The Division -pelisarja kääntyy elokuvaksi Netflixille Kommentit pois päältä artikkelissa The Division -pelisarja kääntyy elokuvaksi Netflixille

ja on lyöneet hynttyyt yhteen ja ilmoittaneet julkaisevansa -aiheisen elokuvan. Leffan pääroolissa nähdään Jake Gyllenhaal (Velvet Buzzsaw, Life) ja Jessica Chastain (Dark Phoenix, Molly's Game). Elokuvan ohjaajana toimii David Leitch (Deadpool 2, John Wick).

Leffan juoni noudattelee pelien tarinaa ja siinä pandemia leviää Black Fridayn aikaan paperirahan välityksellä ja aiheuttaa tuhojaan New Yorkin kaupungissa. Henkiin jäävät yrittävät selvitä seuraavasta kaaoksesta ja pelastaa mitä ihmisyydestä on jäljellä.

The Division -elokuvan julkaisuajankohta on vielä toistaseksi pimennossa.

Skull and Bones ilmestyy helmikuussa 2024 Kommentit pois päältä artikkelissa Skull and Bones ilmestyy helmikuussa 2024

Skull & Bones

Ubisoftin kovasti odotettu ja useaan otteeseen viivästynyt -merirosvopeli on saanut jälleen uuden julkaisuajankohdan. Nyt pelin odotetaan ilmestyvän helmikuun 16. päivä 2024.

Ilmoitus tapahtui eilen Game Awards 2023 -tapahtumassa ja samalla avattiin myös pelin ennakkotilaukset.

Skull and Bones paljastettiin alunperin vuoden 2017 E3-messuilla ja sen piti ilmestyä jo 2018, mutta sittemmin julkaisua siirrettiin vuosi kerrallaan eteenpäin aina näihin päiviin asti.

Peli on massiivinen avoimen maailman moninpeli, joka nivoutuu legendaaristen merirosvojen upeiden laivojen, elämää suurempien hahmojen ja näiden välisten kahakoiden maailmaan. Pelissä yhdistyvät toisiinsa kiehtovat meriseikkailut, upeat yhteenotot ja selviytymispelien piirteet merellisellä teemalla. Peli tukee alustojen välistä ristiinpelaamista pelikonsoleilla ja tietokoneilla, mikä mahdollistaa hullaannuttavan ja rajoja rikkovan kokemuksen peleissä vain harvoin nähdyllä teemalla.

Skull and Bones ilmestyy helmikuun 16. päivä 2024 ja sekä S -konsoleille, että :lle.

Festivaalinkatkuinen kisakausi alkaa The Crew Motorfest -ajopelissä Kommentit pois päältä artikkelissa Festivaalinkatkuinen kisakausi alkaa The Crew Motorfest -ajopelissä

The Crew Motorfest

tuo uudenlaista kisattavaa ja lisää ajoneuvoja avoimen maailman -ajopeliin. Katso uusi traileri alta.

Oahun saari Havaijilla on kaunis, vehreä ja eksoottinen ympäristö monenlaiseen ajanviettoon. Avoimen pelimaailman The Crew Motorfest -ajokokemuksessa Oahu muuntuu kuljettajien paratiisiksi, sillä saari tarjoaa mitä hulppeimmat puitteet vauhdikkaisiin kisoihin ja erilaisiin ajohaasteisiin.

Toisen pelikautensa myötä The Crew Motorfestin ajoteiden leikkikenttä laajentuu uudella tavalla, kun mukaan astuvat tuunauksesta tunnetut HOONIGANS-autoharrastajat karismaattisen Brian Scotton johtamana. Siinä missä pelin ensimmäisellä kaudella keskityttiin autoilukulttuurin juhlistamiseen ja vauhdikkaisiin kisoihin, seuraavat kolme kuukautta kattava toinen kausi perehtyy läheisesti taitojen testaamiseen asfaltilla. Lisäksi kauden mukana tulevat ainutlaatuiset Gymkhanakisat!

Nämä tarkoittavat kumin polttamista, autojen luisuttamista, kiikkeriä käännöksiä ja jopa peruuttamista! Enää ei pelkkä nopeus ja vauhdin uhmaaminen riitä, sillä nyt haetaan yksityiskohtaisia taitoja ja kykyä käsitellä autoa uudenlaisella tavalla. Nämä kisat eivät ole heikkohermoisille, vaan heille, jotka haluavat haastaa itsensä uudenlaisella tavalla.

Näitä taitoja myös testataan eri tavalla, sillä tammikuussa peli laajenee viikkoteemoilla, kuten Drift Performance ja Under Pressure. Nimensä mukaisesti näissä testataan kuljettajan driftaustaitoa ja paineensietokykyä. Pelaaja pääseekin löytämään oman sisäisen HOONIGAN-henkensä ajamisen keskellä. Lisäksi mukana on rajoitetun ajan kisatapahtumia, kuten 6.-12. joulukuuta kisattavat Street Custom HOONIGAN -ajot.

Eikä ajaminen tuntuisi mitään ilman uusia pelialueita tai ajoneuvoja. Uutena ajoympäristönä tarjolle tulee keinotekoinen kisasaari, jossa kaaroista otetaan suorituskyky irti ja samalla mitataan kuljettajien taitotaso. Tämä HOONIGAN-yhteistyönä syntynyt kisaympäristö onkin mitä mainioin tapa testata ajokykyjä.

Uutena ajoneuvona tarjolle joulukuussa tulee voimaa uhkuva Chevrolet 3100 Big-Block Edition (1951). Gymkhana-palkintona saavutettavaksi kaaraksi on mukana niin ikään mustasävyinen HOONIGAN Mitsubishi Lancer Evo IX (2006).

Tekemistä ja haasteita siis riittää, ja uudet autot tuovat näyttävyyttä jokaisen virtuaalikuljettajan valikoimiin. Toinen pelikausi alkaa heti huomenna, Suomen itsenäisyyspäivänä, 6. joulukuuta.

The Crew Motorfest on saatavilla , , ja -konsoleille sekä :lle. PC-versio on saatavana myös Ubisoft+ -pelipalvelussa. Pelin ikäraja on PEGI 12.