The Division 2 saa avoimen kokeilun tulevana viikonloppunaKommentit pois päältä artikkelissa The Division 2 saa avoimen kokeilun tulevana viikonloppuna
Ubisoftin tuleva taktinen räiskintäpeli The Division 2 on saamassa avoimen beta-kokeilun tulevana viikonloppuna. Pelin voi ladata ennakkoon torstaina helmikuun 28. päivä ja itse beta kestää perjantaista maanantaihin 1.-4. maaliskuuta. Beta sisältää kolme päätehtävää, viisi sivutehtävää sekä osan pelin monipelialueesta Dark Zonesta. Pelaajien hahmojen kehitys loppuu tasolle 8.
The Division 2 Open Beta -sisältö
Avoimeen betaan osallistujat saavat myös palkinnon, jonka sisältöä voi käyttää lopullisessa pelissä. Paketti sisältää DC Patriot -aseskinin, kaksi voitonmerkkiä jotka voi kiinnittää pelaajan reppuun sekä mikäli pelaaja läpäisee Invaded -tehtävän saa pelaaja Capitol Hill -hihamerkin.
The Division 2 Open Beta -palkinnot
The Division 2 ilmestyy 15. maaliskuuta PC:lle sekä Playstation 4 ja Xbox One -konsoleille.
Merirosvot ovat viihteessä usein romantiikkaa, aarteita ja hurjia taisteluita, mutta millaista elämä merellä oikeasti oli? Ubisoft ja historian popularisointiin keskittyvä History Hit vievät katsojat uuden Sail Like a Pirate -dokumentin mukana tutkimaan merirosvojen arkea ilman Hollywoodin kiiltokuvaa.
Noin puolen tunnin mittainen dokumentti seuraa historioitsija ja juontaja Dan Snow’ta sekä kaksinkertaista olympiavoittajaa Ruggero Titaa, jotka nousevat perinteisen purjelaivan kyytiin Englannin kanaalissa. Matkalla selviää, että merirosvojen elämä ei ollut pelkkää rommia ja aarteiden jahtaamista. Vaan se vaati kurinalaisuutta, yhteistyötä ja kovia merimiestaitoja.
Dokumentti kuvattiin syyskuussa 2025 TS Royalist -aluksella, ja se yhdistää historian sekä käytännön kokemukset tavalla, joka tuo merirosvojen aikakauden lähemmäs nykypäivän katsojaa. Samalla se näyttää, mistä Assassin’s Creed Black Flag -pelin tunnettu purjehdus ja meriseikkailut ovat saaneet inspiraationsa.
Assassin’s Creed Black Flag teki aikoinaan merellä seilaamisesta yhden pelisarjan suurimmista vetonauloista, ja nyt Sail Like a Pirate kurkistaa fantasian taakse. Todellisuus oli täynnä vaaroja, taitojen hiomista ja tiimityötä – merellä yksin sankariksi ei vain purjehdittu.
Dokumentti on osa Ubisoftin ja History Hitin pitkäaikaista yhteistyötä, jonka tavoitteena on tuoda pelien inspiroima Historia uusille yleisöille. Samalla se toimii alkupalana tulevalle Assassin’s Creed Black Flag Resynced -pelille, joka julkaistaan 9. heinäkuuta 2026 PlayStation 5:lle, Xbox Series X|S:lle ja PC:lle. Klassinen merirosvoseikkailu palaa siis uudella tekniikalla – ja tällä kertaa mukana kulkee hieman enemmän ymmärrystä siitä, millaista elämä aaltojen keskellä oikeasti oli.
Sony potkaisi pelialan kesäkauden käyntiin näyttävästi kesäkuun 2026 State of Play -lähetyksellään. Esittelyssä nähtiin pitkä lista uusia pelejä, jatko-osia ja remake-versioita, mutta suurimmat katseet varastivat odotettu Wolverine sekä täysin uusi God of War -seikkailu.
Tilaisuuden avasi Wolverine, josta nähtiin aiempaa laajempi peliesittely. Hiiviskelyn ja toiminnan lisäksi paljastui, ettei Wolverine jää tarinassa yksin mutanttien edustajaksi. Mukana nähdään myös muun muassa Sabretooth ja Jean Grey. Marvel-faneille tarjoiltiin lisää herkkupaloja myös Marvel Tokonin muodossa, jossa Doctor Doomin rinnalla pelattaviksi hahmoiksi vahvistettiin esimerkiksi Magneto, Green Goblin ja Carnage.
Yksi illan suurimmista yllätyksistä oli Ubisoftin ilmoitus Rayman Legends -pelin uusintaversiosta. Rakastettu tasohyppelyklassikko palaa uudistettuna 1. lokakuuta 2026. Samalla myös pitkään hiljaiseloa viettänyt Stuntman-sarja tekee paluun uudella Stuntman Hollywood -pelillä. Lisäksi Until Dawn saa vihdoin jatko-osan, jota fanit ovat odottaneet jo vuosia.
Kauhupeleistä nähtiin uusia välähdyksiä muun muassa Silent Hill: Townfallista ja karmivasta ILL-räiskinnästä. Toimintapelien ystäville puolestaan esiteltiin lisää materiaalia peleistä kuten Onimusha: Way of the Sword, Phantom Blade 0 ja Ace Combat 8, joka saapuu lokakuun alussa.
Illan lopuksi Sony säästi todellisen yllätyksen. Seuraava God of War ei keskitykään Kratokseen, vaan pääosaan nousee hänen puolisonsa Faye. God of War: Laufey päätettiin esitellä peräti 20 minuutin mittaisella trailerilla, mikä vihjaa Sonyn uskovan uuden suunnan olevan sarjan seuraava suuri askel. Jos State of Playsta piti valita yksi puheenaihe, se oli luultavasti juuri tämä.