Pelimaailma pidättelee henkeään, kun puolalainen CD Projekt RED antaa meille ensimakua tulevastaThe Witcher 4: A New Saga is Born -pelistä. Vaikka cinematraileri ja näyttävä tekninen demo ovat herättäneet intoa, pelin julkaisua ei kannata odottaa ainakaan ennen vuotta 2027 ja jotkut arvioivat, että saatamme päästä pelaamaan sitä vasta 2028.
Studio haluaa tehdä asiat nyt kunnolla. Cyberpunk 2077:n haparoiva julkaisuvaihe on opettanut kovia läksyjä, ja The Witcher 4:n kohdalla keskitytään laatuun eikä kiireeseen. Peli kertoo Cirin seikkailuista uudessa, todennäköisesti lumisessa Kovir-valtakunnassa, ja tekninen demo PS5:llä näyttää jo nyt, että grafiikat ja maailma tulevat olemaan huikeat.
Merkittävä muutos pelin kehityksessä on siirtyminen Unreal Engine 5 -pelimoottoriin, mikä on iso hyppy pois aiemmasta REDengine-moottorista. Tämä tekee kehityksestä haastavampaa, sillä studio joutuu sovittamaan uuden moottorin tarkasti Witcher-maailman tarpeisiin, mutta samalla tämä panostus hyödyttää koko tulevaa trilogiaa ja jopa tulevaa Witcher 1 -remasteria.
Yli 400 ammattilaista työskentelee projektin parissa, ja kehittäjät testauttavat peliä ahkerasti esimerkiksi konsoleilla, jotta katastrofeilta kuten Cyberpunkin alkuvaiheessa vältyttäisiin. Vaikka odotus on pitkä, CD Projekt Red näyttää nyt vastuulliselta ja läpinäkyvältä, mikä luo luottamusta, kun The Witcher 4 lopulta ilmestyy, siitä on tulossa taatusti odotuksen arvoinen mestariteos.
Huhtikuussa luvassa on kaikkea sympaattisista eläinseikkailuista brutaaleihin toimintapeleihin ja syvällisiin tarinakokemuksiin. Sukella mustekalan nahkoihin, rakenna muinaisia imperiumeja, selviydy armottomissa olosuhteissa tai jammaile tiesi voittoon musikaaliroolipelissä. Tässä kattava katsaus kuukauden kiinnostavimpiin uutuusjulkaisuihin eri alustoille.
Darwin’s Paradox (PS5, Xbox Series X|S, Switch 2, PC)
julkaisupäivä 2.huhtikuuta
Sukella unohtumattomaan seikkailuun Darwin-mustekalan kanssa. Pelissä pelaajat ottavat Darwin-nimisen mustekalan roolin, jonka on käytettävä älykkyyttään ja kykyjään selviytyäkseen ja päästäkseen takaisin mereen.
Tlatoani: Aztec Cities (PC)
julkaisupäivä 2.huhtikuuta
Koe asteekkisivilisaation ihmeet rakentaessasi omaa upeaa metropoliasi tässä muinaisessa kaupunkirakennuspelissä. Lähde liikkeelle vaatimattomista oloista, rakenna, käy kauppaa, hallitse ja valloita noustaksesi Tlatoaniksi keisariksi.
Road to vostok
Early acces 7.huhtikuuta
Road To Vostok on kehityksessä oleva suomalainen ammunta- ja selviytymispeli. Peli sijoittuu post-apokalyptiseen skenaarioon tapahtumien painottuen Suomen ja Venäjän väliselle rajalle, jossa pelaajan tehtävänä on kerätä erilaisia varusteita, aseita ja elintarvikkeita, sekä selviytyä niiden avulla hengissä.
Narin: The Orange Room (PC)
julkaisupäivä 7.huhtikuuta
Narin: The Orange Room on kolmannen persoonan seikkailu- ja kauhupeli. Pelaa Narinia, nuorta tyttöä, jonka sisko on kadonnut salaperäisesti. Auta häntä löytämään sisarensa hämärän ulottuvuudesta, ratkaise mysteeri ja paljasta totuus
People of Note (PS5, Xbox Series X|S, Switch 2, PC)
julkaisupäivä 7.huhtikuuta
Liity tähteyttä tavoittelevan Cadencen seuraan vuoropohjaisessa roolipelimusikaalissa tämän värvätessä muusikkoja. Koe tuore vuoropohjainen taistelu, missä jokainen kamppailu on musiikkiesitys kehittyvillä taisteluolosuhteilla ja genrejä yhdistelevillä hyökkäyksillä!
