The Division 2: Warlords of New York -lisäosa sai julkaisuvideon Kommentit pois päältä artikkelissa The Division 2: Warlords of New York -lisäosa sai julkaisuvideon

The Division 2: Warlords of New York

Tom Clancy’s The Division 2 -toimintapelin odotetussa Warlords of New York -lisäosassa suurkaupunki on joutunut entistä organisoidumpien jengien valtaan. Näitä johtavat sotaherrat, joiden aikomuksena on hallita kaupunkia asein ja voimankäytöllä.

The Division -agentteja vastassa on kenties vaarallisin vastus ikinä, sillä sotaherrojen johtaja Aaron Keener on itsekin entinen The Division -sotilas.

Tom Clancy’s The Division 2 -toimintapelin taustatarinassa on kulunut seitsemän kuukautta siitä, kun tappava virus alkoi levitä New Yorkin kaupungissa. Tällä kertaa pelaajat löytävät itsensä Yhdysvaltojen pääkaupunki Washington D.C.:n ympäristöstä. Eletään ihmiskunnan suurinta kriisiä ja selviytymistaistelu on käynnissä. Kokeneina Division-toimijoina pelaajat ovat kansakunnan viimeinen toivo täydellisen anarkian ja kaaoksen edessä. Mikäli pääkaupunki menetetään, koko maa suistuu rosvojengien ja barbaarisesti alueita hallitsevien roistojen käsiin.

Massive Entertainmentin ja seitsemän muun pelistudion yhteistyössä kehittämä Tom Clancy’s The Division 2 on uusi askel avointen toimintaroolipelien tyylilajissa. The Division 2 jatkaa edeltäjänsä askeleista vieden avoimen pelimaailman toimintaa entistä pidemmälle. Luvassa onkin edellisosasta paranneltuja asioita, kattava suunnitelma kiehtovaan loppupeliin asti ja runsaasti merkityksellistä tekemistä eri pelaajatyypit mahdollisimman hyvin huomioiden.

Tom Clancy’s The Division 2 -toimintapeli on saatavana sekä PlayStation 4- ja Xbox One -pelikonsoleille että PC:lle.

Gabe Newell vetäytyi pelinkehityksestä – syynä yllättävä ongelma: liikaa myötäilijöitä Kommentit pois päältä artikkelissa Gabe Newell vetäytyi pelinkehityksestä – syynä yllättävä ongelma: liikaa myötäilijöitä

Peliyhtiö tunnetaan monista klassikoistaan, mutta kulissien takana yksi sen keskeisistä hahmoista teki aikoinaan yllättävän päätöksen. Yhtiön perustaja vetäytyi aktiivisesta pelinkehityksestä -pelin jälkeen, eikä syynä ollut väsymys tai kiinnostuksen puute, vaan päinvastoin työympäristön dynamiikka.

Portal 2:n pääsuunnittelijana toiminut Josh Weier kertoo, että Newell halusi aidosti olla osa tiimiä ja ideoida yhdessä muiden kanssa. Ongelmana oli kuitenkin hänen asemansa ja harva uskalsi olla eri mieltä. Kun pomo ehdotti jotain, vastaus oli usein myöntävä nyökkäys, vaikka tarkoitus olisi ollut käydä avointa ja luovaa keskustelua.

Tilanne johti siihen, että Newell koki yhteistyön vaikeaksi. Hän ei halunnut ympärilleen “kyllä-ihmisiä”, vaan tiimin, joka haastaisi ajatuksia ja kehittäisi niitä eteenpäin. Kun tämä ei toteutunut, hän päätti ottaa etäisyyttä suoraan kehitystyöhön ja siirtyä enemmän taustalle.

Ajoitus osui aikaan, jolloin Valve oli huipulla. oli jo vakiinnuttanut asemansa klassikkona, ja kasvoi nopeasti -pelaamisen jättiläiseksi. Juuri tällainen menestys saattoi kuitenkin tehdä Newellin haastamisesta entistä vaikeampaa.

Nykyään Newellin rooli onkin enemmän valvova ja ohjaava kuin suoraan kehitykseen osallistuva. Tarina toimii muistutuksena siitä, että luovassakin työssä liiallinen arvovalta voi kääntyä itseään vastaan ja joskus parhaat ideat syntyvät nimenomaan eriävistä mielipiteistä.