei paista suoraan ruutuun ja joku on epäilemättä käynyt pyyhkimässä jokaisen sormenjäljen pois viisi sekuntia ennen kuin asiakas saapuu paikalle.

Kotona tilanne on vähän toinen.

Allekirjoittaneella aurinko pääsee paistamaan olohuoneeseen vähän turhankin hyvin, eikä televisiota voi siirtää sen mukaan, miten päivänvalo sattuu liikkumaan. Toisin kuin kalliimmassa R95H-sisarmallissa, R85H:ssa ei ole täysin mattapintaista Glare Free -pinnoitetta, vaan paneeli on kiiltäväpintainen. Paperilla tämä hieman jännitti, mutta käytännössä huoli osoittautui yllättävänkin turhaksi.

R85H nimittäin kompensoi mattapinnan puutetta Micro RGB -paneelin valtavalla kirkkaudella. Auringonpaiste ei tietenkään katoa mihinkään, mutta kuvan korkea valoteho ”puskee” heijastusten läpi niin tehokkaasti, ettei katselu muutu ihan täysin peilin tuijotteluksi. Blueyta voi katsoa keskellä kirkkainta päivää ilman, että ruudulta tarvitsee tähystellä omaa pärstäänsä puolen olohuoneen lisäksi.

Sama pätee myös urheiluun ja pelaamiseen. Jos olohuone ei ole mikään kellarissa sijaitseva pimeä leffaluola, suuri valoteho on arjessa valtava valtti. R85H ei ole parhaimmillaan vain silloin, kun verhot ovat kiinni ja kynttilät palavat. Se toimii erinomaisesti myös siihen ihan tavalliseen arkeen, jossa ulkona sattuu olemaan aurinkoinen kesäpäivä.

Elokuvailta paljastaa myös heikkoudet

Kun lapset lopulta nukkuvat ja olohuoneeseen saa hieman enemmän rauhaa, televisio joutuu seuraavaan testiin. Nyt ympäristön kirkkaudesta ei ole enää hyötyä, vaan huomio kiinnittyy mustan tasoon, kontrastiin ja siihen, miltä pimeät kohtaukset oikeasti näyttävät.

Micro RGB AI Engine ja television paikallinen Ultimate Micro Dimming -taustavalon ohjaus tekevät tässä varsin vakuuttavaa jälkeä. Kirkkaiden kohteiden ympärille syntyvää haloilmiötä on saatu hallittua erittäin hyvin, eikä pimeällä taivaalla lentelevä kirkas kohde muutu saman tien ympärilleen leviäväksi valokehäksi.

Musta ei tietenkään ole aivan sama asia kuin OLEDissa, jossa jokainen pikseli voidaan sammuttaa erikseen. Käytännössä ero on kuitenkin yllättävän pieni, varsinkin kun televisiota katsotaan normaalissa olohuoneessa eikä suurennuslasin kanssa täysin pimeässä huoneessa.

Ja juuri tähän liittyy R85H:n kiinnostavin puoli. Se ei välttämättä voita OLEDia jokaisessa yksittäisessä kategoriassa, mutta se yrittää olla erittäin hyvä mahdollisimman monessa.

Täydellisyyteen kuuluu kuitenkin yksi tuttu Samsungin puute.

Dolby Vision loistaa edelleen poissaolollaan.

Televisio tukee HDR10+:aa ja Filmmaker Modea, ja kuva näyttää HDR-sisällöllä hienolta. Silti Dolby Visionin puuttuminen tämän hintaluokan televisiosta tuntuu edelleen hieman oudolta. Kun kilpailijat tarjoavat formaattia laajasti, Samsung jatkaa omalla linjallaan.

En tiedä, onko kyse periaatteesta, lisenssimaksuista vai yksinkertaisesti siitä, että Samsung haluaa edelleen ajaa omaa HDR-ekosysteemiään. Kuluttajan kannalta lopputulos on kuitenkin sama: jos Dolby Vision on sinulle ehdoton vaatimus, R85H ei ole oikea televisio.

