The Dark Eye -seikkailupelit ilmestyvät tammikuun lopulla konsoleille Kommentit pois päältä artikkelissa The Dark Eye -seikkailupelit ilmestyvät tammikuun lopulla konsoleille

The Dark Eye: Chains of Satinay

Daedalic Entertainment on julkaisemassa kahta klassista point-and-click seikkailupeliä The Dark Eye: Chains of Satinay ja The Dark Eye: Memoria konsoleille tammikuun 27. päivä.

The Dark Eye: Chains of Satinay vie pelaajat Geronin rooliin, jonka tehtävä on pyydystää epäilyttävät korpit, jotka kiusaavat Andergastin kuningaskuntaa. Tehtävä ei kuitenkaan ole aivan niin yksinkertainen ja se vie Geronin elämänsä seikkailulle aina kuningaskunnan rajoille asti.

In The Dark Eye: Memoria -pelissä puolestaan tarjolla on kaksi tarinaa, jotka tapahtuvat eri aikakausilla. Tarinoissa nähdään sotasankariksi haaveileva prinsessa Sadja ja Geron, joka haluaa pelastaa kumppaninsa kiroukselta. Pelin edetessä näiden kahden kohtalot kohtaavat.

Pelit perustuvat saksalaisen Ulrich Kiesow kehittämään samannimiseen roolipeliin, joka ilmestyi alunperin vuonna 1984. Peleissä päästään ensimmäistä kertaa seikkailemaan Aventurian maailmassa konsoleiden välityksellä. Pelien taustalla ovat mm. The Whispered World ja Deponia -peleistä tutut kehittäjät.

The Dark Eye: Chains of Satinay ja The Dark Eye: Memoria ilmestyvät Playstation 5, Playstation 4, Xbox Series X sekä S, Xbox One ja Nintendo Switch -konsoleille tammikuun 27. päivä.

Assassin’s Creed Shadows hyppää Nintendo Switch 2:lle Kommentit pois päältä artikkelissa Assassin’s Creed Shadows hyppää Nintendo Switch 2:lle

Assassin’s Creed -pelisarja tekee uuden tempun, Shadows-seikkailut ovat nyt saatavilla myös Nintendo Switch 2 -pelikonsolilla. Ubisoft on hyödyntänyt uuden konsolin ominaisuuksia, kuten kosketusnäyttöä, jolloin kartalla liikkuminen ja kohteiden valinta on aiempaa helpompaa ja sujuvampaa. Peli näyttää upealta ja pyörii sulavasti myös kannettavassa muodossa.

Switch 2 -versio sisältää alkuperäisen pelin kaikki päivitykset ja erikoistehtävät, mutta Claws of Awaji -laajennus julkaistaan konsolille vasta alkuvuodesta 2026. Peli on saatavilla sekä fyysisenä korttina että digitaalisesti Nintendo eShopista, ja Ubisoft Connect -palvelu mahdollistaa tallennusten jakamisen eri laitteiden välillä.

Shadows vie pelaajat 1500-luvun Japaniin, jossa shinobi Naoe ja legendojen samurai Yasuke kohtaavat historiallisia hahmoja valtataisteluiden keskellä. Avoin pelimaailma elää sään ja vuodenaikojen mukaan, tarjoten runsaasti tutkittavaa ja kauniita ympäristöjä.

Peli on julkaistu aiemmin myös PlayStation 5:lle, Xbox Series X/S:lle, PC:lle ja Macille, ja se löytyy myös Ubisoft+ -palvelusta. Ikäraja on PEGI 18. Assassin’s Creed Shadows jatkaa perinteistä tarinankerrontaa historiallisessa miljöössä, mutta nyt mukaan mahtuu myös napakalla kosketusnäytön ohjauksella varustettu taskuseikkailu.

High On Life 2 – ihmishenki hinnoitellaan uudelleen Kommentit pois päältä artikkelissa High On Life 2 – ihmishenki hinnoitellaan uudelleen

High On Life palaa suurempana ja hullumpana kuin koskaan. Squanch Gamesin odotettu jatko-osa, High On Life 2, ilmestyy 13. helmikuuta 2026 PC:lle, PlayStation 5:lle ja Xbox Series X/S:lle. Pelin voi myös pelata Xbox Game Passilla heti julkaisusta, ja ennakkotilaukset ovat jo auki.

Uuden trailerin mukaan seikkailu sukeltaa synkkään, mutta humoristiseen Humanzapro-maailmaan, jossa pelin intergalaktinen lääkefirma Rhea Pharmaceuticals kaupittelee ihmishenkeä muotoiltuna voimakkaana lääkkeenä. Pelaajan tehtävä on jälleen pelastaa ihmiskunta ja estää galaksin pahin salaliitto, kun menneisyydestä palannut vihollinen uhkaa sisarta.

High On Life 2 yhdistää räiskintää, tappelua ja luovia liikkumistapoja. Pelaajat ja heidän avaruusolentotiiminsä seikkailevat vaarallisissa, mutta upeissa maailmoissa estääkseen pahuuden leviämisen. Tarjolla on hullunhauskaa, villiä toimintaa ja moraalisesti kyseenalaisia päätöksiä ja kaikki tietenkin täynnä pelin omalaatuista huumoria.

Jos pidit ensimmäisestä osasta, High On Life 2 lupaa nostaa kaiken äärimmilleen. Nyt kannattaa varautua räjähtävään, värikkääseen ja absurdin hauskaan seikkailuun, jossa ihmishengen hinta on korkeampi kuin koskaan.