ChainStaff (PS5, Xbox Series X|S, Switch, PC)
julkaisupäivä 8.huhtikuuta
ChainStaff on brutaali toimintatasohyppely, jossa on muuntautuva keihäs ja tarttumakoukku, tuliset asepäivitykset sekä rokkaava ääniraita.
Muukalaiset ovat kiinnittyneet päähäsi! Heilu, ammu ja iske tiesi läpi muuttuvien laumojen ja järisyttävien pomotaistelujen – ja yritä saada tämä otus irti päästäsi!
Samson: A Tyndalston Story (PC)
julkaisupäivä 8.huhtikuuta
Samson palaa Tyndalstoniin, kaupunkiin, joka on muokannut hänestä kovan, missä jokainen taistelu käydään lähietäisyydeltä ja jokainen pakoretki on ansaittava.
Hän on velkaa vaarallisille ihmisille enemmän kuin pystyy maksamaan, ja he käyttävät hänen siskoaan painostaakseen häntä. Aika käy vähiin. Ainoa ulospääsy on kulkea läpi kaikkien, jotka asettuvat hänen tielleen.
The House of Hikmah (PC)
julkaisupäivä 8.huhtikuuta
The House of Hikmah on täysin ääninäytelty, tarinavetoinen 3D-seikkailupeli, joka käsittelee surua, perintöä ja vastauksien etsimistä syvän menetyksen jälkeen.
Ratko pulmia, kohtaa islamilaisen kultakauden historiallisia oppineita ja paljasta ajattomia opetuksia kauniisti kuvitellussa Viisauden talossa.
Before I Go (PS5, Xbox Series X|S, Xbox One, Switch, PC)
julkaisupäivä 13.huhtikuuta
Tutki BEFORE I GO -pelin aavemaisen unenomaista fantasiamaailmaa. Peli on armoton metroidvania, jossa olet sisäinen lapsi vertauskuvallisella kuoleman hyväksymisen matkalla. Loppu tulee kaikille, mutta uskallatko lähteä matkalle?
Dosa Divas (PS5, Xbox Series X|S, Switch 2, Switch, PC)
julkaisupäivä 14.huhtikuuta
Kaksi siskoa ja heidän henki-mechansa kokkaavat, luovat siteitä ja taistelevat korporaation korstoja vastaan vuoropohjaisessa roolipelissä. Hypi eloisassa maailmassa, kokkaa herkullisia ruokia, taistele pahaa pikaruokaimperiumia vastaan ja palauta yhteisöjä.
Replaced (Xbox Series X|S, PC)
julkaisupäivä 14.huhtikuuta
Paljasta Phoenix Corporationin synkät salaisuudet ihmiskehoon ansaan jääneenä R.E.A.C.H.-tekoälynä. Tämä tarinallinen 2.5D-tasohyppely vie ydinkatastrofin runtelemaan 1980-luvun Amerikkaan. Synkkä kyberpunk-trilleri, jossa yhdistyvät elokuvallinen tutkiminen ja soljuvan vapaa toiminta.
Last Flag (PC)
julkaisupäivä 14.huhtikuuta
Piilota lippusi. Etsi vihollisen lippu. Vie se takaisin tukikohtaasi ja puolusta sitä minuutin ajan voittaaksesi.
Tervetuloa last Flag: nopeatempoiseen 5v5-räiskintäpeliin, jossa on näyttäviä kilpailijoita ja tapahtumapaikkana televisioitu kilpailu, jossa strategia, tiimityö ja kaaos yhdistyvät äärimmäisessä Capture the Flag -kokemuksessa.
Cleaning Up! (PS5, PS4, Switch 2, Switch, PC)
julkaisupäivä 15.huhtikuuta
Muuta valtavat sotkut säihkyviksi tiloiksi! Koe tyydytys, kun palautat ne järjestykseen supertehokkailla siivousvälineilläsi.
Nauti nopeasta ja mukavasta siivoamisen ilosta!
Mouse: P.I. For Hire (PS5, PS4, Xbox Series X|S, Xbox One, Switch, PC)
julkaiuspäivä 16.huhtikuuta
MOUSE: P.I. For Hire on ruudinsavuinen jazzin säestämä seikkailu, jonka päähenkilö on yksityisetsivä Jack Pepper. MOUSE on yhdistelmä 1930-luvun hurmaavien klassikkopiirrettyjen inspiroimaa käsin piirrettyä kumiletkuanimaatiota ja räjähtävän FPS-ammuntapelin adrenaliinia ja toimintaa.
ShantyTown (PC)
julkaisupäivä 16.huhtikuuta
ShantyTown on rentouttava dioraamanrakennuspeli, jossa etsit kauneutta arjen kaaoksesta.