Puhe kuuluu, vaikka muu maailma räjähtää

Äänentoistosta ei televisioarviossa pääse koskaan ihan helpolla. Ohut televisio ei yksinkertaisesti pysty tarjoamaan samanlaista fyysistä tilavuutta kuin erillinen kaiutinjärjestelmä, vaikka valmistaja kuinka pakkaisi tekoälyä sen sisään.

R85H:n 30 watin äänentoisto on kuitenkin arkikäytössä ihan kelvollinen. Bluey, uutiset ja tavallinen televisiokatselu kuulostavat riittävän selkeiltä, eikä soundbaria ole pakko hakea kaupasta samana päivänä.

Samsungin AI Sound Controller on puolestaan ominaisuus, josta yllätyin positiivisesti. Televisio yrittää erotella puheen ja taustaäänet toisistaan ja säätää niitä tilanteen mukaan. Käytännössä tästä on hyötyä etenkin silloin, kun toimintakohtauksessa joku päättää räjäyttää puoli kaupunkia ja seuraavassa kohtauksessa kaksi hahmoa kuiskailee toisilleen.

Lapsiperheen olohuoneessa tällainen ominaisuus ei ole muutenkaan täysin turha. Jos taustalla joku rakentaa Duploista omaa valtakuntaansa ja toinen katsoo samaan aikaan televisiota, dialogin selkeys alkaa nopeasti kiinnostaa enemmän kuin täydellinen äänimaisema.

Pelitelkkari pääsi tositoimiin

Sitten päästään siihen osastoon, jossa R85H sai minulta kaikkein kovimman testin kahta artikkelimuistiota samaan aikaan tehdessäni.

Nintendo Switch 2.

Ja koska vanha Star Fox on jälleen kerran päässyt piinaamaan allekirjoittanutta, luonnollisesti myös Fox McCloudin Arwing päätyi ruudulle. R85H:n kanssa yhdistelmä oli melkoisen vakuuttava.

4K:n 144 hertsin virkistystaajuus, VRR-tuki ja FreeSync Premium Pro tekevät televisiosta varsin vakavasti otettavan pelinäytön. Input lag on pelitilassa niin pieni, ettei sitä normaalissa käytössä jää miettimään, ja liike pysyy nopeissakin tilanteissa sulavana.

Nintendo Switch 2:n Star Foxissa televisio pääsi myös näyttämään, mihin sen värintoisto pystyy. Avaruus, räjähdykset ja planeettojen pinnat näyttävät todella näyttäviltä, eikä ruudun suuri koko ainakaan vähennä kokemusta.

Tässä vaiheessa täytyy kuitenkin tunnustaa, että välillä itse peli unohtui hetkeksi ja huomio siirtyi television kuvaan. Se on yleensä hyvä merkki televisioarviossa.

PC-pelaajille löytyy vielä oma herkkunsa. 1440p-tarkkuudella R85H pystyy parhaimmillaan 240 hertsin virkistystaajuuteen DLG-teknologian avulla. Nopeissa verkkoräiskinnöissä tästä voi olla oikeasti hyötyä, vaikka itse en ehkä hankkisi lähes 1 700 euron televisiota pelkästään tämän ominaisuuden vuoksi.

Game Bar tuo ruudulle myös joukon peliasetuksia, joiden avulla esimerkiksi tummia alueita voi säätää näkyvämmiksi ja erilaisia tähtäystoimintoja ottaa käyttöön.

Kokonaisuutena pelaajan näkökulmasta R85H on siis erittäin kiinnostava paketti. Se ei ole pelkästään hyvä televisio, jolla voi pelata. Se on hyvä pelitelevisio, jolla voi myös katsoa televisiota.

Ja juuri siinä on mielestäni tämän laitteen yksi suurimmista vahvuuksista.

Tizen on edelleen Tizen

Älytelevision pitäisi nykyään olla niin helppo käyttää, ettei siitä tarvitsisi oikeastaan kirjoittaa mitään. Kun televisio toimii, sitä ei huomaa.

Samsungin Tizen on nopea ja sovellustarjonta on kattava. Netflix, Disney+, Yle Areena, Ruutu ja käytännössä kaikki muutkin olennaiset palvelut löytyvät ilman suurempaa säätämistä.

Mutta käyttöliittymä ei ole vieläkään mikään minimalistisen suunnittelun riemuvoitto.

