Scifi-aiheinen toimintaroolipeli The Outer Worlds on saamassa toisen lisäosansa nimeltään ”Murder on Eridanos” maaliskuun lopulla.
Vielä ei ole varmaa mitä lisäosa tuo tullessaan, mutta odotettavissa on tasorajan nostoa, uusia perkejä, suojia ja aseita. Juuri näitä toi pelin ensimmäinen lisäosa Peril on Gorgon, joka ilmestyi syyskuussa 2020.
The Outer Worlds on vuonna 2019 ilmestynyt Obsidian Entertainmentin kehittämä ja Take-Two Interactiven alaisuudessa olevan Private Divisionin julkaisema. Obisidian ja kyseisen pelin kehittäjät ovat tuttuja muun muassa Fallout: New Vegas ja Neverwinter Nights 2 -peleistä.
The Outer Worlds on saatavilla Playstation 4, Xbox One ja Nintendo Switch -konsoleille sekä PC:lle.
Ubisoft juhlistaa For Honorin kymmenettä pelivuotta tuoreella Cycle of War -kaudella, joka tuo mukanaan uuden pelimuodon, Battle Passin ja kokonaisen vuoden verran sisältöä.
Rauhan aika on ohi Heathmoorissa
For Honor on pitänyt pelaajansa taistelukentillä jo lähes vuosikymmenen. Nyt alkaa uusi luku, kun peli avaa kymmenennen pelivuotensa Cycle of War -kaudella.
Edellinen pelivuosi päättyi Guljinin pakottamaan, hauraaseen rauhaan. Knight Gryphon ei kuitenkaan hyväksy näitä ehtoja. Sen sijaan hän kutsuu menneisyyden legendaariset sankarit takaisin taisteluun, ja sodan sykli pyörähtää jälleen käyntiin.
Kauden myötä pelaajille avautuu joukko uusia ja uudistettuja asuja sekä varusteita.
Arena of Echoes tuo kolmen tiimin kaaosmoodin
Kauden kiinnostavin uutuus on rajatun ajan pelimuoto Arena of Echoes, joka on pelattavissa 2. huhtikuuta saakka.
Pelimuoto rikkoo For Honorin tutun kaavan: kahden pelaajan ryhmät liittyvät pomohahmon johtoon, ja kolme tällaista tiimiä ottaa yhteen 3 vastaan 3 vastaan 3 -otteluissa. Asetelma on kaaottinen ja lupaa tiukkaa kilpailua useammalta kuin yhdeltä suunnalta kerralla.
Koko vuosi täynnä sisältöä
Cycle of War -kauden mukana saapuu myös uusi Battle Pass -palkintokortti sekä Arena of Echoes -pelikenttä.
Koko kymmenes pelivuosi täydentyy vähitellen uusilla sankarihahmoilla, lisäpelialueilla, Hero skin -lisäyksillä ja erilaisilla pienpalkinnoilla. Lupaukset ovat näin ollen varsin mittavat heille, jotka aikovat pysyä Heathmoorin taistelukentillä pitkälle vuoteen.
For Honor on saatavana PlayStation 4– ja Xbox One -konsoleille sekä PC:lle. Peli toimii yhteensopivuustilassa myös PlayStation 5– ja Xbox Series X -laitteilla. Lisäksi se kuuluu Ubisoft+-tilauspalveluun.
Pelialan kampanjaviikko BundleFest on jälleen käynnissä, ja sen kunniaksi julkaistu Build your own Killer Bundle antaa pelaajille mahdollisuuden rakentaa oman pelipakettinsa. Idea on yksinkertaisesti valitse listalta vähintään viisi peliä ja nappaa ne yhdellä ostoksella itsellesi.
Tarjolla on varsin kirjava kattaus pelejä eri genreistä. Ampumapelien ystäville mukana ovat esimerkiksi Sniper Elite 5, jossa hiivitään natsien selustassa toisen maailmansodan Ranskassa, sekä remasteroitu Rogue Trooper Redux. Klassikkopuolta edustaa puolestaan futuristinen toimintapeli Judge Dredd: Dredd vs Death.
Retrohenkisiä räiskintöjä kaipaaville paketista löytyy myös kulttimaineeseen noussut Aliens versus Predator Classic 2000. Vauhtia kaipaavat pelaajat voivat puolestaan hypätä futuristisiin kisoihin pelissä Redout 2, joka tunnetaan hurjista nopeuksistaan.
Mukana on myös erikoisempia tapauksia. Avoimen maailman kauhupeli Choo-Choo Charles heittää pelaajan taistelemaan painajaismaista hämähäkkijunaa vastaan, kun taas Tunguska: The Visitation – Final Cut vie postapokalyptiseen Neuvostoliiton eristysalueeseen. Valikoimasta löytyy lisäksi taktista sotatoimintaa tarjoava It Takes a War.
Pelit toimitetaan virallisina Steam-avaimina, ja paketista yli 15 peliä toimii myös Steam Deck -käsikonsolilla joko täysin varmennettuna tai pelattavana. Tarjous on kuitenkin rajallinen ja pelejä on saatavilla vain niin kauan kuin varasto kestää.