Herätä uudet paikat eloon, pinoa kaupunkirakennuksia korkealle ja täytä jokainen pieni soppi ja nurkka omalla kosketuksellasi. Kokeile taitojasi muotoillessasi viihtyisää pientä kaupunkia, joka on täysin oman näköisesi.
Tomodachi Life: Living the Dream (Switch)
julkaisupäivä 16.huhtikuuta
Tomodachi Life: Living the Dream, joka tunnetaan Japanissa nimellä Tomodachi Collection: Exciting Life, on Nintendon Nintendo Switchille kehittämä ja julkaisema tuleva sosiaalinen simulaatiopeli. Se on kolmas ja toinen kansainvälinen osa Tomodachi-pelisarjassa, ja se seuraa Tomodachi Collectionia ja Tomodachi Lifea.
Pragmata (PS5, Xbox Series X|S, PC)
julkaisupäivä 17.huhtikuuta
Capcomin uusin alkuperäispeli on Pragmata. Lähitulevaisuuteen sijoittuvassa tarinassa pelin päähenkilö Hugh yrittää päästä pois kuussa sijaitsevalta kylmältä tutkimusasemalta tekemällä yhteistyötä androidikumppaninsa Dianan kanssa.
Vampire Crawlers (PS5, Xbox Series X|S, Switch, PC)
julkaisupäivä 21.huhtikuuta
Syöksy vihollisia kuhisevien luolastojen läpi tekemään järisyttävää jälkeä kombohyökkäyksillä! Vampire Crawlers: The Turbo Wildcard from Vampire Survivors on vuoropohjainen kasuaali- ja pakanrakennuspeli, jossa on myös roguelite-elementtejä. Ota TURBOTURNTTM haltuusi käsikorteillasi!
Kiln (PS5, Xbox Series X|S, PC)
julkaisupäivä 23.huhtikuuta
Keramiikkateemainen monen pelaajan party brawler -verkkopeli Double Fine Productionsilta. Kokoa värikkäiden henkiolentojen tiimi kavereistasi ja vala savihaarniska dreijalla. Astioiden koko ja muoto määrittävät pelityylin ja kyvyt – tehkää yhteistyötä ja sammuttakaa vihollisen uuni!
Little Nightmares VR: Altered Echoes (Quest, PC VR, PSVR2)
julkaisupäivä 23.huhtikuuta
Little Nightmares VR: Altered Echoes on tunnelmallinen tumma seikkailu- ja pulmapeli, jossa pelaat Dark Sixinä – salaperäisenä olentona, jolla on pikkutytön hahmo. Tutki järkyttävää maailmaa, ratkaise monimutkaisia pulmia ja pakene pelottavia vihollisia yrittäessäsi epätoivoisesti koota itsesi.
Outbound (PS5, Xbox Series X|S, Switch, PC)
julkaisupäivä 23.huhtikuuta
Tutki värikästä maailmaa ja rakenna oma viihtyisä koti pyörien päällä. Valmista työasemia ja hanki energiaa auringosta, tuulesta tai vedestä.
Päivitä ja muokkaa ajoneuvoasi, kasvata viljelykasveja ja elä kestävällä tavalla irti sähköverkosta jopa neljän pelaajan kanssa.
Aphelion (PS5, Xbox Series X|S, PC)
julkaisupäivä 28.huhtikuuta
Astronautti Arianea jahdataan jääplaneetalla. Pelastaakseen loukkaantuneen toverinsa Thomasin hänen täytyy kulkea vaikeassa maastossa ja muuttuvissa todellisuuksissa. Tämä toiminnantäyteinen tieteisseikkailu yhdistää tutkimista, ympäristöissä liikkumista ja jännittävää hiiviskelyä.
He-Man and the Masters of the Universe: Dragon Pearl of Destruction (PS5, Xbox Series X|S, Switch, PC)
julkaisupäivä 28.huhtikuuta
Ota ohjat He-Manista, Man-At-Armsista ja Teelasta nopeatempoisessa taikuutta ja tappelua yhdistelevässä toimintapeli-brawlerissa, joka yhdistää arcade-klassikoiden rouhean tuntuman animaatiosarjan korkeafantasiatoimintaan.
Will Follow The Light (PS5, Xbox Series X|S, PC)
julkaisupäivä 28.huhtikuuta
Sukella realistiseen yksinpelattavaan ensimmäisen persoonan matkaan läpi karujen pohjoisten leveysasteiden, kun purjehdit loputtomia vesiä etsien tietä takaisin rakkaidesi luo.
Seuraatko valoa?