Samsung haluaa tarjota käyttäjälle sisältöä, suosituksia, Samsung TV Plus -kanavia, pelejä ja ties mitä muuta. Tavallaan ymmärrän ajatuksen. Toisaalta haluaisin joskus vain painaa kaukosäätimestä nappia ja päästä katsomaan sitä asiaa, jonka itse päätin katsoa.

Tizen ei ole huono. Se on vain välillä vähän sellainen tuttava, joka kertoo sinulle aivan liikaa asioita, joita et kysynyt.

Kaapelit jäivät edelleen television taakse

Yksi käytännön kompromissi on myös One Connect -boxin puuttuminen.

Samsungin kalliimmista televisioista tuttu erillinen liitäntäboksi on erittäin kätevä ratkaisu männä vuosina, jos television haluaa seinälle ja kaapelit mahdollisimman siististi piiloon. R85H:ssa sitä ei ole, joten HDMI-kaapelit ja muut johdot kytketään suoraan television taakse.

Television paksuus on vain noin 5,2 senttimetriä, joten kyseessä ei ole mikään olohuoneen musta jytky. Silti seinälle asennettaessa kaapelointi olisi huomattavasti mukavampi hoitaa erillisellä boksilla.

Painoa jalustan kanssa on lähes 15 kilogrammaa, joten yksin television asentamiseen ei muutenkaan kannata ryhtyä sankariksi. Kaksi ihmistä tekee homman huomattavasti helpommin ja todennäköisesti myös ilman sitä kuuluisaa hetkeä, jolloin televisio alkaa kallistua väärään suuntaan ja sydän jättää yhden lyönnin väliin.

Onko lähes 1 700 euroa paljon tällaisesta televisiosta?

On.

Samsungin virallinen suositushinta 55-tuumaiselle R85H:lle on 1 699 euroa. Sillä hinnalla televisiolta on lupa odottaa jo melko paljon. Onneksi todellinen katuhinta on toinen asia. Tarjouksissa ja kampanjoissa televisiota on ollut saatavilla selvästi edullisemmin, noin 1 000–1 300 euron hintaluokassa. Ja siinä kohtaa yhtälö muuttuu huomattavasti kiinnostavammaksi.

Noin tonnin televisioksi R85H on nimittäin melkoisen kova paketti. Se tarjoaa erinomaisen värintoiston, korkean kirkkauden, erittäin hyvän heijastusteneston, kunnollisen kontrastin ja peliominaisuudet, joiden kanssa moni huomattavasti kalliimpikin televisio joutuu tosissaan miettimään tekemisiään.

Täydellä suositushinnalla joutuisin kuitenkin miettimään ostosta pidempään. Tarjoushinnalla tilanne on aivan toinen. R85H on ennen kaikkea televisio ihmiselle, joka haluaa yhden laitteen hoitamaan mahdollisimman monta asiaa. Samsung R85H:n suurin vahvuus ei lopulta ole yksittäinen tekninen ominaisuus. Se on kokonaisuus.

Se on televisio, joka kestää kirkkaan kesäpäivän, näyttää Blueyn lapsille, Netflixin koko perheelle ja tarjoaa vielä illan viimeisenä ohjelmanumerona Star Foxin Nintendo Switch 2:lla. Ja juuri tällaisessa käytössä Micro RGB alkaa tuntua järkevältä.

OLED on edelleen OLED. Täydellisen pimeässä huoneessa elokuvia katsova hifistelijä löytää varmasti syyn valita sen. Dolby Visionin puuttuminen puolestaan on asia, jota Samsungilta voi aivan perustellusti edelleen kysyä.

Mutta tavallisessa olohuoneessa R85H:n vahvuudet ovat vaikeita ohittaa. Se ei säikähdä päivänvaloa, pelit näyttävät komeilta ja värit ovat parhaimmillaan suorastaan hävyttömän näyttävät.

Ja ehkä juuri tämä on R85H:n idea.

Sen ei tarvitse olla maailman paras televisio yhdessä asiassa. Sen pitää olla erittäin hyvä televisio lähes kaikessa, mitä tavallinen perhe televisiollaan tekee.

Siinä Samsung on onnistunut varsin hyvin.