The Witcher 3 juhlii 10-vuotispäiväänsä yllätyksien voimin Kommentit pois päältä artikkelissa The Witcher 3 juhlii 10-vuotispäiväänsä yllätyksien voimin

Geraltin seikkailut juhlistavat vuosikymmentä – luvassa on konsertteja, fanituotteita ja nostalgiaa.

Vuonna 2015 julkaistu on saavuttanut huikean 10 vuoden iän, ja pelin kehittäjä on laittanut kunnolla töpinäksi juhlan kunniaksi. Fanit voivat odottaa konserttikiertuetta, erikoistuotteita ja nostalgisia striimejä, joilla muistellaan Geraltin unohtumattomia seikkailuja.

Juhlakampanja alkoi tunnelmallisella trailerilla, joka esittelee päähenkilö Geraltin ikimuistoisia hetkiä. Trailerilla kuullaan Geraltin englanninkielinen ääni, Doug Cockle, joka on ollut hahmon äänenä jo 20 vuoden ajan. Cockle osallistui myös CD Projektin REDstreams-livelähetykseen, jossa hän kertoi kokemuksistaan ja vaikutuksestaan Geraltin hahmoon.

Juhlinta ei rajoitu vain nettiin. CD Projekt tuo -konsertit fanien ulottuville, ja ensimmäiset esitykset pidetään Bostonissa 31. toukokuuta ja Puolan Poznańissa sen jälkeen. Euroopan-kiertue on myös vahvistettu, ja lisää päivämääriä julkistetaan pian.

Lisäksi luvassa on Displate-taidejulisteita, T-paitoja, mukeja ja muuta keräilytavaraa. Fanien iloksi CD Projekt suosittelee myös -sarjakuvaa ja Embodyn Immerse Gamepack -äänimoduulia juhlistamaan peliä entistä syvemmin.

Vaikka :stä ei ole vielä paljon kerrottavaa – Ciriin keskittyvä jatko-osa paljastettiin The Game Awards 2024 -tapahtumassa – tämä 10-vuotisjuhla toimii sopivana lämmittelynä ja muistutuksena siitä, miksi The Witcher 3 on yksi aikamme arvostetuimmista peleistä.

CD Projekt RED testaa tekoälyä, tavoitteena elävämmät NPC-hahmot tuleviin peleihin Kommentit pois päältä artikkelissa CD Projekt RED testaa tekoälyä, tavoitteena elävämmät NPC-hahmot tuleviin peleihin

on paljastanut testaavansa tekoälytyökaluja tulevien peliensä, kuten :n ja :n kehityksessä. Tuoreen raportin mukaan yhtiö on tutkinut vuoden 2025 aikana sekä valmiita -ratkaisuja että omia kehitteillä olevia työkalujaan, erityisesti realistisempien NPC-hahmojen luomiseksi.

Tavoitteena on tehdä pelimaailmoista entistä elävämpiä. Tekoälyn avulla hahmojoukot voisivat käyttäytyä luonnollisemmin ja reagoida dynaamisemmin ympäristöönsä, mikä on erityisen tärkeää avoimen maailman peleissä. Käytännössä tämä voisi tarkoittaa kaupunkeja, jotka tuntuvat oikeasti hengittäviltä eivätkä pelkästään skriptatuista liikkeistä koostuvilta kulisseilta.

Yhtiön mukaan osa hankkeista on jo siirtynyt testausvaiheeseen ja varhaiseen käyttöön, ja käynnissä on noin tusina AI-tutkimusprojektia. Tekoälyä hyödynnetään erityisesti prototypoinnissa ja testauksessa, eli kehityksen tukena, ei vielä korvaajana.

Kaikki eivät kuitenkaan hurraa. Peliyhteisössä tekoäly herättää edelleen epäluuloa, ja moni pelkää sen syövän tilaa ihmisten luovuudelta. Keskustelu on ajoittain kärjekästä, ja AI:hin liitetty negatiivinen maine voi vaikuttaa jopa pelien vastaanottoon.

RED:n kohdalla tarkkailu on erityisen tiukkaa :n vaikean julkaisun jäljiltä. Yhtiö korostaa kuitenkin, että tekoäly on toistaiseksi vain kokeellinen työkalu. Jos lupaukset pitävät, se voi silti olla merkittävä harppaus kohti uskottavampia ja elävämpiä pelimaailmoja.

Reigns: The Witcher tuo noiturin mobiiliin ja PC:lle 25. helmikuuta Kommentit pois päältä artikkelissa Reigns: The Witcher tuo noiturin mobiiliin ja PC:lle 25. helmikuuta

Indiejulkaisija on julkistanut uuden korttipohjaisen pelin nimeltä , joka syntyy yhteistyössä Redin kanssa. Peli yhdistää -sarjan tutun pyyhkäisymekaniikan The Witcherin synkkään fantasiamaailmaan eli kyllä, nyt Geraltin kohtalo ratkeaa vasemmalle tai oikealle swaippaamalla.

Pelimekaniikka on Reigns-faneille tuttua. Pelaajalle tarjotaan satunnaisia tilanteita ja valintoja, joihin vastataan pyyhkäisyllä. Trailerilla vilahtelee liuta Witcher-sarjan tunnettuja hahmoja, kuten Yennefer, Triss, Vesemir, Dandelion, Bloody Baron ja tietenkin Roach. Mukana on myös hieman erikoisempia nimiä kuten Maisy-lehmä, jonka taustoista ei olla aivan varmoja.

Tarinallisesti peli esitetään Dandelionin kirjoittamina ja esittäminä näytelminä, joissa Geraltin seikkailut saavat välillä varsin luovia tulkintoja. Pelaajan tehtävänä on pitää noituriin liittyvä maine tasapainossa, jotta tarina ei pääty ennenaikaisesti. Kuolemilta ei silti vältytä, mutta jokainen pelikerta palkitsee uusilla lauluvihkoilla ja mahdollisuudella esiintyä yhä suuremmille yleisöille, jonka tavoitteena on jonkinlainen tarinallinen kuolemattomuus.

Reigns: The Witcherin kehittää , joka vastaa myös alkuperäisestä Reigns-sarjasta. Peli julkaistaan 25. helmikuuta :lle Steamissa sekä mobiililaitteille Google Playhin ja Applen App Storeen.

Ajankohta on Witcher-faneille osuva. on kyllä täydessä tuotannossa, mutta ei ehdi julkaisuun vuonna 2026. CD Projektilla on kuitenkin kunnianhimoinen suunnitelma, joka ulottuu vuosiksi eteenpäin ja sisältää myös :n ja 6:n. Sitä ennen huhut kertovat vielä yhdestä mahdollisesta seikkailusta :ssa, mutta toistaiseksi täysin epävirallisella tasolla.