Bobo Bay (PC)
julkaiuspäivä 29.huhtikuuta
Bobo Bay on lemmikkisimulaatiopeli, jossa keräät, risteytät (”mashaat”), varustat ja koulutat pieniä olentoja kilpailemaan kisoissa ja muissa kilpailuissa.
Demon Lord: Just A Block (PC)
julkaisupäivä 29.huhtikuuta
Kostaa fantasiasankareille uudelleensyntyneenä demonikuninkaana! Sukella tähän tyydyttävään roguelite-toimintapeliin, jossa maailma liikkuu vain silloin kun sinä liikut.
Suunnittele liikkeesi askel askeleelta tai pelaa nopeasti väistellen ja torjuen oikealla hetkellä, törmäten vihollisiin ja iske samalla voimakkaita hyökkäyksiä!
Echoes of Mora (PC)
julkaisupäivä 29.huhtikuuta
Tutki salaperäistä uponnutta kylää, löydä piilotettuja esineitä ja paljasta kauan sitten unohtuneita salaisuuksia tässä viihtyisässä tarinallisessa seikkailussa.
Matkaa ajassa auttaaksesi Moraa löytämään kadonneen veljensä. Pelaa PC:llä tai uppoudu kokemukseen VR:n kautta.
Adorable Adventures (PS5, Xbox Series X|S, PC)
julkaisupäivä 30.huhtikuuta
Ohjaa pientä ja uteliasta Boris-possua, joka opettelee käyttämään kärsäänsä löytääkseen kadonneen perheensä metsäpalon jäljiltä. Tutki kauniita maisemia, seuraile tuoksuja, paljasta salaisuuksia ja luo hiljalleen yhteys luontoon lempeähenkisessä eläinseikkailussa.
Invincible Vs. (PS5, Xbox Series X|S, PC)
julkaisupäivä 30.huhtikuuta
Invincible VS on brutaali supersankareiden 3v3 tag-taistelupeli, joka sijoittuu Invincible-universumiin.
Pelaa fanien suosikkihahmoilla tiiminä ja taistele kuolemaan asti ikonisiin paikkoihin sijoittuvissa taisteluissa.
Saros (PS5)
julkaisupäivä 30.huhtikuuta
Peli on uutta suunnittelua ja sijoittuu uuteen Carcosan maailmaan. Pelin teemassa on yhtäläisyyksiä aiempaan Returnaliin, mutta pelaamisessa on myös eroja aiempaan Returnalissa käytettyyn pelaamiseen nähden ja Sarosin maailmassa on pysyviä resursseja. Pelin kehityksen ohjaajana toimii Gregory Louden, kerronnan suunnittelija on William Shaughnessy, ja taiteen johtaja on Simone Silvestri. Housemarquen toimitusjohtaja Ilari Kuittinen on sanonut pelin olevan mahdollista vain PlayStation Studiosin tarjoaman kehitysbudjetin myötä. Pelin kehitys alkoi vuonna 2022.
Rockstar Games:n odotettu jättipeli Grand Theft Auto VI saattaa sisältää uudenlaisen, proseduraalisen rikkoutuvan lasin järjestelmän. Tieto nousi esiin entisen kehittäjän Brady Jessup LinkedIn-profiilista, jossa hän kertoi johtaneensa seuraavan sukupolven lasinsärkymisteknologian kehitystä ajoneuvoihin ja ympäristön esineisiin.
Vaikka maininta poistettiin nopeasti todennäköisesti studion tiukan viestintälinjan vuoksi, viitteet teknologiaan jäivät elämään. Proseduraalinen järjestelmä tarkoittaa käytännössä sitä, että lasi ei hajoa ennalta määrättyjen animaatioiden mukaan, vaan reagoi tilanteeseen dynaamisesti. Lopputuloksena jokainen kolari tai luodinreikä voisi näyttää hieman erilaiselta.
Teknologia sopii hyvin Grand Theft Auto V:stä tuttuun, järjestelmäpohjaiseen pelisuunnitteluun, jossa fysiikka ja simulaatio ovat keskiössä. Samassa hengessä huhut kertovat myös parannetusta veden fysiikasta sekä tarkemmista ajoneuvovaurioista, joita mahdollistaa aiempaa yksityiskohtaisempi mallinnus.
Kaiken tämän tavoitteena on tehdä pelimaailmasta entistä uskottavampi ja kaoottisempi. Jos tiedot pitävät paikkansa, pienetkin yksityiskohdat, kuten rikkoutuva tuulilasi, voivat nostaa immersiota yllättävän paljon.
Grand Theft Auto VI on määrä julkaista 19. marraskuuta 2026 PlayStation 5:lle ja Xbox Series X and Series S:lle.